Loppufiilikset Borneolta ja kohti uusia seikkailuja

Nyt kun paluusta on kulunut kohta kuukausi, voin hieman kertoilla tunnelmista reissun jälkeen. Listaillaanpa tähän reissun parhaat ja huonoimmat hetket. Ensin ne paremmat:

1. Sukeltaminen - Mantabuan, Mabul, Kapalai, Sipadan... maailman parhaimpiin kuuluvat sukelluspaikat on nyt nähty ja koettu, mutta päällimmäisenä mieleen jäi kurssin suoritus ja itsensä voittaminen.

http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/11/sdi-open-water-sukelluskurssi-jonne.html
http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/11/mabul-kapalai.html
http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/12/sipadan.html

2. Tip of Borneo - Borneon pohjoiskärki on todellinen paratiisi - vain kourallinen muita turisteja, maailman kauneimmat auringonlaskut, mahdollisuus harrastaa mm. surffausta, snorklausta ja pyöräilyä sekä upea hostelli (Tampat Do Aman). Täällä vietettiin ehkä reissun paras päivä!

http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/11/paratiisi-luonnon-helmassa.html

3. Little India - Singaporen hienoin ja kiinnostavin kaupunginosa josta saa ehkä maailman parasta ruokaa.

http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/12/orchard-road-little-india.html

4. Mulun luolaseikkailut - Kauniita maisemia, luolista ulos purkautuvat lepakot ja luolakiipeilyt.

http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/11/julma-paratiisi.html

5. Singamata - Tämä paikka täyttää kaikki paratiisin kriteerit. Veden päälle rakennettu hotelli joka soveltuu erityisesti yhteen asiaan: täydelliseen rentoutumiseen.

http://kallioniemetreissussa.blogspot.com/2011/11/semporna-ja-singamata.html

Ja ne huonot jutut:

1. Lentomatka Mulu-Miri-KK vatsataudissa
2. Durian
3. Bussimatka Semporna-KK
4. 10 kilometrin viidakkovaellus ilman juomavettä
5. Venematka Pulau Labuanilta (merenkäynti + krapula)

Kaikenkaikkiaan siis plussan puolelle päästiin, ja noita huonoja juttujakin voi jo muistella hymysuin!

Seuraavan reissun ajankohta on luultavasti vasta huhtikuussa kun muutamme kesäksi Berliiniin. Tarkoituksena olisi viettää 4-5 kuukautta tässä upeassa kaupungissa ja tutustua niin paikalliseen työ- kuin juhlakulttuuriinkin. Ja tietysti blogata kaikesta mahdollisesta. Vi hörs!

Hei hei Borneo!

 Viimeinen aamu Borneolla. Rinkat pakaten ja viela viimeinen pyorahdys keskustassa etsimassa kadonnutta huiviani. Kyllahan se loytyi vanhasta hostellistamme, mutta lukkojen takaa ja avaimenhaltija ei ollut maisemissa. Lieko joku henkilokunnasta ottanut omakseen... Saali, se oli lempihuivini.



Minun aikoja sitten Berliinista ostamani kangaskassi, jonka hiiret (tai muurahaiset) taalla soivat  ja jota sukellusreissuilla kaytimme laukkuna, jai KKn roskaponttoon


Kiitokset ja kumarrukset, halit ja yhteiskuvat, suunta lentokentalle (bussi Wawasan Squarelta 2.terminaaliin RM1,5). Kentalla check-inin tehtyamme huomasimme etta ainoat siedettavat (ja halvat) ruokapaikat olivat passintarkastuksen tuolla puolen. Siispa tilasimme odotusterminaalin ainoasta ruokapaikasta ylihintaisen snack-lautasen (salaattia heilla ei tanaan ollut ollenkaan saatavilla, sorry) ja matkamme kalleimman pulloveden. Koneeseen boarding tapahtui myohassa tottakai, mutta silti perille saavuttiin yli 40 minuuttia etuajassa. AirAsia <3. Koska emme olleet maksaneet paikkalipuista, jouduimme istumaan eri puolilla konetta. Tuo pari tuntia onkin pisin aika jonka olemme olleet erossa viimeisen kuuden viikon aikana. Etta hyvaa haamatkaa vain. :)


Jules, Jinny, hippi ja tuplahippi. Iloista sakkia!


Perilla Singaporessa hyppasimme lentokentalta lahtevaan metroon eli MRT:hen, hurautimme Bugis-asemalle ja kuin vanhat tekijat konsanaan kavelimme Little Indiaan hostellillemme jossa meita odotti kaksi petia dormissa. Huutavan nalkaisina suuntasimme laheiseen intialaiseen ravintolaan, joita muuten tassa lahistolla riittaa syysta sattuneesta, soimme taivaallista ruokaa ja loppuillan vietimme ruokaa sulatellen talsien Bugis Streetilla, Singaporen ehka kyseenalaisimmalla kuuluisalla ostoskadulla. Tama kaupunki on kuin toinen maailma unisen, "pienen" Kota Kinabalun jalkeen. Ihanaa!


Jannittavaa intialaista ruokaa, Special Dinner, jonka paikalliseen tapaan soimme kasin. Hauskaa touhua! Oranssi avaimenperalta nayttava kasa oli jalkiruoka joka koostuu sokerista, rasvasta ja vahan jauhosta. Om nom!

Hyvaa itsenaisyyspaivaa Suomi!

Viimeista viedaan! Lomamme Borneo-osuus lahenee loppuaan ja sen kunniaksi Pekka hankki itselleen pienimuotoisen flunssan. Itsenaisyyspaivan kunniaksi nuhanena teki itselleen juhla-aamiaisen, janis-burger, juustosiivu ja paistettu muna. "Nam." Yritimme kayda aamulla leipomossa ostamassa burgeriin pohjan ja kannen, mutta eihan mikaan paikka ole auki viela yhdeksan maissa... Tuon kevyen aamiaisen jalkeen lahdimme kiertelemaan Kota Kinabalua ja ostamaan tuliaisia ja flunssalaaketta. Laakkeen osto olikin iloisen helppoa: kavelimme apteekkin, kerroimme vaivamme, annoimme nimemme ja asuinmaamme (myohemmin toisessa apteekissa ei kysytty mitaan henkilotietoja) ja kavelimme Suomessa reseptilla myytavan laakkeen kanssa ulos. Ei se niin tarkkaa taalla ole!

Yksi niista monista kerroista kun teimme lettuja iltapalaksi, talla kertaa menossa mukana myos kaksi californialaista couchsurffaajaa


Aikamme KKn ilmapiiria nuuhkittuamme totesimme etta kyllahan tama jo riittaa. Kavaisimme lahikaupassamme Centre Pointin ostoskeskuksessa (jossa muuten on 7 kerrosta), ostimme tarvittavat aineet suomalaista illallista varten ja suuntasimme majapaikkaamme Julesin luokse. Pekka oli tassa vaiheessa kuin puulla paahan lyoty aiemmin ostamamme laakeen takia, ja hanen nukkuessaan mina yritin kaasuhellaa apuna kayttaen loihtia omenasosetta kiinalaisista tuontiomenoista. Eihan siita tulut niin hyvaa kuin aitin tekemasta, mutta sokerin ja muusinuijan avulla siita tuli ihan viihdyttavaa. Illansuussa Jinny tuli toista ja toi mukanaan ruotsalaisen couchsurffaajan Niclaksen. Mikas sen mukavampaa kuin kertoa ruotsalais- ja suomalaisvitseja itsenaisyyspaivana! :)
  

Ruotsalainen Henrik ikuisti ruskan KKn hylattyyn rakennukseen

Yritin kauan miettia etta mitas perinneruokia Suomessa onkaan, mutta kaikki mita mieleeni tuli oli joko valmistettava uunissa (Julesilla ei ole) tai vaativat kermaa tai jotain muuta mita taalta ei saa. Siispa sen keksin: pyttipannu! Kiinalaisia perunoita, sipulia, valkosipulia, tomaattia ja siitakeherkkusienia. Paalle kananmunaa ja viereen kananakkeja ja keitettya kukkakaalia. Jalkiruoaksi isantavakemme nykyista lempparia: lettuja ja sita minun tekemaa omenasosetta. Parempaa en pystynyt nailla resursseilla loihtimaan, mutta hyvinhan tamakin vaikutti kelpaavan: kattilat nuoltiin viimeista murua myoten.

(En muuten ehtinyt ottaa yhtaan kuvaa illallisesta ennen kuin se syotiin, sori)

Now playing: Finlandia.

Pulau Labuan: osa 2

Lauantai-iltana hostellille paastessamme siella tosiaankin oli jo iloinen tunnelma. Meita odotti hoyryavan kuuma padallinen herkullisia paistettuja nuudeleita ja hostellin omistaja, Uncle Jack lykkasi meille molemmille oluttolkit kateen. Siella soimme sitten illallista iloisessa, 12 hengen porukassamme ja hostellimme tuntui pikemminkin kaverin olohuoneelta kuin maksetulta yosijalta (naurettavan halvalta sellaiselta). Pekka opetti paikallisille suomalaisia juomapeleja verovapaan Finlandia Vodka-pullon kera, ja paikalliset puolestaan nayttivat meille takalaisia, vahintaan yhta hauskoja leikkeja. Vahan ennen yhdeksaa Uncle Jack alkoi touhottamaan lahtoa ja suuntasimme viereiseen (todellakin, matkaa oli noin 15 metria) karaokebaariin.

