Hei hei Borneo!

 Viimeinen aamu Borneolla. Rinkat pakaten ja viela viimeinen pyorahdys keskustassa etsimassa kadonnutta huiviani. Kyllahan se loytyi vanhasta hostellistamme, mutta lukkojen takaa ja avaimenhaltija ei ollut maisemissa. Lieko joku henkilokunnasta ottanut omakseen... Saali, se oli lempihuivini.



Minun aikoja sitten Berliinista ostamani kangaskassi, jonka hiiret (tai muurahaiset) taalla soivat  ja jota sukellusreissuilla kaytimme laukkuna, jai KKn roskaponttoon


Kiitokset ja kumarrukset, halit ja yhteiskuvat, suunta lentokentalle (bussi Wawasan Squarelta 2.terminaaliin RM1,5). Kentalla check-inin tehtyamme huomasimme etta ainoat siedettavat (ja halvat) ruokapaikat olivat passintarkastuksen tuolla puolen. Siispa tilasimme odotusterminaalin ainoasta ruokapaikasta ylihintaisen snack-lautasen (salaattia heilla ei tanaan ollut ollenkaan saatavilla, sorry) ja matkamme kalleimman pulloveden. Koneeseen boarding tapahtui myohassa tottakai, mutta silti perille saavuttiin yli 40 minuuttia etuajassa. AirAsia <3. Koska emme olleet maksaneet paikkalipuista, jouduimme istumaan eri puolilla konetta. Tuo pari tuntia onkin pisin aika jonka olemme olleet erossa viimeisen kuuden viikon aikana. Etta hyvaa haamatkaa vain. :)


Jules, Jinny, hippi ja tuplahippi. Iloista sakkia!


Perilla Singaporessa hyppasimme lentokentalta lahtevaan metroon eli MRT:hen, hurautimme Bugis-asemalle ja kuin vanhat tekijat konsanaan kavelimme Little Indiaan hostellillemme jossa meita odotti kaksi petia dormissa. Huutavan nalkaisina suuntasimme laheiseen intialaiseen ravintolaan, joita muuten tassa lahistolla riittaa syysta sattuneesta, soimme taivaallista ruokaa ja loppuillan vietimme ruokaa sulatellen talsien Bugis Streetilla, Singaporen ehka kyseenalaisimmalla kuuluisalla ostoskadulla. Tama kaupunki on kuin toinen maailma unisen, "pienen" Kota Kinabalun jalkeen. Ihanaa!


Jannittavaa intialaista ruokaa, Special Dinner, jonka paikalliseen tapaan soimme kasin. Hauskaa touhua! Oranssi avaimenperalta nayttava kasa oli jalkiruoka joka koostuu sokerista, rasvasta ja vahan jauhosta. Om nom!

Hyvaa itsenaisyyspaivaa Suomi!

Viimeista viedaan! Lomamme Borneo-osuus lahenee loppuaan ja sen kunniaksi Pekka hankki itselleen pienimuotoisen flunssan. Itsenaisyyspaivan kunniaksi nuhanena teki itselleen juhla-aamiaisen, janis-burger, juustosiivu ja paistettu muna. "Nam." Yritimme kayda aamulla leipomossa ostamassa burgeriin pohjan ja kannen, mutta eihan mikaan paikka ole auki viela yhdeksan maissa... Tuon kevyen aamiaisen jalkeen lahdimme kiertelemaan Kota Kinabalua ja ostamaan tuliaisia ja flunssalaaketta. Laakkeen osto olikin iloisen helppoa: kavelimme apteekkin, kerroimme vaivamme, annoimme nimemme ja asuinmaamme (myohemmin toisessa apteekissa ei kysytty mitaan henkilotietoja) ja kavelimme Suomessa reseptilla myytavan laakkeen kanssa ulos. Ei se niin tarkkaa taalla ole!

