Sateenkaaren väreissä!

Miltei pari viikkoa sitten olimme Christopher Street Day-paraatissa, joten nyt jo olisi korkea aika kirjoittaa siitä tänne. Minun oli määrä Suomessa käydessäni päivittää blogia ja muokata kuvia, "jos on luppoaikaa". No arvatkaa oliko?! :)

Kaupungintalon edessä liehuu lippuja: Berliinin, Saksan, EU:n ja sateenkaarikansan.

Christopher Street Day (http://en.wikipedia.org/wiki/Christopher_Street_Day) on Saksan ja Sveitsin vastine Gay Pridelle. Tapahtuma alkoi jo toukokuussa, mutta huipentui juhannusviikonloppuna järjestettyyn paraatiin. Kaupungintalojen edustalla liehui sateenkaarilippuja jo kesäkuun alusta lähtien ja 23.6. Berliiniä halkoi sateenkaarilippujen ja iloisten ihmisten meri, paraatin edetessä Kreuzbergistä Tiergartenin hujakoille, Brandenburgin Portille.

Liityimme Pekan kanssa joukkoon iloiseen Friedrichstrassen lähistöltä. Hetken aikaa pelkäsimme että paraati oli jo mennyt meistä ohi, mutta armoton bassinjytke kertoi toista. Putkahdimme keskelle paraatia, bongasimme lähimmän sateenkaaren värein koristellun rekan ja liityimme siihen porukkaan.

Valintamme osoittautui myöhemmin osovaksi, sillä rekkamme soitti ylivoimaisesti parasta musiikkia ja sen ympärillä oli parhaat bileet! Välillä matelimme etanavauhtia (ihmiset askelsivat samba-askelin), välillä pysähdyimme, mutta tanssi ei lakannut koskaan. Varmaan vähän sama efekti kuin karnevaaleissa: kun kaikki ihmiset ympärilläsi tanssivat ja musiikki tuntuu luissa asti, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tanssia itsekin. Rekan päällä olevat kaiuttimet popittivat hittikimaraa korviahuumaavalla volyymilla, kuului Abbaa, Cheriä, kasariklassikoita, "kuumimpia" tanssihittejä ja tietysti Euroviisu-hittejä. Euphoria soi laskujeni mukaan ainakin kolme kertaa ja onnistui räjäyttämään pankin jokaisella kerralla!

Bileet käynnissä!

Edustavin kuva pitkään aikaan! Rouvan hampaat eivät ole oikeasti noin kierot...

Paraatin ohittaessa juutalaisten muistomerkin, Holocaust memorialin, musiikki lakkasi ja hetken aikaa oli hiirenhiljaista. Siinä silmänräpäyksessä kun autot ohittivat muistomerkin, musiikki pärähti soimaan ja bileet jatkuivat!

Hiljaista väkeä.

Paraati päättyi Reichstagin kulmille ja iltajuhla jatkui koko matkan Siegessäulelta Brandenburgin portille, ja tuo kadunpätkä oli täynnä esiintymislavoja, screenejä, kojuja ja drinkkikojuja.

Screenillä näytettiin videomatskua vuoden 1990 paraatista. Silloin jo osattiin pukeutua!

Paraatissa ja teiden varsilla oli paljon kannanottoja Venäjän nykytilanteeseen. Oli lippuja, banderolleja ja kasvomaalauksia. Surullistahan se on, taantuminen luolamiesaikaan.

"Censor 'gay'? No way! St. Petersburg. Don't go there!"

Paikalle oli tullut kaikennäköisiä, -kokoisia ja -ikäisiä ihmisiä kaikista maista ja yhteiskuntaluokista. Oli nahkahousuja ja koppalakkeja, oli merimiespukuja ja valkoisia sukkahousuja, oli neonvihreitä stringejä, oli 20cm korkokenkiä ja glitter-iltapukuja, oli boyfriend-farkkuja, pukuja ja kravatteja, pystytukkaa, lävistyksiä, perheenäitejä ja -isiä, lapsia ja isoäitejä. Olipa mukana myös kodittomia narkkareita jotka sillä hetkellä kuuluivat tähän suureen yhteisöön ja osasivat kaikkien biisien sanat ulkoa, tanssien samalla iloisesti. 

Vihdoinkin pääsin CSD-paraatiin mukaan!  Lapsesta asti olen tänne halunnut. :)

Noin 2,5-metrinen amazoni.

Orjavankkurit.

Paraatissa ei kukaan tuntenut käsitettä "överi" tai "liian teatraalinen". Kukaan ei murjottanut, sillä hetkellä kaikki olivat iloisia ja koko maailma hymyili meille. Sateenkaari-liput liehuivat ja kaikki kukat kukkivat. Paraatissa kaikki olivat samalla viivalla ja kukaan ei ollut toista huonompi. Kunpa vain ihmiset muistaisivat sen muulloinkin kuin kerran vuodessa.

Heteroseksuaalitkin olivat näemmä edustettuina.

Anonyymitkin olivat vauhdissa.

Tyyppi jorasi täysiä!