Wednesday, November 23, 2011

Ladyboys' night out

Meidan isanta ja hanen mielitiettynsa ovat kovasti mieltyneet noihin meidan suomalaisiin lattyihin. Niita onkin tullut paisteltua joka ilta ja aamu, toisinsanoen lahes yhta paljon kuin kotona Suomessa. Testattiin myos paikallinen hillo, joka kuitenkin koostui lahinna sokerista seka vari- ja sailontaaineista ja maistui niille laakkeille joita lapsena syotiin korvatulehdukseen tai angiinaan. Lattytarvikkeiden hintakin lahentelee Suomen vastaavia, taalla kun ei oikein noita maitotuotteita nautita. Ranskalainen isantamme Jules on ollut todella ystavallinen ja reilu, ja olemme saaneet asua taalla ihan vapaasti niin pitkaan kuin haluamme.

Kuten aiemmin kirjoitin, paatimme menna katsomaan ystavamme Jinnyn tuomaroimaa ladyboy-kilpailua laheiseen Chocolate-yokerhoon (nomen est omen...). Paikka oli ihan mukava pieni baari jossa tarjoiltiin 12RM:n (kolmisen euroa) colaa ja 10RM:n olutta (pari euroa). Musiikki soi luonnollisesti liian kovalla niin kuin kaikissa Borneon (ja varmasti myos Malesian) baareissa. Olin aiemmin ilmoittanut etta voisin mahdollisesti esitella illan aikana ylimaallisia tanssitaitojani, mutta nahtyani tanssilattian koon - 1x1 metria - kieltaydyin kohteliaasti.

Kilpailijoita ja viihdyttava juontajapimu
Lopulta kauan odotettu kilpailu alkoi ja lavalle nousi juontamaan ilmeisesti joku aiemmin menestynyt tyttopoika. Ilmeisesti joku oli vihjaissut kansainvalisten supertahtien (eli meidan) paikallaolosta silla juontokielena oli kehno englanti. Pikaisen tuomariesittelyn jalkeen lavalle kutsuttiin myos illan tahdet eli kymmenkunta ladyboyta joista muutama naytti aataminomenaa ja luonnottoman suuria kasia lukuunottamatta ihan oikeasti naiselta. Osa oli selvasti viela prosessin harjoitteluvaiheessa. Niin kuin jokaiseen kauneuskilpailuun kuuluu, niin myos naissa skaboissa jarjestettiin talent-osuus jossa tytot saivat esitella taitojaan tanssin, laulun ja kokkauksen saralla.

Ensimmainen tytto aukoi suuta jonkun tylsan poppibiisin tahtiin ja esityksen viihdearvo oli lahinna sekunnin myohassa oleva lipsync ja ylidramaattiset otteet. Taman jalkeen kilpailija numero 3 (niissa numeroissa ei ollut mitaan logiikkaa...) paatti tehda lavalla 20 minuuttia fuusiopastaa. Niin, me siis katselimme kun ladyboy valmistaa lavalla pastaa. 20 minuuttia. Kolmas esiintyja 'lauloi' ihan kivasti Celine Dionin 'I Surrender'-biisin. Tasta ei jaanyt oikein sen tuksumaisen vihrean paljettimekon lisaksi mitaan mieleen, eli aika tasapaksu esitys. Neljas esiintyja tanssi varsin vauhdikkaasti Flashdance-tyylisen koreografian ja taipui napparan nakoisesti jopa spagaattiin!

Kilpailijoita


Neljannen esityksen jalkeen alkoikin sitten tapahtua. Tallaisissa tapahtumissa on aina pari poliisia seuraamassa taustalla etta mitaan siveettomyyksia ei esiinny. Malesiassa ja muualla suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa ladyboyt hyvaksytaan osaksi yhteiskuntaa, mutta joissain tapauksissa poliisi (ja muslimihallitsijat) haluavat nayttaa valtansa ja ilmeisesti tasta tapahtumasta haluttiin tehda varoittava esimerkki. Kymmenkunta poliisia ja muutama maahanmuuttoviranomainen ryntasi sisalle baariin ja alkoivat kerata jokaisen kilpailuun osallistujan henkilotietoja. Ilmeisesti osa kilpailijoista olivat laittomia maahanmuuttajia Filippiineilta ja henkilollisyyspapereita syynattiin lapi huolella.

Loppujen lopuksi kaikki kilpailijat rahdattiin maijaan ja vietiin asemalle jatkokuulusteluita varten. Ystavamme Jules kerjasi viela verta nenastaan huutamalla poliiseille Malesian olemattomasta demokratiasta, mutta onneksi tasta ei tullut kuitenkaan mitaan jatkoseuraamuksia. Myohemmin saimme tietaa etta osa kilpailijoista oli muslimeita, joille 'ristiinpukeutuminen' on syntia. Jokaiselle osallistujalle annettiin sakot ja ohjaus Suomestakin tuttuihin 'eheytystilaisuuksiin'. Poliisien poistuttua saimme kuulla etta yksi kilpailija oli jaanyt baariin - ilmeisesti tama naytti niin kovasti naiselta etta poliisit eivat uskoneet tyttoa pojaksi.

Kaljamahainen siviilikytta salakuvattuna




Kaikenkaikkiaan erittain mielenkiintoinen ilta, siis.

2 comments:

  1. Teidän tekemät lätyt on kyllä aivan super hyviä!Teillä oli varmasti hauska ilta.

    ReplyDelete
  2. No huh huh! Vielä on matkaa tasa-arvoon sielläkin päin maailmaa siis..

    ReplyDelete