Yksi niista monista kerroista kun teimme lettuja iltapalaksi, talla kertaa menossa mukana myos kaksi californialaista couchsurffaajaa


Aikamme KKn ilmapiiria nuuhkittuamme totesimme etta kyllahan tama jo riittaa. Kavaisimme lahikaupassamme Centre Pointin ostoskeskuksessa (jossa muuten on 7 kerrosta), ostimme tarvittavat aineet suomalaista illallista varten ja suuntasimme majapaikkaamme Julesin luokse. Pekka oli tassa vaiheessa kuin puulla paahan lyoty aiemmin ostamamme laakeen takia, ja hanen nukkuessaan mina yritin kaasuhellaa apuna kayttaen loihtia omenasosetta kiinalaisista tuontiomenoista. Eihan siita tulut niin hyvaa kuin aitin tekemasta, mutta sokerin ja muusinuijan avulla siita tuli ihan viihdyttavaa. Illansuussa Jinny tuli toista ja toi mukanaan ruotsalaisen couchsurffaajan Niclaksen. Mikas sen mukavampaa kuin kertoa ruotsalais- ja suomalaisvitseja itsenaisyyspaivana! :)
  

Ruotsalainen Henrik ikuisti ruskan KKn hylattyyn rakennukseen

Yritin kauan miettia etta mitas perinneruokia Suomessa onkaan, mutta kaikki mita mieleeni tuli oli joko valmistettava uunissa (Julesilla ei ole) tai vaativat kermaa tai jotain muuta mita taalta ei saa. Siispa sen keksin: pyttipannu! Kiinalaisia perunoita, sipulia, valkosipulia, tomaattia ja siitakeherkkusienia. Paalle kananmunaa ja viereen kananakkeja ja keitettya kukkakaalia. Jalkiruoaksi isantavakemme nykyista lempparia: lettuja ja sita minun tekemaa omenasosetta. Parempaa en pystynyt nailla resursseilla loihtimaan, mutta hyvinhan tamakin vaikutti kelpaavan: kattilat nuoltiin viimeista murua myoten.

(En muuten ehtinyt ottaa yhtaan kuvaa illallisesta ennen kuin se syotiin, sori)

Now playing: Finlandia.

Ladyboys' night out

Meidan isanta ja hanen mielitiettynsa ovat kovasti mieltyneet noihin meidan suomalaisiin lattyihin. Niita onkin tullut paisteltua joka ilta ja aamu, toisinsanoen lahes yhta paljon kuin kotona Suomessa. Testattiin myos paikallinen hillo, joka kuitenkin koostui lahinna sokerista seka vari- ja sailontaaineista ja maistui niille laakkeille joita lapsena syotiin korvatulehdukseen tai angiinaan. Lattytarvikkeiden hintakin lahentelee Suomen vastaavia, taalla kun ei oikein noita maitotuotteita nautita. Ranskalainen isantamme Jules on ollut todella ystavallinen ja reilu, ja olemme saaneet asua taalla ihan vapaasti niin pitkaan kuin haluamme.

Kuten aiemmin kirjoitin, paatimme menna katsomaan ystavamme Jinnyn tuomaroimaa ladyboy-kilpailua laheiseen Chocolate-yokerhoon (nomen est omen...). Paikka oli ihan mukava pieni baari jossa tarjoiltiin 12RM:n (kolmisen euroa) colaa ja 10RM:n olutta (pari euroa). Musiikki soi luonnollisesti liian kovalla niin kuin kaikissa Borneon (ja varmasti myos Malesian) baareissa. Olin aiemmin ilmoittanut etta voisin mahdollisesti esitella illan aikana ylimaallisia tanssitaitojani, mutta nahtyani tanssilattian koon - 1x1 metria - kieltaydyin kohteliaasti.

Kilpailijoita ja viihdyttava juontajapimu

Lopulta kauan odotettu kilpailu alkoi ja lavalle nousi juontamaan ilmeisesti joku aiemmin menestynyt tyttopoika. Ilmeisesti joku oli vihjaissut kansainvalisten supertahtien (eli meidan) paikallaolosta silla juontokielena oli kehno englanti. Pikaisen tuomariesittelyn jalkeen lavalle kutsuttiin myos illan tahdet eli kymmenkunta ladyboyta joista muutama naytti aataminomenaa ja luonnottoman suuria kasia lukuunottamatta ihan oikeasti naiselta. Osa oli selvasti viela prosessin harjoitteluvaiheessa. Niin kuin jokaiseen kauneuskilpailuun kuuluu, niin myos naissa skaboissa jarjestettiin talent-osuus jossa tytot saivat esitella taitojaan tanssin, laulun ja kokkauksen saralla.

