Thursday, May 3, 2012

Loppu- ja alkutunnelmat

Delhi takana, Berliini edessä.

Nyt on siis toivuttu paluumatkasta ja pikkuhiljaa myös vatsapöpöistä, ja ensi torstaina olisi lennot sitten seuraavaan kohteeseen, eli Berliiniin. Siellä olisi tarkoitus viettää aikaa töiden parissa tuonne elokuun puoleen väliin, ja loppukuussa voisi sitten tehdä parit täsmäiskut lähimaihin. Mulle jäi Intiasta todella ristiriitaiset fiilikset, ja varsinkin lopun sairastelut jättivät hieman huonon maun koko maasta. Myöhemmin varmaan voin sitten muistella asioita rationaalisemmin... Sen verran nyt ainakin sanon, että Intia tuskin avautuu kenellekään kuukauden reissulla, ja minäkin vietin aikaa lähinnä Delhissä. Kulttuuriin sisälle pääsyy vaatii monta reissua, kärsivällisyyttä ja aitoa innostusta. Paikalliset kyllä kertovat sinulle mielellään kaikesta Intiaan liittyvästä, kunhan viitsii kysyä.

Tätä kaveria oli kiva taas nähdä

Intiaan tulee varmasti lähdettyä vielä toistekin, mutta nyt olen oikein tyytyväinen kun saan olla hetken kotona ja sen jälkeen edelleen Euroopassa. :-) Kulttuuri ja ympäristö ovat kuitenkin aivan täysin erilaisia kuin täällä ja tuntuu niin kuin kulttuurishokki olisi iskenyt vasta jälkeenpäin. Seuraavaksi kiinnostaisi käydä ihan pohjoisessa Kashmirin, Jammun, yms. alueilla sekä tietysti Nepalissa. Myös etelän Kerala kiinnostaa kovasti. Nämä ovat kuitenkin edessä luultavasti vasta muutaman vuoden kuluttua.

Railakas vappuaatto majassa

Ennen Berliiniä olisi vielä paljon tehtävää: kämppä pitäis saada lähtökuntoon, nykyiset työt tehtyä, hoitaa byrokratia kuntoon, pestä isot läjät pyykkiä, nähdä kaikki kaverit... lista vaikuttaa tällä hetkellä lähes loputtomalta. Mutta eipä ne asiat tässä koneen äärellä järjesty, joten lähden hommiin. Bis später!


- Pekka

No comments:

Post a Comment