Eye of the tiger

Karaokebaarissa meita odotti kovalla olevan musiikin, savun (joka ei tullut koneesta vaan ihmisten tupakoista) ja hienojen, valkkyvien joulukoristeiden lisaksi monta baaripoytaa joiden paalla oli 'Reserved'-kyltit ja kolme amparia taynna jaita ja olutpulloja. "It's my Birthday, I'm 19 today!" oli Uncle Jackin illan motto ja tassa vaiheessa sanottakoon etta meidan, niinkuin koko muun poppoonkin baari-ilta oli ilmainen ja yltakyllainen. Vissiin hostelli kannattaa aika hyvin...

Paikalliset ilmeisesti laulavat karaokea aina, silla takalaiset kaverimme vetivat biisinsa:

a) ulkoa

b) tunteella

c) KOVAAN AANEEN

Kappaleet olivat enimmakseen paikallisia ikivihreita, mutta mahtuipa joukkoon muutama amerikkalainen vanha iskelmabiisikin. Me Pekan kanssa edustimme rokkikulttuuria 'Eye of the Tiger', 'I Love Rock'n'Roll', ja 'Song 2'-biiseillamme, ja saanen sanoa etta varsinkin meidan tulkintamme Blurin Song 2-biisista oli hieno!

Seuraavana aamuna Uncle Jack herasi epailyttavan pirteana ennen seitsemaa, haki torilta ja kattoi meille yltakyllaisen aamiaisen, kuten joka aamu: Leipaa, sen seitsemaa sorttia paallisia ja paikallisia jannittavyyksia joiden nimia oikein kukaan ei tiennyt, mutta joista useat maistuivat hyvalta. Aamu meni rotvatessa ja ohuita kanssaihmisia katsellessa. Puolenpaivan aikaan lahdimme kohti satamaa josta lauttamme lahtisi, hyvastelimme Uncle Jackin ja taman ystavat (jotka muuten olivat jo useamman tunnin pelanneet korttia rahasta) ja suuntasimme epaterveellisen pikaruokapaikan kautta evaat mukanamme laivaan.

Viisi minuuttia sen jalkeen kun laiva oli irrottautunut laiturista, tiesin etta tasta reissusta tulee liian pitka: Merenkaynti oli aivan KAUHEATA. Mieleeni palautui ne kaikki lapsuuden bussi-, laiva- ja lentomatkat jolloin en viela ollut loytanyt ystaviani matkapahoinvointilaakkeita. Tallakin kerralla olin varautunut laivan keinutukseen laakkeilla, mutta katin kontit ne mitaan auttaneet. Laiva keinui niin kovasti etta siella liikkuminen oli paikoitellen melkein mahdotonta, ihmiset miltei putoilivat penkeiltaan ja matkan kestosta (n.3,5 tuntia) suunnilleen kolme tuntia joka puolella ihmiset oksentelivat. Tilanne oli niin surrealistinen etta minua olisi naurattanut ellei jo aiempi hontelo oloni olisi noussut aivan uusiin sfaareihin matkapahoinvoinnin takia ja ellen olisi itse pitanyt pienta, hikista, likaista vessakoppia miltei puolet matkasta varattuna. Oli ehka elamani kauhein laivamatka, meinaan. O_o

  

Hengissa paastiin kuitenkin perille Kota Kinabaluun, mita nyt harmaina, tarisevina ja nestehukasta ja ylipaataan energiahukasta karsivina (tai ainakin lahinna mina, tai varjo minusta jonka vatsa oli aika tyhja tassa vaiheessa...). Onneksi pelastavat enkelit, isantapariskuntamme Jules ja Jinny paistoivat lattyja siina vaiheessa kun paasimme heidan luokseen ja nuo letut maistuivat ehka parhailta koskaan. Illalla kavimme Pekan kanssa viela laheisella night marketilla hakemassa tonnikalaa, maissia ja friteerattuja banaaneita (ne ovat muuten laihduttavia), ja yltapaalta markina, kaatosateen yllattamina palasimme Julesin luokse syomaan ja katsomaan jalkapalloa telkkarista. Olimme sen ansainneet.

Tana aamuna heratessamme tunsimme molemmat vielakin eilisen venematkan muiston, ja tama paiva onkin mennyt lepaillessa ja joululahjoja ja tuliaisia shoppaillessa. Keskiviikkona lahtee lento kohti Singaporea ja ensi viikolla nokka kohti Eurooppaa. Sita ei tosin mietita viela, silla lomaamme on viela jaljella keskiverto lomamatkan ajan. :)

Pulau Labuan (Ruotsinlaiva meets Tallinna)

Eilen jo tapamme mukaisesti herasimme ennen kukonlaulua ja suuntasimme aamulaivalla kohti Labuan-saarta. Ja hyvanen aika etta oli hyvin ilmastoitu laiva (tai pikemminkin vesibussi, silla sielta ei paassyt kannelle ollenkaan ja muutenkin istuimet oli sijoiteltu kuin bussissa). Palelin saronkini alla koko kolmen tunnin reissun ajan, paikallisten lapsiperheiden katsoessa laivan televisiosta naytettavaa karskia vakivaltaelokuvaa (kello oli siis kahdeksan aamulla...). Perilla Labuanilla suuntasimme Lonely Planet-oppaamme ohjeilla hostellille jota ei koskaan loytynyt, ja jonka myohemmin kuulimme menneen nurin jo ajat sitten. Turistitoimiston tadit neuvoivat meille halvan hostellin, sinne siis. Kyseinen paikka sijaitsee hassulla kadulla jonka toinen paa on umpikuja ja joka on kylki kyljessa taynna ruokapaikkoja, turistimaisen nakoisia baareja ja varikkaita karaokepaikkoja. Ja ne ovat ilmeisen pitkaan auki, ainakin viime yona kuulimme huoneeseemme hivenen epavireista laulua myohaan yohon.



Tytti nauttii kahvia Bailey'silla

Labuan on verovapaa (sita hallinnoidaan Kuala Lumpurista) ja heti satamaterminaalissa saarelle saapuvia tervehtii varikkaat kyltit: "Duty-free!". Kauppojen ikkunassa toistuu sama varikas teema ja tunnelma on niinkuin ruotsinlaivalla tai Tallinnan turistikeskustassa: Hyllyt notkuvat halpaa viinaa, tupakkaa ja SUKLAATA! Verovapaiden hajuvesien tuoksu toivottaa tervetulleeksi niin paikalliset turistit kuin ulkomaalaisetkin ostajat ja vuodenajasta johtuen joka paikassa raikaa hilpeat joululaulut. Bongasimme tanaan Pekan kanssa suomalaisia tuotteita: Lapin Kulta (RM 3 = n.70 senttia), Koskenkorva 60% (RM 30 = n.7 euroa) ja yhdessa kaupassa oli kokonainen hyllyllinen Fazerin karkkeja! Emme tosin ostaneet niita, vain ruotsalaisia karkkeja. Siis ihan kuin ruotsinlaivalla! :D

Ruotsinlaiva-tunnelmaa korostaa se, etta meidat kutsuttiin tana iltana juomaan ja laulamaan karaokea hostellimme (omien sanojensa mukaan vahan alkoholisoituneen) omistajan ja taman Labuanille vain ja ainoastaan ryyppaamaan tulleiden kavereiden kanssa. Siella on talla hetkella jo vauhti paalla silla ensimmaiset oluttolkit aukesivat muutama tunti sitten, kolmen maissa. Hostellin omistaja, mukava tyyppi muuten, kertoi meille etta normaali-iltana han konttaa viereisesta karaokebaarista kotiin. Hui. Me suomalaiset taalla vain istumme sadetta pitamassa laheisessa nettikahvilassa ja juomme Sabah-teeta. Viela toistaiseksi ainakin.



Valaan luuranko Labuanin merimuseossa

Yhteista ruotsinlaivan kanssa on myos se etta taalla on suhteellisen vahan tekemista ellei halua shoppailla viinaa (paras loyto tahan mennessa on KOLMEN LITRAN pullo Russian Standard-vodkaa) tai tupakkaa (kartongeissa ja askeissa on kuvia keuhkosyopaan kuolleiden keuhkoista, nikotiinin syovyttamista ikenista, tupakan tappamista sikioista (?!?!?!) ja muita kivoja kuvia jotka suorastaan kutsuvat ostamaan...). Kaupunki on pieni, kaveltavissa paasta paahan. Oikeastaan koko saari on kaveltavissa paasta paahan. Parhaat nahtavyydet taalla on kellotorni (...) ja merimuseo. Merimuseossa kaytiin tanaan ja todettiin etta mehan olemme nahneet luonnossa miltei kaikki kalat ja korallit joita siella oli akvaarioissa. :)

Myos shipwreck-sukeltaminen olisi taalla periaatteessa mahdollista, tosin kuulemamme mukaan paikallisen sukelluskeskuksen moottoriveneet ovat vuodesta toiseen "epakunnossa". Mene, tieda.