Ensimmainen tytto aukoi suuta jonkun tylsan poppibiisin tahtiin ja esityksen viihdearvo oli lahinna sekunnin myohassa oleva lipsync ja ylidramaattiset otteet. Taman jalkeen kilpailija numero 3 (niissa numeroissa ei ollut mitaan logiikkaa...) paatti tehda lavalla 20 minuuttia fuusiopastaa. Niin, me siis katselimme kun ladyboy valmistaa lavalla pastaa. 20 minuuttia. Kolmas esiintyja 'lauloi' ihan kivasti Celine Dionin 'I Surrender'-biisin. Tasta ei jaanyt oikein sen tuksumaisen vihrean paljettimekon lisaksi mitaan mieleen, eli aika tasapaksu esitys. Neljas esiintyja tanssi varsin vauhdikkaasti Flashdance-tyylisen koreografian ja taipui napparan nakoisesti jopa spagaattiin!

Kilpailijoita

Neljannen esityksen jalkeen alkoikin sitten tapahtua. Tallaisissa tapahtumissa on aina pari poliisia seuraamassa taustalla etta mitaan siveettomyyksia ei esiinny. Malesiassa ja muualla suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa ladyboyt hyvaksytaan osaksi yhteiskuntaa, mutta joissain tapauksissa poliisi (ja muslimihallitsijat) haluavat nayttaa valtansa ja ilmeisesti tasta tapahtumasta haluttiin tehda varoittava esimerkki. Kymmenkunta poliisia ja muutama maahanmuuttoviranomainen ryntasi sisalle baariin ja alkoivat kerata jokaisen kilpailuun osallistujan henkilotietoja. Ilmeisesti osa kilpailijoista olivat laittomia maahanmuuttajia Filippiineilta ja henkilollisyyspapereita syynattiin lapi huolella.

Loppujen lopuksi kaikki kilpailijat rahdattiin maijaan ja vietiin asemalle jatkokuulusteluita varten. Ystavamme Jules kerjasi viela verta nenastaan huutamalla poliiseille Malesian olemattomasta demokratiasta, mutta onneksi tasta ei tullut kuitenkaan mitaan jatkoseuraamuksia. Myohemmin saimme tietaa etta osa kilpailijoista oli muslimeita, joille 'ristiinpukeutuminen' on syntia. Jokaiselle osallistujalle annettiin sakot ja ohjaus Suomestakin tuttuihin 'eheytystilaisuuksiin'. Poliisien poistuttua saimme kuulla etta yksi kilpailija oli jaanyt baariin - ilmeisesti tama naytti niin kovasti naiselta etta poliisit eivat uskoneet tyttoa pojaksi.

Kaljamahainen siviilikytta salakuvattuna

Kaikenkaikkiaan erittain mielenkiintoinen ilta, siis.

Couchsurffausta ja tunnelmia Kota Kinabalusta

Nyt kun taalla KK:ssa on tullut vietettya paiva jos toinenkin, voisimme hieman kirjoittaa tunnelmia kaupungista. Kaupunki on ainakin minun mielestani (Pekka) sopivan kokoinen ja Kuchingin jalkeen on ihan mukava asua suuremmassa ja ei-niin-uneliaassa kaupungissa. Reilun kuukauden oleskelun jalkeen voisi listata mista malesialaiset erityisesti pitavat:

- muovipussit
- pillit
- nuudelit ja riisi
- natriumglutamaatti
- sokeri
- KFC
- ostoskeskukset

Naista taalla ei ihan hirveasti pideta:

