Namaskaar eli ensitunnelmat Delhistä

Ensimmäinen päivä Delhissä alkaa olla takana ja väsymys painaa kovin. Lento oli perillä 5.30 paikallista aikaa (kolmelta Suomen aikaa) ja yllättävän sutjakasti sujuneiden lentokenttätoimenpiteiden jälkeen nappasin yllättävän sutjakasti taksin. Mikä yllättävintä, taksikuski pisti jopa mittarin päälle, heti kun olin sitä muutaman kerran vihaisesti osoitellut. Suomen taksit voisivat ottaa mallia paikallisesta hinnoittelupolitiikasta - taksi kentältä "majataloon" maksoi pari euroa.

Näkymää hotellihuoneesta

Naapurin hindutemppeli

No, kuten aiemmin kirjoitin, en ollut lainkaan varma varauksestani ks. guest housessa. Paikalle saavuttuani (eksyttyäni) minua pyydettiin ystävällisesti istumaan sohvalle ja odottamaan. No, eipä menny aikaakaan kun paikan omistaja tuli sanomaan että "eipä kuule mahu", ja näytti lappua jossa oli toisen hotellin nimi. Eli ennustukseni varauksen pitävyydestä piti paikkaansa. Ukko tilasi pihalta mulle moporiksan, ja sinne sitten survouduin kantamuksineni. Tällä lyhyellä matkalla tajusin että ei hemmetti, minähän olen Intiassa - kuskilla paloi suitsukkeet konepellillä ja ikkunaa koristi kymmenet hindu-jumalien kuvat. Jossain vaiheessa riksaan hyppäsi vielä 2 muuta paikallista ja kyyti oli jokseenkin ahdasta.

I used to be a koju

Toisella hotellilla sain viimeisen vapaana olevan huoneen. Tässä vaiheessa olin jo todella väsynyt, sillä en ollut nukkunut kuin pari tuntia lentomatkalla. Kello oli 7.30 ja toimistolla piti olla sovitusti klo 9.00 joten ajattelin että mulla on 45 minuuttia tehokasta uniaikaa. Herään kuitenkin puhelimen pirinään: pomohan se siellä soittelee että onko jotain tapahtunut kun minua ei näy vielä toimistolla. Oli soitellut sitten suosittelemaansa majapaikkaan josta oli annettu uuden hotellin nimi ja numero. Olin tietysti nukkunut pommiin, kun herätys oli asetettu seuraavan viikon lauantaille kello 8.15... Pomo kuitenkin sanoi olevansa jo matkalla hotellille ja pahoitteli kovasti ensimmäisen hotellin tilannetta. Minun huoneeseen oli kuulemma tullut edellisenä iltana joku virkamies, joille pitää aina tarjota majapaikka tai maine mennee.

Iltapäivän miniruuhka

Vilskettä

Hän sanoi myös että saisin edelleen huoneen ensimmäisestä hotellista joka oli lähempänä toimistoa, joten päätin muuttaa jälleen kerran. Siis, kolmannen kerran sille aamulle (muutaman tunnin sisään). Toisen hotellin virkailija kehtasi vielä periä 500 rupiaa huoneen vuokrasta, jossa olin siis viettänyt kokonaisen tunnin! No, sitten soiteltiin taas edestakaisin ja ensimmäisen hotellin omistaja lupasi vähentää tuon 500 rupiaa minun laskustani.

Paikallinen asfalttikone

Työpaikka oli ihan mukava, mutta en jaksa tarinoida siitä sen enempää. Työ on työtä, oli maa melkein mikä tahansa. Lähdin toimistolta melko ajoissa koska olin niin pirun väsynyt. Päätin kuitenkin käydä käveleskelämässä lähiympäristössä ennen nukkumaanmenoa, ja tällä kävelyllä tuli se toinen "ainiin, olen Intiassa"-elämys. Kulkukoiria, kulkulehmiä, roskaa, riksoja, tuuttailevia autoja, viiksekkäitä miehiä, hajumaailma jossa yhdistyvät virtsa, ulosteet, mausteet ja suitsukkeet sekä katukauppiaat.

Tämä "pikku"kaveri seurasi minua (lue: shawarman hajua) huoneen ovelle asti

Koska en jaksa kirjoittaa Tytti-tyylisesti, eli tooodella pitkästi ja yksityiskohtaisesti, sanon vain tämän: ensimmäisen päivän perusteella Intia on ääripäiden maa. Sitä vihaa ja rakastaa samanaikaisesti, mutta ainakin toistaiseksi kallistun vahvasti jälkimmäisen puoleen. Huomenna mieli voi olla toinen, sillä nyt alan nauttimaan katukeittiön antimia.