Filippiinilaista San Miguelia (kuvan kaantaminen osoittautui mahdottomaksi tehtavaksi joten kaantakaa paata)

Seuraavaksi nuudeleita nassuun ja sitten suunta hostellille. Hostellin omistaja lupasi etta viereisessa karaokebaarissa olisi myos suomalaisia lauluja, joten saas nahda etta miten kovaa sita laulu tanaan raikaa! :)

Sipadan

Sukellusurakkamme Borneolla lopettaa kolmen sukelluksen paiva yhdella maailman kauneimmista ja himotuimmista kohteista: Sipadan. Aikoinaan Jacques Cousteaun tunnetuksi tekema kohde on yksi suosituimpia sukelluspaikkoja maailmassa ja lahes joka sukellukselle luvataan mm. haita ja merikilpikonnia. Paatimme vuokrata myos kameran eraalta ohjaajalta, jonka piti alunperin tulla mukaan Sipadanille mutta ei kuitenkaan sairastumisen vuoksi paassyt paikalle.

Vene starttasi aamulla yhdeksan pintaan Mabulilta kohti Sipadania. Tassa vaiheessa jannitti jo ihan hemmetisti, olihan paikkaa hehkutettu oikealta ja vasemmalta. Mukana sukeltamassa meidan lisaksi oli yksi saksalainen, yksi ranskalainen ja yksi englantilainen seka paikallinen sukellusohjaajamme Wong. Aiemmista ohjaajista poiketen Wong oli todella niukkasanainen ja oletti etta osaamme sukeltaa ja selviamme pinnan alla. Myos sukellusaika maaritettiin tarkasti ja se olisi jokaisen sukelluksen kohdalla 45 minuuttia (riitti happea eli ei...).

Ensimmainen sukellus starttasi Turtle Patchilta ja valittomasti veteen paastyamme huomasin Sipadanin erikoislaatuisuuden - se oli pieni saari jonka reunoilta alkoi todella syva (600 metria) pudotus. Aivan kuin olisi leijunut vuoren reunamalla ja katsellut vuoren seinilla kasvavaa elamaa. Tilanne oli myos melko pelottava, silla sinun ja valtavan pudotuksen valilla ei ollut mitaan estamassa mahdollista uppoamista ja syva merenpohja ikaankuin 'imi' jatkuvasti syvemmalle. Alkujannityksesta selvittyani aloin ymmartaa myos ymparoivaa merenalaista maailmaa ja niita miljoonia kaloja joiden seassa uimme. Tytti toimi kuvaajana mika myos rokotti hieman sukellusaikoja kun piti keskittya seka hengittelemaan veden alla etta ottamaan loistavia kuvia joka taas kulutti huomattavasti normaalia nopeammin happea. Taman vuoksi Tytti lainaili happea seka minulta etta ohjaajaltamme Wongilta.

Ensimmaisen sukelluksen jalkeen kavimme kahvittelemassa Sipadan-saarella. Lepailimme aikamme (sukellusten jalkeen taytyy pitaa aina vahan taukoa ennen seuraavaa sukellusta) ja lahdimme vesisateessa kohti toista sukelluspaikkaa, Drop Offia. Tasta sukeltaisimme 'Turtle cavelle' eli vedenalaiseen luolaan ja siita edelleen seinaa pitkin. Talla sukelluksella kavimme myos huomattavasti syvemmalla kuin koskaan aiemmin, 25:ssa metrissa (Open Water-lisenssilla saisi sukeltaa vain 18:ssa metrissa mutta taalla se ei ole niin justiinsa). Ja nakyihan siella veden alla kaikenlaista: kilpikonnia, haita, barracuda-laumoja ja mina bongasin jopa yhden vasarahain!

Taman jalkeen palasimme jalleen Sipadanille syomaan lounaalle ja sade ja tuuli olivat yltyneet entisestaan ja talla kertaa sukellusten valilla ihan oikeasti paleli. Tama oli tietysti ainoa sukellus kun paatettiin jattaa pyyhkeet ja vaatteet hostellille ja otettiin mukaan ainoastaan aurinkorasvaa... Lounaalla kuuntelimme ranskalaisen sukellusohjaajan sukeltamisaiheisia kauhutarinoita. Vihdoin koitti viimeisen sukelluksen aika ja paikkana Barracuda Point. Nimensa mukaisesti alueella pyorii paljon barracudia ja luonnollisesti myos haita ja kilppareita. Viimeisella sukelluksella Tytti alkoi olla jo sujut kameran kanssa ja talla kertaa ei tarvinnut lainailla suukapuloita toisilta sukeltajilta. Sukelluksen loppuvaiheessa sain kehiteltya viela ilmataskun hampaaseen ja voi pojat etta se oli kivuliasta!

Sukelluksen paatyttya palasimme kevyessa myrskyssa ja melkoisessa merenkaynnissa Mabulille iloisina ja vasyneina. Tietysti Tytin kuvat olivat onnistuneet aivan loistavasti ja saimme paljon hyvia kuvia mm. kilppareista, haista, kivikaloista ja barracudista. Sukellusten verbaalinen selostaminen on mielestani aika turhaa joten annetaan niiden myohemmin lisattavien kuvien kertoa vahan kokemuksestamme. Pikaisen suihkun ja varusteiden pesun jalkeen hyppasimme veneeseen kohti Paradise Citya ja siita edelleen yobussilla kohti KK:ta. Tama oli reissun ei-niin-mukava osuus ja seuraava paiva piti selvita melko niukoilla younilla.

Tassa bongattuja otuksia:

stonefish

white tip reef shark

barracuda

hawksbill turtle

ja satoja muita joita sukellusohjaajamme ei jaksanut/halunnut nimeta :(


EDIT.

Se ranskalainen sukellusohjaaja kertoi mm. seuraavan tarinan:

Kaksi sukellusmestaria (eli todella osaavaa sukeltajaa) olivat sukeltamassa Sipadanilla. He olivat laskeutuneet reilu pariinkymmeneen metriin niinkuin nyt sukeltajat yleensa laskeutuvat. Yhtakkia toinen sukeltajista oli lumoutunut meren syvyydesta ja jatkanut, jatkanut, jatkanut laskeutumista. Toveri oli yrittanyt uida hanet kiinni, mutta oli liian myohaista: han paatti etta parempi menettaa yksi kuin kaksi henkea. Kaveri oli saanut typpinarkoosin (ts. syvyyshumala) joka tuottaa sanoinkuvaamatonta euforiaa tai vaihtoehtoisesti kauhutiloja. Tassa tapauksessa mita todennakoisimmin euforiaa. Miesta ei koskaan loydetty ja kukaan ei tieda paasiko han kenties pohjaan asti. Ainakin heitti veivit iloisena, ts. humalassa(?).

...ja taman jalkeen sitten lahdettiin sukeltamaan Sipadanille! :D

Mabul & Kapalai

Herasimme kuuden aikaan aamulla, tarkoituksena ehtia 6.45 lahtevaan veneeseen joka veisi meidat Sempornaan josta sitten jatkaisimme toisella veneella Mabul-saarelle. Mabul kuuluu Sempornan rannikon etelaisiin saariin joihin luetaan myos Kapalai ja Jacques Costeaun maailman parhaaksi sukelluspaikaksi kehuma Sipadan (josta kirjoittelen lisaa myohemmin). Seutua pidetaan ihan yleisesti yhtena maailman parhaista sukelluspaikoista ja sielta loytyy mukavasti melkein ne kaikki kalalajit joita on tullut joskus tuijoteltua akvaarioissa.

Mabulille saavuttuamme totesimme majoituksen ns. very basic-tasoiseksi, eli kyseessa oli veden paalle rakennettu homestay. Valittomat flashbackit Mulun kansallispuiston parhaista puolista tuli ulkona kiekuvista kukoista ja kylmasta suihkusta. Lyhyen orientaation jalkeen paatimme lahtea tutkimaan saarta. Tama tapahtui nopeasti, silla saaren toisesta paasta toiseen paahan kavelee 15 minuutissa. Tarkoituksena oli aluksi testailla hieman snorklailumahdollisuuksia ja loysimmekin todella roskaisen ja muutenkin epamiellyttavan rannan josta olisi mukava lahtea tutkimaan vedenalaista maailmaa.

Olimme aiemmin lainanneet majapaikasta rapylat, silla vedessa oli paljon myrkyllisia organismeja kuten merisiilia, skorpionikaloja, leijonakaloja ja kivikaloja (nama voivat oikeasti tappaa...). Hyvin nopeasti veteenmenon jalkeen tajusimme erheemme - vesi oli TODELLA matalaa ja likaista, ja pikku hiljaa pohja tayttyi sopolta nayttavista merisiilista (joihin olin tehnyt jo aiemmin tuttavuutta KK:ssa). Tassa vaiheessa pohja oli viela hiekkaa mutta vahitellen se vaihtui varikkaaksi koralliksi. Snorklailut jai kuitenkin melko lyhyeksi silla tormasimme jalleen yhteen epamiellyttavaan merenelavaan - meduusaan. Vesi oli taynna minikokoisia, ilkeasti pistavia meduusoita ja lahdimme paniikissa sukeltelemaan kohti matalampia vesia. Meren vihamielisyys iski kovasti vasten kasvoja kun vaistelimme merisiileja ja mahdollisia kivikaloja.

