Leikkisia orankeja ja sahlaysta

Tanaan suuntasimme Matang Wildlife Centreen. Se on eraanlainen elainten kuntoutuskeskus, sinne on pelastettu vangittuja "lemmikki"elaimia, laittomia elainkaupan uhreja ja vakivaltaa kokeneita villielaimia. Jotkut yksilot kuntoutuvat taysin, osa jaa kuulemma semi-kesyiksi ja palaavat moikkaamaan silloin talloin puiston alueille.

Lahdimme aamuvarhain bussilla, varmistettuamme ensin kuskilta etta meneehan kyseinen bussi sinne asti. Tykkaan matkustaa busseilla taalla, matkan varrella nakyy aina hienoja maisemia ja paikallisia pikkukylia. Bussi jatti meidat maaranpaallemme, mutta astuttuamme ulos, huomasimme olevamme n. 15 kilometrin paassa todellisesta kohteestamme (myohemmin saimme tietaa etta bussi ei oikeasti koskaan ollut menossakaan perille asti). No, saimme liftaamalla kyydin paikalliselta opiskelijalta vahan matkan paahan, josta jatkoimme jalan. Tormasimme sattumalta samaan bussikuskiin joka meidat oli sinne tuonut, han oli viettamassa lounastaukoa ennen kuin suuntaisi takaisin Kuchingiin parin tunnin paasta, ja han lupautui heittamaan meidat pienta korvausta vastaan Matang Wildlife Centerille asti. Saimme siis privaattikyydin kaupungin linja-autolla, hehe.

Kylla se oli ihan elava

Itse puisto vaikutti vahan parhaat paivansa nahneelta, mutta sen asukkaat olivat sitakin hauskempia. Naimme maailman suloisimman gibboni-apinan jonka surumielisen katseen takana nakyi leikkisyytta: se seisoi paallansa, hassutteli ja esiintyi meille kovasti. Nahtiin myos kahta eri lajia hornbill-lintuja, muutamia apinoita, piikkisikoja, sunbear (malaijikarhu?), peuroja, leopardikissan ja kaksi lajia jotain todella laiskaa kissaelainta jotka jaksoivat hadin tuskin liikahtaakaan edes ruoka-aikaan. Monen minuutin kuluttua alkoi tapahtua, mutta todella hitaasti niinkuin huomaatte:

Toinen niista laiskoista kissaelaimista, nimea en muista

Sopoyspalkinnon kuitenkin voittivat orangit. Sanat eivat riita kuvailemaan niita, joten tassa videopatka. Tuo pussi oli niiden aarre!

Eka video kuvattu Pekan kannykalla ja toinen meidan kameralla.

Tuo vanha, risainen sakki oli maailman paras lelu EVER!!!

Pikku-oranki <3

Kaveri chillailee

Alfa-uros, jolle ymmartaakseni on tehty maailmassa laatuaan ensimmainen silmaleikkaus jonka ansiosta se nakee taas, katseli meita suoraan silmiin. Vahan pisti pelottamaan (Pekkaa luonnollisesti ei, se on niin greegah bundolo).

Tuo oli oikeasti aivan massiivisen suuri otus!

Paastaksemme takaisin Kuchingiin meidan oli tilattava minibussi, ja ennen lahtoamme naimme viela karvaisen, kammenenkokoisen myrkkyhamahakin jonka puiston henkilokunta oli kerannyt talteen ja aikoo vapauttaa viidakkoon, kauas heidan tontistaan.

Ai niin, ja Wildlife Centerin tiloja kierrellessamme huomasimme etta siella on kuin onkin vieraillut myos julkkiksia!

Siis it's amazing hei!

Hostellille paastyamme ja makeat paivaunet nukuttuamme, Pekka huomasi kannykkansa hukkuneen. Paniikki. Nyt se hankkimamme paikallinen prepaid-liittyma tuli tarpeeseen -> soitto Matangiin. Puhelin ei olut siella, joten pyysimme viela sen pikkubussin kuljettajan numeron -> soitto hanelle. Kielimuuri tuli valiin, mutta hostellin henkilokunnan ystavallisella avustuksella saimme selvitettya etta kannykka oli kuin olikin tipahtanut Pekan taskusta hanen autoonsa ja etta hakisimme sen tunnin paasta bussipysakilta. Pekka sai siis puhelimensa takaisin ja bussikuski pienen palkkion ja Muumi-karkkeja lapsilleen. Phew!

Illalla kavimme syomassa uuden ystavamme, Cetanin kanssa vahan matkan paassa Kuchingin keskustasta ja mina sain vihdoinkin kunnon tulista ruokaa - niin tulista etta sukat olisivat pyorineet jaloissa, jos siis minulla sukat taalla olisi.