Thursday, April 12, 2012

Kotimaan matkustelua ja länsimaalailua


Tänään oli matkustuspäivä ja matkalla Delhi-Dharwad hurahtikin pauttiarallaa 12 tuntia. Lensin ensin Delhistä Mumbaihin ja sieltä Hubliin. Hublissa minua oli vastassa yliopiston omistama "governmental vehicle" eli mm. ministereitä ja muita arvohenkilöitä kuljettava auto. Vähän epäselväksi jäi että miksi se oli tilattu minulle, mutta enpä alkanut tilanteessa valittamaan. Kävimme myös syömässä jossain hienossa hotellissa Hublissa ja päätin tilata oikein spagetti bologneset, kun olin syönyt viimeiset puolitoista viikkoa pelkästään intialaista sapuskaa (joka on erittäin hiilarivoittoista, varsinkin kasvisruuat). Minulla oli muutenkin "länkkäripäivä", kun söin Mumbain kentällä pizzaa. Ostin myös suklaata ja energiajuomaa!





Täällä on muutenkin hyvin vähän ns. safe haven-mestoja, eli paikkoja mitkä muistuttais jostain tutusta ja turvallisesta. Täällä ei oo mitään länsimaista kovin tuttuja ostoskeskuksia tai supermarketteja. Ruokaa myydään kaduilla kärryissä tai sitten pienissä kioskityylisissä kaupoissa, ja ns. ylellisyystuotteita on hemmetin vaikea löytää. Kaikki on suhteellisen halpaa vaikka valkolaisilta koitetaankin kyniä kovia hintoja kaikesta, varsinkin Delhissä.




Olen nyt täällä Dharwadin yliopiston guest housella ja nautin näkymistä ja äänistä (ja niiden puutteesta) täysin rinnoin. Delhissä näkyy hyvin vähän mitään vihreää. Tämä on siis valtava yliopisto jonka päätieteenalana toimii maatalous. Täällä on siis paljon puutarhoja, eläimiä, peltoja, yms. Huomenna olisi tarkoitus lähteä "field tripille" paikallisten maanviljelijöiden tiluksille ja sitä ennen pitää ilmeisesti tavata joitain virkaatekeviä ja muita tärkeitä ihmisiä. Nyt aion kuitenkin nukahtaa heinäsirkkojen siritykseen...

Lopuksi vielä satunnaisia huomioita matkalta:

- ainoa suomalainen bändi jonka työkaverit tiesivät, oli Poets of the fall. Osasivat jopa laulaa jotain karnevaali-biisiä...
- Eräs aamu löysin hammasharjastani muurahaisyhdyskunnan
- Ennen kuutta ei kannata mennä syömään ulos, koska kärpäset


No comments:

Post a Comment