Ei ollut siis mikaan ihanteellinen aloitus taalla maanpaallisessa paratiisissa (taas se sana...), mutta sitten keksimme kayttaa eraan sukellusyrityksen laituria lahtoalustana snorklailuille. Vaikka meduusat pistelivat edelleen kipeasti, paatimme tsekata Mabulin snorklaustarjonnan ja eihan se kylmaksi jattanyt: satoja varikkaita kaloja ja kaunista korallia silmankantamattomiin. Loppuilta meni aloe veraa levitellessa ja kirjoja lueskellessa (yleensa sen sosiaalisen vaiheen alkamiseen menee n. 1-2 paivaa). Painuimme aikaisin pehkuihin silla seuraavana paivana sukellukset jatkuisivat Kapalailla ja Mabulilla.

Aamulla kiirehdimme katsomaan taulua johon ilmoitetaan tulevan paivan sukellukset: 5 sukeltajaa ja 3 ohjaajaa. Todennakoisesti saisimme siis oman ohjaajan mika oli tietysti hyva uutinen. Vahan aikaa kikkailtuamme saimme selville etta sukeltaisimme ranskalaisen Freddien kanssa. Freddie oli sellainen harmiton husari jolla oli kova tarve esittaa ja olla esilla. Puoli kymmenen aikaan veneemme lahti Billabong Scuban laiturilta kohti Kapalai-saarta, joka ei kai kuitenkaan teknisesti ottaen ole saari vaan hietikko jonka paalle on rakennettu kyla.

Sukellus tapahtuisi aluksi korallilla josta siirtyisimme ns. artificial reef-alueelle. Veteen oli rakennettu puisia kehikoita joihin on kasvatettu kaloille ravinnoksia sopivaa tavaraa kuten kasveja. Ja voi etta siella veden alla oli mahtavaa. Naimme mureenoita, leijonakaloja, skorpionikaloja, lehtikaloja, kaikkea! Puukehikoissa sukeltelu oli aivan oma taiteenlajinsa ja jossain valissa piti viela ehtia katselemaan kaikkea ymparilla liikkuvaa. Ainoa hieman sukellusta haittaava tekija oli se, etta Freddie paatti keskittya kuvaamaan jokaisen kiinnostavan elion ja tahan tuhraantui ikavasti sukellusaikaa.

Sukelluksen loppuvaiheessa Freddie paatti viela etta olisimme veden alla hieman pitempaan ja tarjosi Tytille omaa varahengityskapulaa. Sukelluksen loppukesto: 61 minuuttia eli melkein puolet pitempaan kuin edellinen pisin sukellus!

Seuraavat pulahdukset tapahtuisivat 'kotisaarellamme' eli Mabulilla. Toisesta sukelluksesta en muista juurikaan muuta kuin etta mukavaa oli kaloja nakyi paljon. Taman jalkeen palasimme majapaikkaan lounaalle jossa Freddie kertoi viimeisen sukelluksen olevan ns. muck-dive, eli sukellus tapahtuisi hiekkapohjassa josta etsisimme kaikkea mielenkiintoista ja outoa elamaa. Tama oli henk. koht. paivan paras sukellus ja naimme mm. merihevosen, pienen mureenan ja jattimaisia merikilpikonnia. Lisaksi bongasimme mandariinikalan joka on todella harvinainen ja esiintyy vain Mabulin alueella ja jossain pain Indonesiaa.

Sukellusten jalkeen olimme erittain vasyneita ja energiaa ei riittanyt oikein mihinkaan. Sinnittelimme melkein yhdeksaan (Tytti taisi nukahtaa siina 20 vaille) jonka jalkeen nukuimme autuaasti kukkojen kie'untaan asti. Seuraavana paivana olisi luvassa sukellusmekka Sipadan!

Tassa jotain kaloja ja otuksia joita naimme, voitte tsekkailla vaikka Googlen kuvahaulla jos kiinnostaa:

giant green turtle
lion fish
common seahorse
mandarin fish
spotted snake-eel
leaf fish
scorpion fish

Lopuksi viela linkki yhteen maailman kovimpaan biisiin joka soi taalla koko ajan ja joka paikassa:

Kuvat lisaillaan sitten kun se on teknisesti mahdollista.

Semporna ja Singamata

Paivabusseilu KK:sta Sempornaan ei ollut maisemiltaan mikaan tavallisin retki. Reitti kulki Kinabalu-vuoren vieresta ja matkalla nakyi myos vehreita laaksoja ja kauniita teeviljelmia. Toisaalta reitti ei ollut myoskaan niita kaikkein lyhyimpia ja matka otti aikaa noin 10 tuntia (erinaiset lahteet sanoivat matkan kestoksi 7-9 tuntia, eli taas todistettiin tata borneolaista suurpiirteisyytta). Iltapimealla saavuimme Sempornaan joka myos Paradise Cityna tunnetaan (siis sen jalkeen kun eras ranskalainen sukellusohjaaja sita talla nimella kutsui). Semporna on oppikirjaesimerkki kaupungista jossa paikallinen koyhyys ja turismi kohtaavat. Kaupungin tunnelma oli koko ajan jotenkin painostava ja ihmiset epamiellyttavia.

Olin jo aiemmin lukenut matkaoppaasta ja kuullut monilta reissaajilta etta Semporna on epamiellyttava paikka joten osasin jollain tavalla varautua tulevaan, mutta silti paikan negatiivinen fiilis jotenkin yllatti. Ihmiset jotka ovat kayneet Kuusamon Karhunkierros-baarissa tietavat varmaan mita tarkoitan. No, saimme kuitenkin huoneen rannalle rakennetusta Dragon Inn-hotellista ja se olikin oikein mukava veden paalle kyhatty rakennelma. Lisaksi tama oli ensimmainen maksullinen majoitus jossa meilla oli oma kylpyhuone JA vessa. Tietysti kyseisena ajankohtana oli myos arkipyha jolloin kymmenet lapsiperheet olivat paattaneet majoittautua samaan hotelliin. Aanieristys oli mitaton ja aamulla n. kello 7 jokaisen perheen lapset paattivat kokeilla etta kuinka kovan aanen saa kun juoksee huoneemme edustalla olevalla laiturilla. Se oli aika kova se aani.

Dragon Inn

Singamata veneesta kuvattuna

Aamulla kavimme varaamassa sukellusmatkat tuleville paiville. Ostimme myos evasta kun nokkelasti aavistelimme etta tulevista majapaikoista loytyy niukasti hedelmia ja muuta tuoretta ja terveellista naposteltavaa (kuten sipsia). 11 aikaan menimme Singamatan toimistolle josta lahdimme pikaveneella kohti SEURAAVAA paratiisia. Naita paratiiseja nyt vaan tulee ja tulee ja ymmarran kylla jos ette jaksa enaa lukea. Eli lyhyesti Singamatasta: kyseessa on parin kilometrin paahan Sempornasta matalaan veteen rakennettu 'water village' ja paikka on todella mykistavan kaunis. Jos joskus saan hommia Aurinkomatkojen kuvaajana niin tiedan ensimmaiseksi kohteekseni taman paikan.

Huoneen ikkuna

Olimme varanneet hieman kalliimman (230 RM per yo, eli n. 55 euroa kahdelta, sisaltaa kaikki ateriat) huoneen terassilla. Terassilta ja itseasiassa myos huoneen ikkunasta oli suorat nakymat alas mereen jossa oli myos paljon erilaista merenalaista elamaa. Lisaksi Singamatalla on oma 'akvaario' eli aidattu alue jossa on paljon erilaisia suuria ja pienia kaloja joiden seassa voi sukellella ja snorklailla. Aiemmin olimme sopineet ettemme sukeltaisi viela Singamatalla mutta tavattuamme mukavan sukellusohjaajan Keithin, paatimme varata kolmen sukelluksen retken ei-niin-laheiselle Mantabuan-saarelle.

Nakyma huoneen terassilta

Auringonlasku terassilta

Ja kylla, myos tama paikka oli paratiisi ja kuin suoraan matkaesitteista. Pieni trooppinen saari jota ymparoi kultahietikko ja taydellinen koralli. Erityisesti minua jannitti tulevat sukellukset mutta oppaamme osasi rauhoitella sen verran etta uskaltauduin veteen. Sinne sita sitten mentiin, 18 metrin syvyyteen hengittelemaan ilmaa pullosta. Minulle tama koko konsepti oli kovin tuntematon, olinhan elanyt tahanastisen elamani kuvitellen etta veden alla taytyy pidatella hengitysta, mutta pikku hiljaa hommaan tottui ja kykenin keskittymaan ymparille avautuvaan merenalaiseen maailmaan. Loputtomat koralliriutat, kalaparvet, jattikilpikonnat ja oudot merenelavat saivat isonkin miehen herkistymaan. Yhtakkia kesken sukelluksen jostain kuului valtava pamahdus. Pulssi nousi kahteensataan ja me molemmat Tytin kanssa alamme tarkastella happipullojen tilannetta. Olimme siis edelleen reilussa kymmenessa metrissa ja paniikki oli enemman kuin lahella. Ilmeisesti rajahdys johtui lahiseudulla tapahtuvasta dynamiittikalastuksesta, ja paineaallosta paatellen se ei voinut olla kovin kaukana.