- maitotuotteet (loytyy mutta ovat kalliita)
- alkoholi (kts. ed.)
- tummaa leipaa
- kuitupitoista ruokaa

Poseerausta KK:ssa

Vasyneet matkalaiset

Torstaina palattuamme pohjois-Sabahista saimme Couchsurfingin kautta kutsun KK-tapaamiseen. Paatimme menna katsomaan menoa ja tapasimme paikan paalla ranskalaisen Julesin ja paikallisen Jinnyn. Mukana menossa oli myos 10 vuotta maanpaossa elanyt hieman erikoinen amerikkalainen joka oli kiintynyt salaliittoteorioihin. Myohemmin illalla lahdimme Julesin ja Jinnyn kanssa syomaan. Syotyamme Jules kysyi josko haluisimme menna hanen luokse asustelemaan maarittelemattomaksi ajaksi ja luonnollisesti hyvaksyimme tarjouksen. Sukelluskurssin jalkeen sunnuntaina jatimme hostellin ja kavelimme taydella pakkauksella toiselle puolen kaupunkia. Julesin asunto oli TODELLA hieno. 4 huonetta, keittio, 2 kylpyhuonetta, 2 uima-allasta(!) ja ilmastointi joka huoneessa. Kampassa majoittui myos ruotsalainen Henrik joka on kiertanyt maailmaa minibudjetilla jo kaksi vuotta!

Couchsurffaajia ja muuta porukkaa

Yomarkkinoiden tarjontaa

KK:ssa on myos mukavasti tekemista. Eilen kavimme couchsurfing-porukan kanssa syomassa ns. yomarkkinoilla, eli suurella torilla joka kasataan paivittain viiden aikaan ja hajotetaan kymmenelta. Tori on taynna tuoretta kalaa, lihaa, hedelmia ja (ei aina niin tuoreita) kasviksia. Tilasimme jarjettomat maarat merenelavia, riisia ja kasviksia. Ruoka oli erikoisen makuista mutta suurin osa maistui oikein hyvalta. Jalkiruoaksi mina soin satay-kanaa ja kananpakaraa(!) ja Tytti friteerattuja banaaneja. Tana iltana menemme katsomaan ladyboy-kisaa enka rehellisesti sanottuna osaa sanoa aiheesta oikein mitaan, mutta Tytti on kovin innoissaan.

Meilla on siis kaynyt todella hyva tuuri kun saimme ilmaisen majoituksen mahtavassa kampassa ja mahtavassa seurassa. Olemme istuneet porukalla iltaa ja keskustelleet matkustamisesta, kotimaistamme ja kaikesta muusta maan ja taivaan valilla. Good times!

SDI Open Water-sukelluskurssi (jonne meidan ei ensin ollut edes tarkoitus menna)

Herasin perjantaiaamuna jo ennen kukonlaulua kun aurinko vasta harkitsi nousua.Jannittaako? Ehei! Minuutteja laskien katselin ikkunasta paikallisten haaraysta ja heratyskellomme soidessa 7.00 olin jo taysin virkea. 8.30 olimme tikkoina Sabah Diversin toimistolla KK:n keskustassa, valmiina aloittamaan sukelluskurssimme. Jee!

Ensimmainen kolmesta paivasta oli intensiivista opiskelua yli-ilmastoidussa luokkahuoneessa. Ohjaajanamme toimi uusi-seelantilainen Neville Kippenberger, ja kanssamme opiskelemassa oli kaksi paikallista miesta, toinen 17-vuotiaan nakoinen 37-vuotias jonka silmat pullistuivat kolminkertaisiksi taman rapikoidessa myohemmin vedessa, ja toinen keski-ikainen, rapakuntoinen mies, jonka keltaiset silmat huusivat maksavaivoista. Neville oli hyva ohjaaja, ammattitaitoinen, karsivallinen (paitsi paikallisten suharien kanssa), luonnostaan hyvin kelluva ja ylta paalta tatuoitu erilaisin elain-, intiaani- ja shamaaniteemoin.

