Kuulumisia

Viimeisen viikon aikana on tullut vettä joka päivä, kuten varmaan Euroopan joka kolkassa. Mutta se ei ole estänyt meitä sujahtamasta ulos aina sateen tauotessa!

Viikko sitten pari ystävääni Suomesta ja Hollannista oli täällä käymässä ja päsin heidän kanssaan leikkimään pitkästä aikaa turistia. Kiertelimme Mitteä ja Prentzlauer Bergiä, kävimme kuuluisassa Prater Biergartenissa oluella ja Kastanienalleella sijaitsevassa luomu-vege-kahvilassa syömässä vege/vegaanibrunssia josta sai maksaa lompakkonsa paksuuden mukaan. Oli todella hyvää ja aion raahata Pekankin sinne kanssani joskus. Muutenkin koko Kastanienalleen seutu on täynnä kaikkia mielenkiintoisia putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita.

Suihkulähde

Squat/baari/kahvila/taidekeskus

Mitte yläilmoista katsottuna

Torstaina pidimme taas CouchSurfing-lättykestit, mutta tällä kertaa paikalle ilmestyi vain neljä henkilöä joista kaksi oli vanhoja tuttuja. Noh, määrä korvaa laadun ja ilta oli taas oikein mukava ja makoisa. Henkilökohtainen suosikkini on yhden CS-tyypin kirjoittama, "ylistävä" arvostelu illanvietostamme: "P & T hat a pancake event - no spectacle, just a relaxed atmosphere with nice guests, a short legged dog and very lovable hosts!" Loppuillasta seuraamme liittyi kaksi chileläistä, oikein mukavaa CS-tyttöä jotka olivat meillä yötä ja joista toinen lähti vasta tänä aamuna jatkamaan matkaansa.

Perjantaina käväisin juuri avatussa Primark-kaupassa, joka sijaitsee Walther-Schreiber Platzin metroaseman yhteydessä olevassa kauppakeskuksessa, Schloss-Strassen-Centerissä. VIRHE! Kauppa oli täynnä ihmisiä, niin täynnä että liikkuminen oli välillä vaikeata. Ihmiset tuntuivat olevan hulluja, teinit riehuivat ja turkkilaiset perheet huusivat. Käynti oli silti kannattava, sillä sain ostettua (edullisen) kaulahuivin, joka osoittautui todella hyödylliseksi täällä Berliinin "lempeässä" kesässä... Illalla päätimme juhlistaa perjantaita, just because, ja kävimme testaamassa läheisen kreikkalaisen ravintolan, Amphipoliksen, jossa kävimme ensimmäisen kerran jo vuonna 1999 Berliinin filmifestivaalien aikaan Kaurismäen Juha-elokuvan porukan kanssa. Ravintola oli edelleen samassa paikassa, samanlainen, saman vanhan pariskunnan omistama. Ruoka oli hyvää, mutta illan kohokohta oli se, kun omistaja-rouva tuli kirjoittamaan meille laskua ja huomasi meidän olevan suomalaisia. Hänen kuullessaan että olin siellä -99 filmiporukan kanssa, hän sekosi täysin, suuteli minua molemmille poskille, huitoi käsillään, touhotti, taputti minua päähän, piti käsistä, tarjosi Ouzoa ja kaivoi kansion joka oli täynnä lasten piirustuksia. Ja sieltähän löytyi "Tytti 13-v." piirustus!

Hippismi iskostunut aivoihin näemmä jo tuolloin! :D

Juttelimme rouvan kanssa (SAKSAKSI!) pitkän tovin, hän muisteli menneitä ja kertoi että poppoomme istui juuri siinä samaisessa pöydässä, että hänen tyttärensä on minun ikäiseni, että ravintolassaan käy paljon suomalaisia, että meidän täytyisi käydä Kreikassa (hän jopa merkkasi karttaan parhaat paikat meille). Kun tuli puhetta että olen naimisissa, hän suuteli taas minua molemmille poskille pienet kyyneleet silmäkulmissaan, taisipa jopa kurkottaa pöydän ylitse suutelemaan Pekkaakin. Aikamoista häsellystä ja suuria tunteita se oli, ja saimme parit Ouzot ilmaiseksi, palat Bulgarialaista sokerikakkua ja vielä pullon kreikkalaista valkoviiniä kotiinviemisiksi. Päämme olivat pyörryksissä ulos astuessamme, jos ei rouvan ilonpurskahduksista ja sepustuksista, niin ainakin viinistä ja ouzosta!