Tytti ja kookos

Toinen sukellus sujuikin jo rauhallisemmin ja aloimme tottua veden alla toimimiseen. Myos sukellusten kestot pitenivat ja toiminta muuttui rennommaksi. Taman jalkeen veneilimme saarelle jossa nautimme lounaasta ja super-kuumasta auringosta. Tytti bongaili myos simpukoita joiden asukkaat mina tietysti jouduin myohemmin poistamaan. Viimeisen sukelluksen jalkeen olo oli helpottunut, onnellinen ja vasynyt. Olimme sukellusten jalkeen todella unisia ja taisimme painua pehkuihin siina yhdeksan pintaan. Seuraavana aamuna siirrymme sitten Sempornan kautta Mabulin saarelle joka on hyvin suurella todennakoisyydella myos sellainen paratiisimainen paikka jossa viihtyy kovin.

Ladyboys' night out

Meidan isanta ja hanen mielitiettynsa ovat kovasti mieltyneet noihin meidan suomalaisiin lattyihin. Niita onkin tullut paisteltua joka ilta ja aamu, toisinsanoen lahes yhta paljon kuin kotona Suomessa. Testattiin myos paikallinen hillo, joka kuitenkin koostui lahinna sokerista seka vari- ja sailontaaineista ja maistui niille laakkeille joita lapsena syotiin korvatulehdukseen tai angiinaan. Lattytarvikkeiden hintakin lahentelee Suomen vastaavia, taalla kun ei oikein noita maitotuotteita nautita. Ranskalainen isantamme Jules on ollut todella ystavallinen ja reilu, ja olemme saaneet asua taalla ihan vapaasti niin pitkaan kuin haluamme.

Kuten aiemmin kirjoitin, paatimme menna katsomaan ystavamme Jinnyn tuomaroimaa ladyboy-kilpailua laheiseen Chocolate-yokerhoon (nomen est omen...). Paikka oli ihan mukava pieni baari jossa tarjoiltiin 12RM:n (kolmisen euroa) colaa ja 10RM:n olutta (pari euroa). Musiikki soi luonnollisesti liian kovalla niin kuin kaikissa Borneon (ja varmasti myos Malesian) baareissa. Olin aiemmin ilmoittanut etta voisin mahdollisesti esitella illan aikana ylimaallisia tanssitaitojani, mutta nahtyani tanssilattian koon - 1x1 metria - kieltaydyin kohteliaasti.

Kilpailijoita ja viihdyttava juontajapimu

Lopulta kauan odotettu kilpailu alkoi ja lavalle nousi juontamaan ilmeisesti joku aiemmin menestynyt tyttopoika. Ilmeisesti joku oli vihjaissut kansainvalisten supertahtien (eli meidan) paikallaolosta silla juontokielena oli kehno englanti. Pikaisen tuomariesittelyn jalkeen lavalle kutsuttiin myos illan tahdet eli kymmenkunta ladyboyta joista muutama naytti aataminomenaa ja luonnottoman suuria kasia lukuunottamatta ihan oikeasti naiselta. Osa oli selvasti viela prosessin harjoitteluvaiheessa. Niin kuin jokaiseen kauneuskilpailuun kuuluu, niin myos naissa skaboissa jarjestettiin talent-osuus jossa tytot saivat esitella taitojaan tanssin, laulun ja kokkauksen saralla.

Ensimmainen tytto aukoi suuta jonkun tylsan poppibiisin tahtiin ja esityksen viihdearvo oli lahinna sekunnin myohassa oleva lipsync ja ylidramaattiset otteet. Taman jalkeen kilpailija numero 3 (niissa numeroissa ei ollut mitaan logiikkaa...) paatti tehda lavalla 20 minuuttia fuusiopastaa. Niin, me siis katselimme kun ladyboy valmistaa lavalla pastaa. 20 minuuttia. Kolmas esiintyja 'lauloi' ihan kivasti Celine Dionin 'I Surrender'-biisin. Tasta ei jaanyt oikein sen tuksumaisen vihrean paljettimekon lisaksi mitaan mieleen, eli aika tasapaksu esitys. Neljas esiintyja tanssi varsin vauhdikkaasti Flashdance-tyylisen koreografian ja taipui napparan nakoisesti jopa spagaattiin!

Kilpailijoita

Neljannen esityksen jalkeen alkoikin sitten tapahtua. Tallaisissa tapahtumissa on aina pari poliisia seuraamassa taustalla etta mitaan siveettomyyksia ei esiinny. Malesiassa ja muualla suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa ladyboyt hyvaksytaan osaksi yhteiskuntaa, mutta joissain tapauksissa poliisi (ja muslimihallitsijat) haluavat nayttaa valtansa ja ilmeisesti tasta tapahtumasta haluttiin tehda varoittava esimerkki. Kymmenkunta poliisia ja muutama maahanmuuttoviranomainen ryntasi sisalle baariin ja alkoivat kerata jokaisen kilpailuun osallistujan henkilotietoja. Ilmeisesti osa kilpailijoista olivat laittomia maahanmuuttajia Filippiineilta ja henkilollisyyspapereita syynattiin lapi huolella.

Loppujen lopuksi kaikki kilpailijat rahdattiin maijaan ja vietiin asemalle jatkokuulusteluita varten. Ystavamme Jules kerjasi viela verta nenastaan huutamalla poliiseille Malesian olemattomasta demokratiasta, mutta onneksi tasta ei tullut kuitenkaan mitaan jatkoseuraamuksia. Myohemmin saimme tietaa etta osa kilpailijoista oli muslimeita, joille 'ristiinpukeutuminen' on syntia. Jokaiselle osallistujalle annettiin sakot ja ohjaus Suomestakin tuttuihin 'eheytystilaisuuksiin'. Poliisien poistuttua saimme kuulla etta yksi kilpailija oli jaanyt baariin - ilmeisesti tama naytti niin kovasti naiselta etta poliisit eivat uskoneet tyttoa pojaksi.

Kaljamahainen siviilikytta salakuvattuna

Kaikenkaikkiaan erittain mielenkiintoinen ilta, siis.

Couchsurffausta ja tunnelmia Kota Kinabalusta

Nyt kun taalla KK:ssa on tullut vietettya paiva jos toinenkin, voisimme hieman kirjoittaa tunnelmia kaupungista. Kaupunki on ainakin minun mielestani (Pekka) sopivan kokoinen ja Kuchingin jalkeen on ihan mukava asua suuremmassa ja ei-niin-uneliaassa kaupungissa. Reilun kuukauden oleskelun jalkeen voisi listata mista malesialaiset erityisesti pitavat:

- muovipussit
- pillit
- nuudelit ja riisi
- natriumglutamaatti
- sokeri
- KFC
- ostoskeskukset

Naista taalla ei ihan hirveasti pideta:

- maitotuotteet (loytyy mutta ovat kalliita)
- alkoholi (kts. ed.)
- tummaa leipaa
- kuitupitoista ruokaa

Poseerausta KK:ssa

Vasyneet matkalaiset

Torstaina palattuamme pohjois-Sabahista saimme Couchsurfingin kautta kutsun KK-tapaamiseen. Paatimme menna katsomaan menoa ja tapasimme paikan paalla ranskalaisen Julesin ja paikallisen Jinnyn. Mukana menossa oli myos 10 vuotta maanpaossa elanyt hieman erikoinen amerikkalainen joka oli kiintynyt salaliittoteorioihin. Myohemmin illalla lahdimme Julesin ja Jinnyn kanssa syomaan. Syotyamme Jules kysyi josko haluisimme menna hanen luokse asustelemaan maarittelemattomaksi ajaksi ja luonnollisesti hyvaksyimme tarjouksen. Sukelluskurssin jalkeen sunnuntaina jatimme hostellin ja kavelimme taydella pakkauksella toiselle puolen kaupunkia. Julesin asunto oli TODELLA hieno. 4 huonetta, keittio, 2 kylpyhuonetta, 2 uima-allasta(!) ja ilmastointi joka huoneessa. Kampassa majoittui myos ruotsalainen Henrik joka on kiertanyt maailmaa minibudjetilla jo kaksi vuotta!

Couchsurffaajia ja muuta porukkaa

Yomarkkinoiden tarjontaa

KK:ssa on myos mukavasti tekemista. Eilen kavimme couchsurfing-porukan kanssa syomassa ns. yomarkkinoilla, eli suurella torilla joka kasataan paivittain viiden aikaan ja hajotetaan kymmenelta. Tori on taynna tuoretta kalaa, lihaa, hedelmia ja (ei aina niin tuoreita) kasviksia. Tilasimme jarjettomat maarat merenelavia, riisia ja kasviksia. Ruoka oli erikoisen makuista mutta suurin osa maistui oikein hyvalta. Jalkiruoaksi mina soin satay-kanaa ja kananpakaraa(!) ja Tytti friteerattuja banaaneja. Tana iltana menemme katsomaan ladyboy-kisaa enka rehellisesti sanottuna osaa sanoa aiheesta oikein mitaan, mutta Tytti on kovin innoissaan.

Meilla on siis kaynyt todella hyva tuuri kun saimme ilmaisen majoituksen mahtavassa kampassa ja mahtavassa seurassa. Olemme istuneet porukalla iltaa ja keskustelleet matkustamisesta, kotimaistamme ja kaikesta muusta maan ja taivaan valilla. Good times!

SDI Open Water-sukelluskurssi (jonne meidan ei ensin ollut edes tarkoitus menna)

Herasin perjantaiaamuna jo ennen kukonlaulua kun aurinko vasta harkitsi nousua.Jannittaako? Ehei! Minuutteja laskien katselin ikkunasta paikallisten haaraysta ja heratyskellomme soidessa 7.00 olin jo taysin virkea. 8.30 olimme tikkoina Sabah Diversin toimistolla KK:n keskustassa, valmiina aloittamaan sukelluskurssimme. Jee!