Mina ja Pekka saimme teoriaosuutemme valmiiksi illansuussa kauan ennen paikallisia tovereitamme, jotka tayttivat 'koe'kaavakettamme malesialaisella hartaudella ties kuinka pitkalle iltaan. Lauantaiaamuna koitti ensimmainen sukelluksemme. Sovitimme BCD-liivimme, sukellustietokoneemme, painovyomme, rapylamme ja markapukumme (paikalliset toverimme sahlasivat taysilla), suuntasimme satamaan ja hurautimme pikaveneella Tunku Abdul Rahman-puiston saarille, Sapi-nimisen pikkusaaren edustalle. Varusteet niskaan niinkuin eilen opimme teoriassa, buddy check varmistaaksemme etta laitteet on kytketty oikein, rauhallista hengittelya ja PLUMPS! veneesta takaperin pudottautuminen veteen (backroll). Sydameni hakkasi iloisen kovasti kun otin ensimmaiset henkaykseni veden alla selassa olevasta ilmasailiosta. Mahtavaa! Koko aamupaiva meni harjoitellessa erilaisia perustaitoja rinnankorkuisessa vedessa, ja ensimmaisen session paatteeksi kavaisimme kahdeksan metrin syvyydessa. <3

Lounastauko ja lisaa harjoituksia (talla kertaa noin 6-8 metrin syvyydessa): Maskin putsausta, hengityslaitteen "hukkaamista" , etsimista ja veden alla takaisin suuhun laittamista, ilman loppumis-skenaarioita (aiti ala huoli, ei se oikeasti loppunut), kaverilta ilman pyytamista, kellumisen harjoittelua. Paivan paatteeksi kavaisimme 10 metrissa ja pintaan noustessamme satoi kaatamalla. Ei tosin haitannut silla olimme lilluneet vedessa viimeiset 6-7 tuntia anyway.

Sunnuntaiaamuna olimme toimistolla tuttuun tapaamme tarkasti 8.30. Satamaan, veneeseen, laitteiden tarkastus ja kokoaminen, maskin hammastahnaus (kylla, hammastahnaus. Estaa huuruuntumisen. Huom. pestava pois ennen kayttoa) ja nokka kohti Pulau Gayan lieppeita. Meidat aloittelijat nakattiin saarelle siksi aikaa kun ohjaajamme piti advanced-tason kurssin kahdelle hyvin rikkaan nakoiselle australialaismiehelle. Yli kaksi tuntia odottelua, turhautumista ja paikalliseen tapaan ylimakean kahvin lipittelya, ja puolenpaivan jalkeen paasimme vihdoinkin sukeltamaan (vahan tyhmaa kylla, silla olimme kuitenkin maksaneet taydesta paivasta). Varusteet niskaan ja askel reunan yli, Giant Stride. Laskeutumista ja pintaan nousun harjoittelua, malesialaisten tovereidemme pullistuneita (mies raukka naytti valilla kauhistuneelta) ja keltaisia silmia ja ihan PIRUNMOISTA SAHLAYSTA. Siis hei nyt ihan oikeesti! Onneksi minun ja Pekan opettelu ei siita hirveasti hairiintynyt, mita nyt mina sain muutaman kerran rapylasta paahani ja hermot kirealle.

Lounastauolla Gaya-saarella opettelimme dive logien tayttamista. Lempikohtani oli "Lampotila pinnalla: +31 C" ja "Lampotila pinnan alla +30 C". Paivan toinen sukellus (kurssin neljas) vei meidat syvimmalle tahan asti, 17,5 metriin. Tosin oma rannetietokoneeni naytti 18 metria. Ups. Rannetietokoneen kanssa on mukava sukeltaa, siita nakee reaaliajassa kuinka syvalla on, kauanko on ollut vedessa, veden lampotila ja tietysti, paljonko kello on. Sen kaytto taitaakin olla oleellisin (ja ehka ainoa) ero SDI- ja PADI-kurssien valilla, PADIssa luetaan tiedot sukellustaulukoista eika kayteta tietokonetta.

