Ennen tänne tuloa kuvittelin, että täällä elely olisi todella edullista. Delhi ei kuitenkaan ole mitenkään hirveän edullinen kaupunki. Suurimman loven lompakkoon tekee tietysti jatkuvalla syötöllä kuluva juomavesi, mutta myös länsimaalaisista tuotteista, kuten sipseistä saa maksaa ihan kohtalaisen hinnan. Katukeittiöissä syönti on halvimmillaan todella edullista, ja annoksen saa 1-5 eurolla. Tänään kävin ruokailemassa ja seurailemassa intialaista elämänrytmiä eräässä tällaisessa "bistrossa". Listalta valitsin vanhan tutun butter chickenin. Annoksessa oli kaksi vaihtoehtoa, half ja full, ja vaikka nälkä oli kova päätin valita half-vaihtoehdon. Luulin että tässä oli sattunut ainoastaan pieni käännösvirhe ja että annokset tarkoittivat pientä ja suurta, mutta kyse olikin puolikkaasta tai kokonaisesta kanasta! Eli ei varmaan ihan heti ole niin kova nälkä että tarvitsisi kokonaista kanaa alkaa nauttimaan. Ruoka maistui muuten tismalleen samalle kuin helsingissä sijaitsevassa nepalilaisessa ravintolassa, eli taivaalliselle.
Myös työpaikan kanttiinista saa ruokaa, ja lounaan hinta on kokonaista 80 senttiä. Tällä saa syödä chapati-leipää, riisiä, dhalia, curryä ja kanaa niin paljo ku maha kestää. Lisäksi päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää ja otin lounaan lisäksi myös hieman tuoreita vihanneksia. Lähtökohtaisesti olen nyt ollut sillä linjalla, että syödään mitä tarjotaan ja murehditaan niitä vatsaoireita sitten jos/kun niitä tulee, koska ei tällaisia makujen maailmoita kannata jättää väliin pelkästään vatsataudin riskin vuoksi. Paikallisissa ruokatavoissa on jännää myös se, että intialaiset eivät juuri koskaan juo mitään ruokailun aikana.
Myös intialaisten kanssa toimiminen ja siihen tottuminen ottaa oman aikansa. Paikalliset kyllä tekevät aina parhaansa auttaakseen, mutta asiat tuppaavat kestämään ja tekemisestä puuttuu sellainen suomalainen ripeys. Lisäksi aivan kaikkea hidastaa järkyttävä byrokratian määrä. Tästä esimerkkinä työpaikan kulkuluvat: sain eilen kulkukortin jolla pääsin toimistolla kaikkiin muihin tiloihin, paitsi siihen kerrokseen jossa työpisteeni sijaitsee. Työpäivän päätteeksi esimieheni pyysi kortin ja sanoi että hän hoitaa kulkuluvat kuntoon tälle päivälle. No, aamulla töihin tullessani sain ovelta vierailijan kulkukortin, jolla ei käytännössä pääse yhtään mihinkään. Myöhemmin minulle selvisi, että koska minulla ei ole business-viisumia, en saa kulkukorttia. Tätä ennen minulle oli sanottu, että saan työskennellä turistiviisumilla täysin normaalisti ja mitään esteitä asialle ei pitäisi olla.
Nyt joudun sitten käyttämään toisten kulkukortteja, ja rakennuksessa on lähes mahdoton liikkua ilman sellaista. Ymmärrän kyllä, että ihmiset tekevät kaikkensa jotta saisin sen hemmetin kulkukortin, koska se tuskin on kenenkään etujen mukaista, että lainailen jatkuvasti korttia työkaverilta. Mutta paikallinen järjestelmä nyt vaan on tällainen, että byrokratia vaikeuttaa kaikkea.
Tähän huoneeseen kuuluu myös netti, joka oli tänään pitkään poikki. Kyselin aikani majatalon ukkelilta että josko sen saisi pystyyn ja hän meinasi, että vika on puhelinyhtiössä ja ainoa asia mitä voimme tehdä on odottaa. No, päätin hieman kikkailla ja otin yhteyden paikan langattomaan tukiasemaan, korjasin DSN-asetuksia ja boottasin boksin ja tadaa, netti toimii taas.
En ole muuten matkani aikana nähnyt yhtään kerjäläistä tai tyrkyttäjää. Riksakuskit saattavat joskus hidastaa kohdalla, mutta ymmärtävät kyllä heti kun sanoo ettei ole sellaisen tarpeessa. Kyse on kuulemma statuksesta - Intiassa sosiaalista statusta korostetaan kulkuneuvoilla. Kaikista rikkaimmat käyttävät hienoja (eurooppalaisia) autoja ja omia kuskeja. Ylempi keskiluokka ajelee japanilaisilla pikkuautoilla, keskiluokka käyttää julkisia kulkuneuvoja ja riksoja ja kaikista köyhimmät kulkevat jalan tai pyörillä. Monella turistilla on paikallisista varmaan melko vääristynyt kuva, sillä yleensä kerjäläiset ja huijarit ovat siellä missä turistitkin ovat, eli keskustassa. No, itsehän olen ollut täällä vasta 2 päivää, joten ehkä en vielä tässä vaiheessa tee tämän enempää yleistyksiä paikallisista...
