Tapahtumia ja juhannusta!

Eilen oli vuoden pisimpänä päivänä järjestettävä Fete de la Musique (Fete de la Musique, by Wikipedia!). Koko kaupunki tuntui olevan täynnä tapahtumia ja jokainen pubi ja puisto muuttui keikkapaikaksi. Meidän oli ensin tarkoitus mennä CouchSurfing-tuttavien (niiden, joiden kanssa vietimme tiistaina lettukestejä meillä, "Finnish pancake party" oli tapahtuman nimi) kanssa Tempelhofin entisen lentokentän kiitoradalle, nykyiseen puistoon katsomaan auringonlaskua, mutta sään ollessa harmaa, vetinen ja kolea, päätimme mennä sinne joskus toiste. Silloin kun aurinko edes nousisi jotta voisi nähdä sen laskevan... 

Iloisia bileihmisiä Spreellä. Kappalevalinnoista päätellen siellä jo lämmiteltiin huomista Christopher Street Day-paraatia varten.

Sen sijaan siis suuntasimme tuttavamme bongaamaan tapahtumaan joka oli tässä lähistöllä. Paikkana oli S-junaradan kivijalassa sijaitseva teatteri, joka oli kaikessa hämyisyydessään todella viehättävä. Sisälle päästyämme huomasimme että siellä oli meneillää yhden naisen huumorimusiikkiperformanssi. Soittimena oli lasten itsestäänsoiva pikkukiippari ja rekvisiittana hai-pehmolelu. Noh, tuota taidetta ei onneksi kauaa kestänyt ja seuraavaksi lavalle kiipesi joukko vanhempia herrasmiehiä, jotka näyttivät siltä että tästä touhusta on huumori kaukana. Kuten bändin ulkonäöstä saatoimme päätellä, he todellakin soittivat bluesia E:stä. Ja hyvin! Ihmetyksekseni bongasin isäni entisen työkaverin bassonvarresta, jos ei nyt ihan sama ihminen ollut niin ainakin kaksoisolento. En mennyt kysymään että "Anteeksi, puhutteko suomea?" joten asia jää arvoitukseksi.

Graffiti Pekan työpaikan lähellä. Ei liity millään tavalla Fete de la Musiqueen, mutta silti.

Seuraava bändi soitti todella taitavasti proge-reggae-rokkia afrikkalaisella laululla höystettynä. Katsoimme parhaaksi lähteä kotiin (niinkuin puolet väestä) siinä vaiheessa kun lavalle kipusi joukko 17-vuotiaita nuoria glittervaatteissansa. Kyllä hekin hyvin soittivat, eipä siinä. Illan lopuksi kutsuimme uusia tuttavuuksiamme ensi viikon lättykesteihin, huikkasimme heipat ja pyöräilimme lähimpään döner-paikkaan. Siinä dönereitä odotellessamme ja kaljaa siemaillessamme päätimme kokeilla kolikkopeliautomaattia ja valitsimme peliksi pokerin. Hetken kuluttua paikan omistaja kiirehti hädissään kertomaan meille, että juurikin pokerin pelaaminen on kielletty. Kaikkia muita automaatin pelejä saa pelata, mutta ei pokeria. Hups. Ilmeisesti täällä uhkapelien pelaaminen on kielletty muualla kuin kasinoissa.

Vege-döner ja puolalaista kaljaa. Nam.

Tänään on juhannus ja Pekalla vapaapäivä, ja lähdemme kohta viettämään iltapäivää muutaman kilometrin päähän Helsinki Fresh-tapahtumaan. Luvassa on grillausta, Aves-niminen bändi ja SAUNA, sillä mitäpä olisi juhannus ilman saunaa. Aurinkokin pilkistää pilvien raosta ja pitkästä aikaa lämpötila kohoaa pariinkymmeneen, ylikin. Saunomisen jälkeen aiomme mennä katsomaan Saksan peliä isolta screeniltä Hauptbahnhofin lähelle ja huutamaan mukana.

Parvekkeella liehuu lippu

Ja huomenna on Christopher Street Day-paraati! Minä ainakin aion suunnata sinne, Pekkaa täytyy vielä vähän houkutella.

Kuvia tapahtumista seuraa perässä! :)

I want to ride my bicycle, I want to ride my bike!

Kuin kunnon turistit konsanaan! / Länsi-Berliini

Viime viikolla saimme vieraita Suomesta: Pekan siskot, vanhemmat ja minun vanhempani. Koko viikko oli yhtä juoksua, aikaisin aamulla heräämistä, puoliltaöin nukkumaan menemistä, nauramista, kävelemistä, metroilua, perheilyä ja niin intensiivistä yhdessäoloa että blogi ei kutsunut kertaakaan kirjoittamaan. Siskot majailivat viikon verran meillä ja vanhempamme asustelivat Wittenberg Platzilla sijaitsevassa, viehättävässä pienessä hotellissa.

Aamukahvilla alakerran kahvilassa. Nam.

Ensimmäisen kerran tällä reissulla oikein kunnolla turistoidessani huomasin järkytyksekseni, että minun ihana Wittenbergplatzin alue ja rauniokirkkoni olivat remontissa, muovikääreissä ja aukirevittyinä. Koko Zoon alue on kelmuissa, purettuna tai täynnä työmaita, uudelleenrakennettavana. Onneksi sieltä löytyi vielä vanhaa ja tuttuakin, kuten KaDeWe (Kaufhaus des Westens), joka on Euroopan toiseksi suurin ostoskeskus, ja jonka herkkuosastolle voisi hukkua päiväkausiksi.