Ensimmainen kolmesta paivasta oli intensiivista opiskelua yli-ilmastoidussa luokkahuoneessa. Ohjaajanamme toimi uusi-seelantilainen Neville Kippenberger, ja kanssamme opiskelemassa oli kaksi paikallista miesta, toinen 17-vuotiaan nakoinen 37-vuotias jonka silmat pullistuivat kolminkertaisiksi taman rapikoidessa myohemmin vedessa, ja toinen keski-ikainen, rapakuntoinen mies, jonka keltaiset silmat huusivat maksavaivoista. Neville oli hyva ohjaaja, ammattitaitoinen, karsivallinen (paitsi paikallisten suharien kanssa), luonnostaan hyvin kelluva ja ylta paalta tatuoitu erilaisin elain-, intiaani- ja shamaaniteemoin.

Mina ja Pekka saimme teoriaosuutemme valmiiksi illansuussa kauan ennen paikallisia tovereitamme, jotka tayttivat 'koe'kaavakettamme malesialaisella hartaudella ties kuinka pitkalle iltaan. Lauantaiaamuna koitti ensimmainen sukelluksemme. Sovitimme BCD-liivimme, sukellustietokoneemme, painovyomme, rapylamme ja markapukumme (paikalliset toverimme sahlasivat taysilla), suuntasimme satamaan ja hurautimme pikaveneella Tunku Abdul Rahman-puiston saarille, Sapi-nimisen pikkusaaren edustalle. Varusteet niskaan niinkuin eilen opimme teoriassa, buddy check varmistaaksemme etta laitteet on kytketty oikein, rauhallista hengittelya ja PLUMPS! veneesta takaperin pudottautuminen veteen (backroll). Sydameni hakkasi iloisen kovasti kun otin ensimmaiset henkaykseni veden alla selassa olevasta ilmasailiosta. Mahtavaa! Koko aamupaiva meni harjoitellessa erilaisia perustaitoja rinnankorkuisessa vedessa, ja ensimmaisen session paatteeksi kavaisimme kahdeksan metrin syvyydessa. <3

Lounastauko ja lisaa harjoituksia (talla kertaa noin 6-8 metrin syvyydessa): Maskin putsausta, hengityslaitteen "hukkaamista" , etsimista ja veden alla takaisin suuhun laittamista, ilman loppumis-skenaarioita (aiti ala huoli, ei se oikeasti loppunut), kaverilta ilman pyytamista, kellumisen harjoittelua. Paivan paatteeksi kavaisimme 10 metrissa ja pintaan noustessamme satoi kaatamalla. Ei tosin haitannut silla olimme lilluneet vedessa viimeiset 6-7 tuntia anyway.

Sunnuntaiaamuna olimme toimistolla tuttuun tapaamme tarkasti 8.30. Satamaan, veneeseen, laitteiden tarkastus ja kokoaminen, maskin hammastahnaus (kylla, hammastahnaus. Estaa huuruuntumisen. Huom. pestava pois ennen kayttoa) ja nokka kohti Pulau Gayan lieppeita. Meidat aloittelijat nakattiin saarelle siksi aikaa kun ohjaajamme piti advanced-tason kurssin kahdelle hyvin rikkaan nakoiselle australialaismiehelle. Yli kaksi tuntia odottelua, turhautumista ja paikalliseen tapaan ylimakean kahvin lipittelya, ja puolenpaivan jalkeen paasimme vihdoinkin sukeltamaan (vahan tyhmaa kylla, silla olimme kuitenkin maksaneet taydesta paivasta). Varusteet niskaan ja askel reunan yli, Giant Stride. Laskeutumista ja pintaan nousun harjoittelua, malesialaisten tovereidemme pullistuneita (mies raukka naytti valilla kauhistuneelta) ja keltaisia silmia ja ihan PIRUNMOISTA SAHLAYSTA. Siis hei nyt ihan oikeesti! Onneksi minun ja Pekan opettelu ei siita hirveasti hairiintynyt, mita nyt mina sain muutaman kerran rapylasta paahani ja hermot kirealle.

Lounastauolla Gaya-saarella opettelimme dive logien tayttamista. Lempikohtani oli "Lampotila pinnalla: +31 C" ja "Lampotila pinnan alla +30 C". Paivan toinen sukellus (kurssin neljas) vei meidat syvimmalle tahan asti, 17,5 metriin. Tosin oma rannetietokoneeni naytti 18 metria. Ups. Rannetietokoneen kanssa on mukava sukeltaa, siita nakee reaaliajassa kuinka syvalla on, kauanko on ollut vedessa, veden lampotila ja tietysti, paljonko kello on. Sen kaytto taitaakin olla oleellisin (ja ehka ainoa) ero SDI- ja PADI-kurssien valilla, PADIssa luetaan tiedot sukellustaulukoista eika kayteta tietokonetta.

Sukelluksen jalkeen ajelimme sataman kautta toimistolle pesemaan kamppeemme (malesialaiset saativat taas), taytimme viimeisen sukelluksen tiedot dive logeihimme, joihin saimme hienot leimat, ja vastaanotimme upouudet kiiltavat sukelluslisenssi-korttimme. :)


...Ja enta se vedenalainen maailma? Se josta olen nahnyt unia lapsesta asti ja jonne olen yhta kauan haaveillut paasevani? Travellerit joiden kanssa olemme jutelleet taalla, ovat kysyneet mita pidin sukeltamisesta. Sanon kaikille etta "it's nice", silla en pysty ilmaisemaan sita millaan tarpeeksi kauniilla superlatiivilla. Turkoosi vedenalainen paratiisi, ylapuolella valkehtiva auringonkajo, alapuolella aaltojen tahdissa tanssahteleva valkoinen hiekka, ymparilla kaikenvarisia, -kokoisia, -nakoisia ja -muotoisia kaloja, koralleja ja kasveja.

Naurettavan kaunista. <3

Paratiisi luonnon helmassa

Sunnuntaina 13.11. lahdimme kohti Kudat-nimista kaupunkia tarkoituksenamme jatkaa sielta Tip of Borneolle. Kyyti Kota Kinabalusta Kudattiin hoitui minibussilla, joilla ei oikeastaan ole mitaan aikataulua vaan ne lahtevat liikkeelle sitten kun ovat taynna (7 matkustajaa). Vahan alle tunnin pakussa istuttuamme auto tayttyi ja paasimme liikkeelle. Matkaa oli 153 kilometria, mutta matkamme kesti miltei viisi tuntia (paikallista saatoa ja sahellysta taas...). Perille paastyamme soitimme Howard Stantonille, joka omistaa longhouse-tyylisen eco resortin nimelta Tampat do Aman (rauhaisa paikka, tai paikka ystaville paikallisella Runguksen kielella) Tip of Borneon lahella, ja han tuli hakemaan meidat perille asti. Veimme tavaramme longhouselle, saimme kyydin Howardin omistamaan rantaravintolaan (jonka nimi muuten on Tip Top!), soimme iltapalaa ja saimme taas kyydin nukkumaan.

Longhouse oli todella alkeellinen, mutta aivan ihana! Seinat ja ovi olivat siina vain kuriositeetin vuoksi, silla ulkoseinassa oli ihmisen mentava aukko (Pekka murtautui sielta myohemmin sisaan unohdettuamme avaimet...), huoneiden valiset seinat oli punottu heinasta, ja ovenraosta nakyi longhousen kaytavaan. Silti nukuimme molemmat siella hyttysverkkomme alla parhaat younet pitkaan aikaan!

Seuraavana aamuna, hyvin levanneina, lahdimme shuttle-kyydilla ravintolalle syomaan aamiaista. Shuttle-kyyti oli kirkkaanvihrea Land Rover joka piti tuupata kayntiin, ja matkustamo sijaitsi sen ruosteisella lavalla. Ihanaa maalaisromantiikkaa! Ravintolalle saavuttuamme meita tervehti turkoosi meri, jonka olemassaolosta olimme saaneet vihia jo eilisiltana sen pauhatessa pimeydessa. Nyt auringon paistaessa se valkehti iloisena ja loi rantaan vaahtopaisia aaltoja. Vuokrasimme polkupyorat ja lahdimme polkemaan, tarkoituksenamme tutkia 10 kilometria pitka valkoinen, koskematon hiekkaranta. Ensimmaiselle hiekkarannalle paastyamme alkoi tulla vetta joten paatimme jattaa pyorailyt sikseen, nauttia aalloista ja vain ottaa rennosti koko loppuaikamme siella, silla rentoutumaanhan tanne ollaan tultu!

Tassa vaiheessa emme viela tienneet kuinka kauan olisimme, ehka pari paivaa. Kuinka ollakaan, paikka osoittautui sellaiseksi paratiisiksi etta lahdimme pois vasta torstaina 17.11., ja silloinkin vahan haikein mielin.