Täällä on muuten kesä aluillaan - lämpötilat nousivat tänään lähelle neljääkymmentä ja keskellä päivää ei oikeasti kannata mennä pihalle. Onneksi on (yli)ilmastoitu toimisto jossa voi viilennellä.
 |
| Majapaikka |
Myös työpaikan kanttiinista saa ruokaa, ja lounaan hinta on kokonaista 80 senttiä. Tällä saa syödä chapati-leipää, riisiä, dhalia, curryä ja kanaa niin paljo ku maha kestää. Lisäksi päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää ja otin lounaan lisäksi myös hieman tuoreita vihanneksia. Lähtökohtaisesti olen nyt ollut sillä linjalla, että syödään mitä tarjotaan ja murehditaan niitä vatsaoireita sitten jos/kun niitä tulee, koska ei tällaisia makujen maailmoita kannata jättää väliin pelkästään vatsataudin riskin vuoksi. Paikallisissa ruokatavoissa on jännää myös se, että intialaiset eivät juuri koskaan juo mitään ruokailun aikana.
 |
| Toimiston pihalla tapahtuu |
Myös intialaisten kanssa toimiminen ja siihen tottuminen ottaa oman aikansa. Paikalliset kyllä tekevät aina parhaansa auttaakseen, mutta asiat tuppaavat kestämään ja tekemisestä puuttuu sellainen suomalainen ripeys. Lisäksi aivan kaikkea hidastaa järkyttävä byrokratian määrä. Tästä esimerkkinä työpaikan kulkuluvat: sain eilen kulkukortin jolla pääsin toimistolla kaikkiin muihin tiloihin, paitsi siihen kerrokseen jossa työpisteeni sijaitsee. Työpäivän päätteeksi esimieheni pyysi kortin ja sanoi että hän hoitaa kulkuluvat kuntoon tälle päivälle. No, aamulla töihin tullessani sain ovelta vierailijan kulkukortin, jolla ei käytännössä pääse yhtään mihinkään. Myöhemmin minulle selvisi, että koska minulla ei ole business-viisumia, en saa kulkukorttia. Tätä ennen minulle oli sanottu, että saan työskennellä turistiviisumilla täysin normaalisti ja mitään esteitä asialle ei pitäisi olla.
Nyt joudun sitten käyttämään toisten kulkukortteja, ja rakennuksessa on lähes mahdoton liikkua ilman sellaista. Ymmärrän kyllä, että ihmiset tekevät kaikkensa jotta saisin sen hemmetin kulkukortin, koska se tuskin on kenenkään etujen mukaista, että lainailen jatkuvasti korttia työkaverilta. Mutta paikallinen järjestelmä nyt vaan on tällainen, että byrokratia vaikeuttaa kaikkea.
 |
| Kaveri |
Tähän huoneeseen kuuluu myös netti, joka oli tänään pitkään poikki. Kyselin aikani majatalon ukkelilta että josko sen saisi pystyyn ja hän meinasi, että vika on puhelinyhtiössä ja ainoa asia mitä voimme tehdä on odottaa. No, päätin hieman kikkailla ja otin yhteyden paikan langattomaan tukiasemaan, korjasin DSN-asetuksia ja boottasin boksin ja tadaa, netti toimii taas.
En ole muuten matkani aikana nähnyt yhtään kerjäläistä tai tyrkyttäjää. Riksakuskit saattavat joskus hidastaa kohdalla, mutta ymmärtävät kyllä heti kun sanoo ettei ole sellaisen tarpeessa. Kyse on kuulemma statuksesta - Intiassa sosiaalista statusta korostetaan kulkuneuvoilla. Kaikista rikkaimmat käyttävät hienoja (eurooppalaisia) autoja ja omia kuskeja. Ylempi keskiluokka ajelee japanilaisilla pikkuautoilla, keskiluokka käyttää julkisia kulkuneuvoja ja riksoja ja kaikista köyhimmät kulkevat jalan tai pyörillä. Monella turistilla on paikallisista varmaan melko vääristynyt kuva, sillä yleensä kerjäläiset ja huijarit ovat siellä missä turistitkin ovat, eli keskustassa. No, itsehän olen ollut täällä vasta 2 päivää, joten ehkä en vielä tässä vaiheessa tee tämän enempää yleistyksiä paikallisista...
Täällä on muuten kesä aluillaan - lämpötilat nousivat tänään lähelle neljääkymmentä ja keskellä päivää ei oikeasti kannata mennä pihalle. Onneksi on (yli)ilmastoitu toimisto jossa voi viilennellä.
No comments:
Post a Comment