Pekan siskojen kanssa siskoilemassa KaDeWe:n herkkukahvilassa. Kunnon kuvassa täytyy olla silmät kiinni edes yhdellä ihmisellä! 

Dorka sai jäätelöä. Piña Colada-jäätelöä!!

Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche, eli rauniokirkon viereen rakennettu modernimpi kirkko sinisine lasi-ikkunoineen ja kultaisine, leijuvine Jeesuksineen on esteettisesti hieno kokemus kenelle tahansa. Vaikka se on keskellä lännen turistikeskustaa, sinne ei kuulu pihaustakaan ulkomaailman hälinästä.

Yhtenä päivänä pakkasimme koko konkkaronkkamme bussiin numero 100, joka on tavallinen kaupungin bussi ja maksaa normaalin taksan verran, mutta joka kiertää kaupungin päänähtävyydet kuin mikäkin turistibussi konsanaan. Saman tekee kaverinsa, bussi numero 200. Näillä busseilla voi matkustaa kaksi tuntia kertamaksulla, 2,30€ (yhteen suuntaan, tosin), ja ne ovat erittäin hyvää vastinetta rahoille, verrattuna kunnon turistibusseihin jotka perivät 8-15 euroa tästä samasta huvista.

Bussin ikkunasta otettu, Pekan sisko otti!

Nousimme bussiin Zoon pysäkiltä ja hyppäsimme pois päätepysäkillä, Alexanderplatzilla. Sääli että bussin yläkerran etuosan (sen näköalapaikan) oli vallannut kaksi vain omaa napaansa ajattelevaa, vanhempaa pariskuntaa, jotka neljään pekkaan veivät kahdeksan ihmisen paikat. No, edestään löytävät... Jalkauduttuamme pyörimme Alexanderplatzilla, jonne ei muuten kuulemma kannata parkkeerata pyöräänsä (jos sellaisella sattuu olemaan liikenteessä), sillä se alue on pyörävarkaiden keidas. Emme kuitenkaan tällä kertaa käyneet tv-tornissa, Fernsehturmissa, osittain varmaan sen takia että sisäänpääsy sinne maksaa nykyään 12 euroa per nuppi. Hinta tuntuu nousevan asteittain joka vuosi, sillä vuonna 2008 hinta oli muistaakseni (vähän alle) kympin luokkaa ja auvoisina aikoina, vuonna 1999 torniin oli muistikuvieni mukaan vain nimellinen pääsymaksu.

Alex Platzilta suuntasimme metrolla U2 Potsdamer Platzille, joka jo pelkästään modernien rakennustensa vuoksi on näkemisen arvoinen. Vielä 15-20 vuotta sitten alue oli miltei täysin autio, sillä se tuhottiin aikanaan maan tasalle ja sen jälkeen Berliinin muuri halkoi aluetta. Potsdamer Platz olikin tuohon aikaan pelkkää "kuoleman kaistaletta", autiota aluetta muurin ympärillä, josta myrkytettiin kasvillisuus ja jota kiersivät piikkilanka-aidat. Alueen menneisyyttä on nykyään vaikea uskoa, kiitos 1990- ja 2000-luvun taitteessa tapahtuneen Euroopan suurimman rakennustyömaaprojektin: moderneja, korkeita toimistorakennuksia, upeita luksushotelleja ja arkkitehtuurisia taidonnäytteitä, kuten Sony Center. Aluetta halkoo mukulakivistä tehty katkeamaton linja, joka merkkaa Muurin reittiä.

Pekan sisko otti!

Sony Centerissä

Lähdimme seuraamaan muurin reittiä kohti Brandenburgin Porttia, ohittaen matkallamme Holocaust-Mahnmalin, Holokaustissa tapettujen juutalaisten muistomerkin, joka jykevyydellään onnistuu saamaan kylmät väreet selkäpiihin.

Tuolla sisällä tuntee olonsa kovin pieneksi

  

Ei näemmä paljoa hymyilyttänyt... Hah.

 Brandenburgin Portilla täytyy perinteisesti käydä Tucherin kahvilassa, josta saa (tähänastisen kokemukseni perusteella) Berliinin parasta apfelstrudelia.

Ennen vanhaan mentiin portin ali, ei yli

Perheellämme kävi hyvä tuuri säiden suhteen, ennen heidän tuloaan lämpömittari näytti keskimäärin 13 astetta, oli koleaa ja sateista, mutta päivää ennen heidän saapumistaan lämpötila nousi liki kolmeenkymmeneen. Tätä säätä jatkui tasan heidän reissunsa ajan, jonka jälkeen sääukko päätti että viileämpi on parempi. Onneksi ehdimme helteiden meitä vielä helliessä käydä puistopiknikillä Tiergartenissa. Tuo jo aiemmin mainitsemani KaDeWe:n hulluksi tekevä herkkuosasto oli apunamme eväitä miettiessämme, ja täytyy sanoa että oli ehkä parhaat eväät koskaan!

Pään kokoinen bretzel: riitti syömistä!

Kallioniemen tonttujen puistosirkus!

Samalla juhlistimme Pekan synttäreitä ja meidän ensimmäistä hääpäiväämme. <3

Pariskunta = samat ilmeet. Pitäisikö jo huolestua?