Sukelluksen jalkeen ajelimme sataman kautta toimistolle pesemaan kamppeemme (malesialaiset saativat taas), taytimme viimeisen sukelluksen tiedot dive logeihimme, joihin saimme hienot leimat, ja vastaanotimme upouudet kiiltavat sukelluslisenssi-korttimme. :)


...Ja enta se vedenalainen maailma? Se josta olen nahnyt unia lapsesta asti ja jonne olen yhta kauan haaveillut paasevani? Travellerit joiden kanssa olemme jutelleet taalla, ovat kysyneet mita pidin sukeltamisesta. Sanon kaikille etta "it's nice", silla en pysty ilmaisemaan sita millaan tarpeeksi kauniilla superlatiivilla. Turkoosi vedenalainen paratiisi, ylapuolella valkehtiva auringonkajo, alapuolella aaltojen tahdissa tanssahteleva valkoinen hiekka, ymparilla kaikenvarisia, -kokoisia, -nakoisia ja -muotoisia kaloja, koralleja ja kasveja.

Naurettavan kaunista. <3

Sairastelua ja maiseman vaihtoa

Aamulla herasimme molemmat erittain kipeina ja kuumeisina ja voin ihan rehellisesti myontaa etta tama paiva oli yksi elamani hirveimmista. Emme pystyneet juurikaan syomaan ja olo oli todella heikko. Tasta huolimatta meidan pitaisi pakata, lentaa pari tuntia vaihtoineen, etsia hostelli, menna laakariin ja yrittaa jossain valissa hieman levata. No, aloitetaanpa alusta:

Jo edellisyona molempien vatsat olivat aivan ylosalaisin ja kuume kavi ajoittain korkealla. Heikotti, kuumotti, paleli ja arsytti. Unet loppuivat omalta osaltani (Pekka) joskus puoli viiden aikaan aamulla jonka jalkeen kuuntelin jalleen kukkoja ja valikatossa elelevaa lintua. Aamuyosta huomasimme myos toisen huolestuttavan seikan - emme saaneet lainkaan vetta joten vessan huuhtelu ei onnistunut.

Tytti oli aamupaivasta erittain huonossa kunnossa ja kuumeinen joten pakkaaminen jai minun harteilleni. Edessa oli siis valilaskullinen lento Mulu-Miri-Kota Kinabalu joka kestaisi n. 2 tuntia. Sarawakin maakunnasta Sabahiin siirtyessa taytyy tehda passintarkastus ja leimaus aivan kuin siirtyisit toiseen valtioon joten jouduimme poistumaan lentokoneesta Mirissa vain palataksemme puoli tuntia myohemmin. Koska kehomme ei olleet halukkaita vastaanottamaan ruokaa ja koska olimme paikoitellen kuumeisia, oli voimat todella vahissa.

Paastessamme viimein KK:hon ostimme taksilipukkeen jolla paasimme hostellille. Paikan omistaja oli erittain ystavallinen ja neuvoi meidat laheiselle laakarille joka oli lyhyen kavelymatkan paassa. Klinikalla vastaanotto oli myos erittain mukava ja n. 15 minuutin odottelun jalkeen brittilainen vanha laakarismies otti meidat kasittelyyn. Pikaisen diagnoosin jalkeen saimme laakkeet turistiripuliin. Tasta menimme hostellille hetkeksi nukkumaan jonka jalkeen lahdin yssikseen katselemaan kaupungin vilinaa ja laakarin varoituksista valittamatta etsimaan kiinteata ruokaa. Sitten tapahtui suuri ihme ja eteeni tupsahti... PIZZA HUT! Oi tata taivaallista iloa ja autuutta. Nappasin mukaani minikokoisen pizzan ja ihan vaan arsyyttaakseni Tyttia menin syomaan sita hostellin huoneeseen. Ruoka oli TAIVAALLISTA ja myos Tytti innostui pizzan lihaisasta mausta niin, etta paatimme hakea lisaa.

Tietystihan se laakari oli oikeassa ja nautitut ruuat kostautuivat myohemmin yolla ja seuraavana aamuna, mutta se on sitten tarina jota ei tanne tarvitse kirjoittaa...