Kulttuurieroja ja pyöräilyä

Kuten olemmekin jo aiemmin saattaneet mainita, täällä on taivaallista pyöräillä. Kävin tänään pyöräilemässä sillä välin kun Pekka oli töissä, ihan vain pyöräilyn ilosta. Osassa kaupunkia jalkakäytävästä on lohkaistu metrin kaistale pyöriä varten, osassa pyörätie on piirretty autotien reunaan, ja lopun aikaa ihmiset pyöräilevät autojen tai jalankulkijoiden seassa. Vähän niinkuin aika monessa muussakin kaupungissa, mutta sillä erotuksella että täällä kaikki ovat sulassa sovussa. Pyörät ja jalankulkijat väistävät toisiaan, samoin kuin pyörät ja autot. Yleensä autot väistävät jo kaukaa pyöräilijöitä, hidastavat ja antavat kaistaa, usein jopa tööttäävät merkiksi siitä että kääntyminen tms. on turvallista.

Pekan sisko kuvasi.

Viimeksi siis tänään iltapäivällä hämmennyin pyöräilijäystävällisestä kulttuurista joka vallitsee täällä. Poljin autotien reunaan maalattua pyörätietä pitkin kun huomasin että edessäpäin on leveä kuljetusliikkeen auto parkkeerattuna keskelle minun kaistaani, ja vähän autotiellekin. Aloin jarruttaa, tottakai, sillä takanani tuli autoja. Huomasin kuitenkin että koko se takana tuleva autoletkakin alkoi hidastaa, vain päästääkseen minut ohittamaan tuon hassusti parkkeeratun pakettiauton heidän kaistansa kautta. On sitä jännittävämpiäkin asioita joskus tapahtunut, mutta tuo tilanne yhtäaikaa lämmitti sydäntä ja hämmensi kovin, sillä omat pyöräilykokemukseni rajoittuvat tällä hetkellä lähinnä Tampereella ajeluun, joka on huomattavasti epämukavampaa kuin täällä, sillä autoilijat (ja jalankulkijatkin) näyttävät siellä inhoavan pyöräilijöitä ja soittokellon käyttö otetaan henkilökohtaisena pottuiluna.

Pekan sisko kuvasi

Toinen syy sille miksi pyöräily täällä on niin miellyttävää, on se että täällä ei juurikaan ole mäkiä. Kaupunki on enimmäkseen litteä, olen tärmännyt täällä muutamaan hassuun mäkeen. No big deal normaalille ihmiselle, mutta itse Tampereella Pispalassa asuvana nautin kovin siitä, että parilla hassulla polkaisulla pääsee melkein määränpäähänsä asti. :)

Koira ottaa rennosti, ei paljo pyöräily kiinnosta. Tai mikään muukaan, lukuunottamatta syömistä ja leikkimistä.

Eräs hämmentävä kulttuuriero pyöräilyn rinnalla on se, että täällä ihmiset katsovat pitkään, tuijottavat ja katsovat silmiin. Suomessa on tottunut siihen, että jos katsoo vastaantulijoita silmiin, on outo, ja jos katsoo liian pitkään ihmistä kohti, on a) töykeä, b) irstas, tai c) katseen kohteella on nokea nenässä tai pinaattia hampaiden välissä. Täällä kaupungilla kulkeissa täytyy tottua siihen että ihmiset katsovat pitkään, ja että minulla ei välttämättä ole nokinen nenä tai hame sukkahousujen sisällä. Kyllä, ensi alkuun ajattelin että näytän jotenkin oudolta kun niin tuijotetaan.

...ja se ihmisten tervehtiminen. Jos Suomessa tervehdit tuntemattomia, pidetään sinua outona. Täällä on tapana tervehtiä naapureita rappukäytävässä, vieruskaveria metrossa, kanssaihmisiä kuntosalin pukuhuoneessa, ja olenpa jopa kuullut huikattavan "hallo!" yleiseen vessaan saavuttaessa. Muutenkin täällä harrastetaan tuntemattomien kanssa jutustelua noin 100% enemmän kuin mihin olen suomalaisena jörönä tottunut. Ihmiset kysyvät kelloa tai suuntaa kadulla, koiranulkoiluttajat jäävät usein jutustelemaan, ja tänään bongasin kun joku mummeli alkoi juttelemaan punkkarin näköisen rastapään kanssa kohdatessaan tämän kadulla.

Aika perus-ilta.

Tykkään olla täällä. Syödään Pekan kanssa miltei päivittäin iltapalaksi mansikoita ja vesimelonia.

Juhlailtapala viime perjantaina: kuohuviiniä, mansikoita ja juustoja. Ja Rouva fiksuna (jo ennen pullon avaamista).

Dyykattiin valollinen  karttapallo (Itä- ja Länsi-Saksoineen ja Neuvostoliittoineen) tuossa eräänä päivänä <3

ps. Olin muuten koko viikonlopun mallintöissä. Toivottavasti tuo keikka poikii vielä lisää mallihommia, sillä <3!