Paratiisi luonnon helmassa

Sunnuntaina 13.11. lahdimme kohti Kudat-nimista kaupunkia tarkoituksenamme jatkaa sielta Tip of Borneolle. Kyyti Kota Kinabalusta Kudattiin hoitui minibussilla, joilla ei oikeastaan ole mitaan aikataulua vaan ne lahtevat liikkeelle sitten kun ovat taynna (7 matkustajaa). Vahan alle tunnin pakussa istuttuamme auto tayttyi ja paasimme liikkeelle. Matkaa oli 153 kilometria, mutta matkamme kesti miltei viisi tuntia (paikallista saatoa ja sahellysta taas...). Perille paastyamme soitimme Howard Stantonille, joka omistaa longhouse-tyylisen eco resortin nimelta Tampat do Aman (rauhaisa paikka, tai paikka ystaville paikallisella Runguksen kielella) Tip of Borneon lahella, ja han tuli hakemaan meidat perille asti. Veimme tavaramme longhouselle, saimme kyydin Howardin omistamaan rantaravintolaan (jonka nimi muuten on Tip Top!), soimme iltapalaa ja saimme taas kyydin nukkumaan.

Longhouse oli todella alkeellinen, mutta aivan ihana! Seinat ja ovi olivat siina vain kuriositeetin vuoksi, silla ulkoseinassa oli ihmisen mentava aukko (Pekka murtautui sielta myohemmin sisaan unohdettuamme avaimet...), huoneiden valiset seinat oli punottu heinasta, ja ovenraosta nakyi longhousen kaytavaan. Silti nukuimme molemmat siella hyttysverkkomme alla parhaat younet pitkaan aikaan!

Seuraavana aamuna, hyvin levanneina, lahdimme shuttle-kyydilla ravintolalle syomaan aamiaista. Shuttle-kyyti oli kirkkaanvihrea Land Rover joka piti tuupata kayntiin, ja matkustamo sijaitsi sen ruosteisella lavalla. Ihanaa maalaisromantiikkaa! Ravintolalle saavuttuamme meita tervehti turkoosi meri, jonka olemassaolosta olimme saaneet vihia jo eilisiltana sen pauhatessa pimeydessa. Nyt auringon paistaessa se valkehti iloisena ja loi rantaan vaahtopaisia aaltoja. Vuokrasimme polkupyorat ja lahdimme polkemaan, tarkoituksenamme tutkia 10 kilometria pitka valkoinen, koskematon hiekkaranta. Ensimmaiselle hiekkarannalle paastyamme alkoi tulla vetta joten paatimme jattaa pyorailyt sikseen, nauttia aalloista ja vain ottaa rennosti koko loppuaikamme siella, silla rentoutumaanhan tanne ollaan tultu!

Tassa vaiheessa emme viela tienneet kuinka kauan olisimme, ehka pari paivaa. Kuinka ollakaan, paikka osoittautui sellaiseksi paratiisiksi etta lahdimme pois vasta torstaina 17.11., ja silloinkin vahan haikein mielin.

Paivamme Tampat do Amanissa kuluivat leppoisasti kelloon katsomatta. Auringonlasku yllatti meidat joka paiva, osittain siksi etta kello on "muka jo niin paljon", ja siksi etta se oli joka ilta niin henkeasalpaavan kaunis! Tapasimme mukavia ihmisia joiden kanssa soimme ateriamme ja hengailimme paratiisin keskella. Illan tullen istuskelimme hamarassa, vaihdoimme tarinoita ja matkakertomuksia heidan ja paikan omistajan, Howardin ja taman paikallisen tyttoystavan, Emmin kanssa joko ravintolassa tai pimealla rannalla nuotion aaressa. Kavelimme valkoisella hiekkarannalla jota riitti miltei silmankantamattomiin ja jolla ei ollut ketaan muita kuin me (ja valilla viisi muuta longhousen asukasta), pyorailimme Tip of Borneolle jossa mina vahan liikutuin taas kyyneliin maiseman kauneuden vuoksi, uimme naurettavan turkoosissa meressa joka oli olemassa vain meita varten, nautimme aalloista ja tunsimme itsemme taas lapsiksi parskiessamme intoa puhkuen suolaisessa vedessa. Voitelimme itsemme aurinkorasvalla mutta silti saimme molemmat kauniin punaisen savyn ihoomme, silla vietimme paivat ulkona aurinkoa (ja yhtena paivana pilvea) ottaen ja uiden siina ihanassa meressa jota vain ei voinut vastustaa vaikka tiesi palavansa. Iltaisin nukahdimme sirkkojen sirityksen saestamina ja aamulle herasimme kukkojen kie'untaan ja kulkukoirien haukkumiseen. Ja ihanaan auringonpaisteeseen joka tulvi sisaan siita ihmisen mentavasta aukosta seinassamme.

Taytyy viela sanoa etta koko paikka, longhouse ja ravintola on rakennettu paikallisista materiaaleista ja paikallisella tyovoimalla, ja se tyollistaa paikallisia ihmisia. Howard auttaa paikallisia ihmisia ja ottaa vierailijoilta vastaan lahjoituksia tukeakseen koulua: vaatteita, kynia, kirjoja ja myos rahaa. Paikka yrittaa olla niin ekologinen kuin mahdollista, ja minun mielestani onnistuu siina aika hyvin. Siella oli mukava olla kun tiesi etta rahamme menevat hyvaan tarkoitukseen eika kenenkaan suuren jehun taskuun. Toivottavasti paikka pysyykin sellaisena ihanana paratiisina kuin se nyt on!

http://tampatdoaman.com/home.html

Kuvia seuraa myohemmin!