Paivamme Tampat do Amanissa kuluivat leppoisasti kelloon katsomatta. Auringonlasku yllatti meidat joka paiva, osittain siksi etta kello on "muka jo niin paljon", ja siksi etta se oli joka ilta niin henkeasalpaavan kaunis! Tapasimme mukavia ihmisia joiden kanssa soimme ateriamme ja hengailimme paratiisin keskella. Illan tullen istuskelimme hamarassa, vaihdoimme tarinoita ja matkakertomuksia heidan ja paikan omistajan, Howardin ja taman paikallisen tyttoystavan, Emmin kanssa joko ravintolassa tai pimealla rannalla nuotion aaressa. Kavelimme valkoisella hiekkarannalla jota riitti miltei silmankantamattomiin ja jolla ei ollut ketaan muita kuin me (ja valilla viisi muuta longhousen asukasta), pyorailimme Tip of Borneolle jossa mina vahan liikutuin taas kyyneliin maiseman kauneuden vuoksi, uimme naurettavan turkoosissa meressa joka oli olemassa vain meita varten, nautimme aalloista ja tunsimme itsemme taas lapsiksi parskiessamme intoa puhkuen suolaisessa vedessa. Voitelimme itsemme aurinkorasvalla mutta silti saimme molemmat kauniin punaisen savyn ihoomme, silla vietimme paivat ulkona aurinkoa (ja yhtena paivana pilvea) ottaen ja uiden siina ihanassa meressa jota vain ei voinut vastustaa vaikka tiesi palavansa. Iltaisin nukahdimme sirkkojen sirityksen saestamina ja aamulle herasimme kukkojen kie'untaan ja kulkukoirien haukkumiseen. Ja ihanaan auringonpaisteeseen joka tulvi sisaan siita ihmisen mentavasta aukosta seinassamme.

Taytyy viela sanoa etta koko paikka, longhouse ja ravintola on rakennettu paikallisista materiaaleista ja paikallisella tyovoimalla, ja se tyollistaa paikallisia ihmisia. Howard auttaa paikallisia ihmisia ja ottaa vierailijoilta vastaan lahjoituksia tukeakseen koulua: vaatteita, kynia, kirjoja ja myos rahaa. Paikka yrittaa olla niin ekologinen kuin mahdollista, ja minun mielestani onnistuu siina aika hyvin. Siella oli mukava olla kun tiesi etta rahamme menevat hyvaan tarkoitukseen eika kenenkaan suuren jehun taskuun. Toivottavasti paikka pysyykin sellaisena ihanana paratiisina kuin se nyt on!

http://tampatdoaman.com/home.html

Kuvia seuraa myohemmin!

Turkoosin meren ymparoimana, valkoista hiekkaa varpaidensa valissa

Taivas oli pilvinen noin 15 minuuttia koko paivana. Taustalla KK

Tana aamuna suuntasimma laheiseen Tunku Abdul Rahman-kansallispuistoon joka koostuu viidesta saaresta lahella KK:ta. Kimpsut ja kampsut reppuun, evaskassi olalle (laheiselta paikallisten suosimalta torikompleksilta ostettuja minibanaaneita ja -mandariineja jotka myohemmin osoittautuivat tangeriineiksi, KFC-muonaa ja sipsia) ja suunta kohti satamaa, Jesselton Pointia. Satama-alue toi mieleeni siirtomaa-ajat, se huokui vanhaa brittilaisyytta. Tosin henkilokunnan loputon sahlays palautti minut tukevasti takaisin Malesian Borneolle. Maksu tuonne ja tanne luukulle, lippuja lappujen peraan ja tietysti leima jok'ikiseen paperinpalaseen. Nayta se paperi tuolle miehelle, tuolle ja tuolle, ja lopulta olet valmis pienen sahlayksen jalkeen astumaan veneeseen joka vie sinut perille. Kiisimme muskeliveneella perille Pulau Mamutikille tuossa tuokiossa turkoosia tietamme pitkin, ja perilla meita odotti juuri sellainen naky josta olimme unelmoineet: valkoista hiekkaa, auringonpaistetta ja turkoosia vetta!

Vesimelonia sulle ja mulle!

Iloiset (ja viela toistaiseksi kalpeat) haamatkalaiset. Mies mussuttaa vesimelonia ja vaimo on naemma mussuttanut jo tarpeeksi.

Uikkarit, maski ja snorkkeli paalle, suojakertoimet myos, ja veteen hop! Vedenalainen naky oli suorastaan naurettava. Vain muutaman metrin paassa rannasta saattoi jo nahda koralleja, kaloja ja kaikkia pienia (ja ei-niin-pienia) vedenelavia. Ihania monivarisia kaloja, jollaisia olen koko lapsuuteni ihaillut Tampereella Sarkanniemen akvaariossa ja myohemmalla ialla ihaillut henkea haukkoen Berliinin elaintarhassa. Nyt ne uivat kaikkialla ymparillani, hyokkailevat valilla kohti, pyrskahtelevat minua pakoon ja tuijottavat meita ihmeissaan. Kaloja ja koralleja kaikissa sateenkaaren vareissa, varittomia kaloja joiden pinnasta ja joiden lapi valo heijastuu ja valkehtelee. Korvissa kuuluu aaltojen aani ja simpukankuorien hiljainen rapina niiden raapiessa hienon hienoa pohjahiekkaa.

Yhtakkia meditatiivisen tilani keskeyttaa Pekan karjaisu taman tehtya lahempaa tuttavuutta merisiilin kanssa. Niiden paalle ei parane astua, se on HYVIN kivuliasta, harmitonta tosin. Myohemmin ne samaiset hyokkailevat kalat ottivat Pekan silmatikukseen ja alkoivat naykkia tata jaloista. Minua ne eivat saaneet kiinni silla huidoin niin paljon joka suuntaan (kylla, pelotti vahan. Ihan vahan). Taytynee harkita uimakenkia tulevaisuudessa.

Paiva vierahti nopeasti snorklaillen, aurinkoa (ja varjoa) ottaen, merta ihastellen ja sen aanta kuunnellen, kuvia hiekkaan piirrellen. Ja hassuja aasialaisia turisteja katsellen: Ne tupsahtivat saarelle suurina laumoina ja kaikilla oli alusta loppuun matsaavat pelastusliivit ja hymy huulillaan. Varovaisuus ennen kaikkea.

Ei valittamista. Elama on ihanaa <3

Illansuussa lahdimme lahikauppaamme, paikalliselle Stockmannille. Ostimme leipomosta taysjyvapaahtoleipaa (!), silla valkaistu vehna alkaa jo vahan nyppia, maailman parasta appelsiinimehua ja kasan lehtia. Pekalle asiaa ja tiedetta, minulle juoruja, muotia ja homppaa. Iltaa kohden sarkemaan alkanut vatsani sai minut todella heikoksi, joten "koti-ilta" lehtien seurassa oli enemman kuin tervetullut. Ja mikas meidan oli ollessa, suuressa ja korkeassa hostellihuoneessamme, ikkunat apposen auki niin etta alakerrassa sijaitsevan ravintolan ihana meteli kantautui korviimme.



(Ja kylla, Pekka poltti selkansa. Ei kuitenkaan mitaan mita aloe vera-geeli ei parantaisi! Muuttuu! :) )

Yleista juttua Borneosta, rahasta ja kaikesta muusta

Nyt Pekka sitten kertoo teille turhaa tietoa ja omia havaintoja Borneosta. Kirjoitan aluksi asioista jotka miellyttavat niin kovin ja taman jalkeen listaan asioita jotka eivat valttamatta ole ihan niin kivoja tai sopivia minulle.

Eli ensin niita mukavia juttuja:

Ruoan ja majoituksen hinta - Ruoka ja yopyminen on (suhteessa Suomeen) todella halpaa, melkein paikasta riippumatta. Katukeittioissa syo maittavan ja tayttavan aterian 5 RM:lla (vahan yli euro) ja vahan hienommissa ravintoloissa pari ihmista syo mukavasti 60-100 RM:lla (n. 15-22 euroa). Kahden hengen huone ilmastoinnilla  B&B -tyylisissa hostelleissa on n. 50-70 RM (11-16 euroa) yolta. Koska kilpailu suuremmissa kaupungeissa on kovaa, kuuluu naihin usein myos ilmaisia oheispalveluita kuten juoma- ja keittovesi, Internet, kaapeli-tv, yksinkertainen aamupala ja ehtymaton virta teeta ja kahvia. Huoneet ovat valilla hieman autenttisia mutta eipa niissa yleensa muuta harrasteta kuin nukkumista.

Saa - Tasta nyt ei tarvitse ihan hirveasti kirjoittaa. Paivisin lampoa on 28-35 astetta ja oisinkin 25. Kertaakaan en ole talla reissulla palellut (no ok, kuumeessa ehka ihan vahan).

Luonto - Luonto on taalla aivan uskomattoman monipuolista ja kaunista. Joka puolella on vehreaa ja varsinkin sademetsat ovat mykistavan kauniita. Paastyamme tanne KK:hon meren turkoosi vari oli kuin jostain lomamatkaoppaasta. Kansallispuistoreissuilla olemme nahneet paljon mukavia ja mielenkiintoisia elaimia ja otokoita.

Ihmisten ystavallisyys - Ihmiset ovat taalla aidosti ystavallisia ja Kuchingissa taysin ventovieraat ihmiset moikkailivat kadulla iloisesti. KK:ssa on kuitenkin hieman suurkaupungin tuntua ja esim. moikkailua ei tapahdu, mutta minkaanlaista toykeytta en ole tahan paivaan asti havainnut.


Ja ne huonot puolet:

Paikallinen ruoka - Suurin osa paikallisesta ruuasta ei vaan ole minun makuuni. Varsinkin kiinalaisten pitamissa coffee shop-ruokailuissa ruoan maustaminen perustuu natriumglutamaattiin ja lihaa kaytetaan valitettavan saasteliaasti. Toisaalta, eipa ne hinnatkaan paata huimaa... Jotkut paikalliset hedelmat ovat ihan mukavan makuisia, mutta esim. saarella kasvavat soija, kookos ja vehna eivat ole henk. koht. suosikkeja. Toisaalta, parhaan ateriani soin taalla paikallisen ystavamme Cetanin luona, eli ehka kyseessa on enemmankin huonojen ruokapaikkojen valinta.

Moskiitot - Samanlainen vaiva kuin saasket suomessa. Vaivaavat minua lahinna allergian ja kutinan takia.

Aikatauluttomuus ja paikoittainen kyvyttomyys organisoida asioita - Tama korostui varsinkin Kuchingissa, jossa kaupunki tuntui nukahtavan iltapaivalla viiden jalkeen. Bussit kulkevat tunnin valein ja ovat harvoin aikataulussa. Tama vaikeuttaa meidan tasmallisten, kaytannollisten suomalaisten matkasuunnitelmia. :)


EDIT. Minun (tytti) taytyy nyt taas korjata vahan. Paikallinen ruoka on minun mielestani aivan mahtavan hyvaa, jos ei oteta huomioon sita pirun natriumglutamaattia. En tosin sellaista ruokaa soisi kotosuomessa normaalisti paivasta toiseen (nuudeleita olen syonyt Suomessa viimeksi kuukausia sitten), mutta taallapain se maistuu! Hinta-laatusuhde on kohdallaan katukojuissa ja pienissa ravintolakomplekseissa. Ainoa huono puoli taalla on se, etta joka paikkaan laitetaan lihaa. Ystavamme Cetani tilasi minulle seafood-nuudeleita kaydessamme eraana iltana vanhassa kiinalaiskylassa ruokafestivaaleilla, ja ruokaa suuhun lappaessani bongasin sielta nelja muhkeaa palaa ilmeisesti naudanlihaa (tai hantaa?). Kasvisruokiin lisataan miltei aina kananpaloja. Ja kerran yritin tilata tofua, mutta kuullessani etta se oli taytetty LIHALLA, tyydyin pelkkiin nuudeleihin. Kananmunaa laitetaan miltei joka ruokaan, joten proteiininsaanti on edes vahaista minulla. Onneksi taalta saa tuoreita hedelmia ruokavalion monipuolistamiseksi. Edelleen se Cetanin aidin keitto on ollut reissun kulinaarinen kohokohta! Nam!

Sairastelua ja maiseman vaihtoa

Aamulla herasimme molemmat erittain kipeina ja kuumeisina ja voin ihan rehellisesti myontaa etta tama paiva oli yksi elamani hirveimmista. Emme pystyneet juurikaan syomaan ja olo oli todella heikko. Tasta huolimatta meidan pitaisi pakata, lentaa pari tuntia vaihtoineen, etsia hostelli, menna laakariin ja yrittaa jossain valissa hieman levata. No, aloitetaanpa alusta:

Jo edellisyona molempien vatsat olivat aivan ylosalaisin ja kuume kavi ajoittain korkealla. Heikotti, kuumotti, paleli ja arsytti. Unet loppuivat omalta osaltani (Pekka) joskus puoli viiden aikaan aamulla jonka jalkeen kuuntelin jalleen kukkoja ja valikatossa elelevaa lintua. Aamuyosta huomasimme myos toisen huolestuttavan seikan - emme saaneet lainkaan vetta joten vessan huuhtelu ei onnistunut.

Tytti oli aamupaivasta erittain huonossa kunnossa ja kuumeinen joten pakkaaminen jai minun harteilleni. Edessa oli siis valilaskullinen lento Mulu-Miri-Kota Kinabalu joka kestaisi n. 2 tuntia. Sarawakin maakunnasta Sabahiin siirtyessa taytyy tehda passintarkastus ja leimaus aivan kuin siirtyisit toiseen valtioon joten jouduimme poistumaan lentokoneesta Mirissa vain palataksemme puoli tuntia myohemmin. Koska kehomme ei olleet halukkaita vastaanottamaan ruokaa ja koska olimme paikoitellen kuumeisia, oli voimat todella vahissa.

Paastessamme viimein KK:hon ostimme taksilipukkeen jolla paasimme hostellille. Paikan omistaja oli erittain ystavallinen ja neuvoi meidat laheiselle laakarille joka oli lyhyen kavelymatkan paassa. Klinikalla vastaanotto oli myos erittain mukava ja n. 15 minuutin odottelun jalkeen brittilainen vanha laakarismies otti meidat kasittelyyn. Pikaisen diagnoosin jalkeen saimme laakkeet turistiripuliin. Tasta menimme hostellille hetkeksi nukkumaan jonka jalkeen lahdin yssikseen katselemaan kaupungin vilinaa ja laakarin varoituksista valittamatta etsimaan kiinteata ruokaa. Sitten tapahtui suuri ihme ja eteeni tupsahti... PIZZA HUT! Oi tata taivaallista iloa ja autuutta. Nappasin mukaani minikokoisen pizzan ja ihan vaan arsyyttaakseni Tyttia menin syomaan sita hostellin huoneeseen. Ruoka oli TAIVAALLISTA ja myos Tytti innostui pizzan lihaisasta mausta niin, etta paatimme hakea lisaa.

Tietystihan se laakari oli oikeassa ja nautitut ruuat kostautuivat myohemmin yolla ja seuraavana aamuna, mutta se on sitten tarina jota ei tanne tarvitse kirjoittaa...

Julma Paratiisi

Kuten aiemmin kirjoitin, vietin edellisyon kuumeessa sekoillen. Mulla ei oo ikina ollu kuumeesta isommin vaivaa, oikeestaan tykkaan siita tunteesta kun saa sekoilla ja lepailla hyvalla omallatunnolla. Aamulla olo oli kuitenkin melko kauhea, vatsaa vaansi ja muutenkin heikotti. Vahva ibprofeiini-maitohappo-cocktail auttoi kuitenkin sen verran etta sain itseni kuntoon klo 14.00 starttaavalle luolakiertueelle. N. klo 13.50 vatsa puheli mielenkiintoisesti ja sittenhan se kuumeilun syykin selvisi: turistiripuli eli vatsatauti.

No, reissuun lahdettiin silti ja luvassa oli kikkailua kahdessa luolassa. Ensiksi menimme Lang's Caveen, joka on pieni mutta erittain kivannakoinen valkoinen luola jossa on paljon stalagtiitteja, stalagmiitteja ja muita outoja muodostelmia. Luolissa on se ongelma (varsinkin huonolla kameralla) etta niista on todella vaikea ottaa kuvia, joten minulla on aika vahan tarjota kuvamateriaalia kyseiselta reissulta.

Seuraavaksi koimme jotain todella unohtumatonta: Deer's Cave, joka on maailman toiseksi suurin (suurin on Vietnamissa) luolatunneli (tjsp, englanniksi cave passage). Tama oli kaikista tahan asti nahdyista luolista hienoin ja mykistavin jo pelkan koonsa takia. Kuvista sita ei nae, mutta paikka on VALTAVA. Lisaksi siella asustaa miljoonia lepakoita, ja iso osa luolan lattiasta onkin guanon peitossa. Bongailimme taskulampulla guanon seasta koppakuoriaisia, torakoita ja muita otuksia ja voi etta ne oli sulosia! Luolassa oli myos paljon kuolleita lepakoita joista Tytin oli tietysti saatava kuva.

Olin todella heikossa kunnossa ja luolissa samoaminen alkoi toden teolla kayda kunnon paalle. Mutta eteenpain oli paastava, halusin nahda koko luolan ja sen tarjoamat upeat maisemat. Loppuvaiheessa piti kuitenkin laittaa juoksuksi silla lahimpiin saniteettitiloihin oli n. kilometrin matka. Tommi Lantisen Via Dolorosa pauhasi paassa kun holkkasin tassa yhdessa maailman kauneimmista paikoista koittaen epatoivosesti ehtia vessaan. Erittain, erittain outo kokemus.

Taman jalkeen aloimme valmistautua ns. Bat Exodukseen eli lepakkojen lentomatkalle saalistamaan otokoita. Lepakot lentavat luolasta joka paiva klo 16-18 luolista (paitsi sadepaivina jolloin niiden 'tutka' ei toimi odotetulla tavalla) ja kymmenet turistit keraantyvat seuraamaan kyseista tapahtumaa. N. puoli kuuden aikaan lepakot vihdoin lahtivat luolistaan ja jalleen olimme Tytin kanssa suut O:n muotoisina ja mykistyneina. Tuhannat ja taas tuhannet lepakot lensivat loputtomissa spiraalimaisissa muodostelmissa luolasta ja tata kesti n. 15 minuuttia. Aivan kuin Avaraa Luontoa olisi naytetty jattiscreenilta taivaalla.

Paluumatkalla (kolmisen kilometria suuntaansa) tauti ja heikotus taas muistuttivat itsestaan ja pian reissun jalkeen myos Tytti alkoi oirehtia. Tasta alkaa sitten tahanastisen matkamme tuskallisin osio. :)