Siemail

Muikeat tyypit ja minun tuplahampaat.

Eilen kävimme sateen lakattua taas Mauerparkin kirpputorilla, niinkuin jo niin monena sunnuntaina aikaisemminkin. Tällä kertaa huono keli oli verottanut myyjiä, mutta iltapäivää kohden ja auringon paistaessa kirpputori täyttyi ihmisistä. Vaikka itsekin olemme turisteja, niin silti ärsytti ne kaikki turistit siellä. Paljon jenkkejä, espanjalaisia ja brittejä, ja kaikki olivat ilmeisesti pukeutuneet vain tuota kirppiskäynti varten. Jokainen tyylillään mutta jotain rajaa sentään, minä sanon.

Kävimme Kastanienalleella kävelemässä ja syömässä ja katselemassa ihmisiä. Jälkiruoaksi löysimme ihanan jogurttijäätelö-kahvilan, jonka jogurttijäätelö oli aivan taivaallista! Siitä tuli uusi lempijäätelöni, nam.

Namusia moneen lähtöön.

Maistui paremmalta kuin näyttää! Pähkinä-nougat-krokanttia ja jogurttijäätelöä. NOM!

 Bongasimme kauniin kirkon, Zionskirche, jossa kävimme sisällä ja jonka torniin pääsi juuri sinä päivänä kiipeämään. Kirkko oli todella kaunis ja todella ränsistynyt. Mieleeni tuli kaikki ne maailmanloppu-elokuvat, joissa zombiet kokoontuvat vanhoihin, rämiin kirkkoihin. 

Kiipesimme kapeaa, jyrkkää porraskäytävää pitkin torniin, josta oli kauniit (joskin sateisen harmaat) näkymät Berliinin yli (maksoi euron ja näkee miltei yhtä hyvin kuin TV-tornista!). Ylöspäin kiivetessä jalat menivät vähän hapoille ja alaspäin tultaessa olo oli kuin karusellissa, minä jouduin istumaan tovin alas päästyäni ja odottamaan että kirkko lakkaa pyörimästä. :D

Portaat olivat tasan yhtä jyrkät kuin miltä näyttävät

Kirkon kattorakennelmat päältä päin katsottuna

 

Sään kuluttamat, ruosteiset, pitsinohuet kellotaulut

Koneistoa

Pakotunneli

Olimme jo miltei astumassa metroaseman portaita alas kun mieleemme juolahti käväistä katsomassa viereistä "muurimuseota", eli suurehkoa nurmialuetta jonka toista reunaa merkkaa ruosteiset rautatolpat, muurin rakenteet, ja toista puolta halkoo The Muurin sisämuuri.

I used to be a Muuri

Sisämuuria 

Siellä oli tolppia, joissa oli kaiuttimet ja pienet kuvaruudut, ja niistä pystyi katsomaan muurivahtien haastatteluita 70-luvulta ja muurin historiasta kertovia pätkiä yms. Nurmialueelle oli merkattu vartiorakennuksen ulkoseinien kohdat, autoesteiden paikat, salaisten pakotunnelien reitit, paetessaan kuolleiden ihmisten kuolinpaikat ja olipa jäljellä vielä alkuperäinen muurivahtien kävelytie. Ihmettelin, miksen ollut ennen kuullut koko paikasta, mutta ilmeisesti se on avattu vasta helmikuussa 2012. Alue oli todella mielenkiintoinen! Sinne täytyy palata tutkiskelemaan lisää vielä joskus kun ei ole niin kolea ilma.

Tähän kohtaan on kuollut tohtori, paetessaan vuonna 1961. Aika huikeata.

Knallipää tolpannokassa.

Olisipa lauantaina ollut kaverin tupaantuliais-grillijuhlatkin, mutta sinne emme päässeet kun vatsani sai päähänsä että joku "Berlin Belly"-juttu olisi kiva. Joko se johtuu taas tuosta hanavedestä, tai sitten siitä vege-Subwaysta jonka ostin Primarkissa käydessäni: menin tiskille (joka oli yhtä korkea kuin minä, joten jouduin huutamaan sen yli ja siltikään tarjoilijat eivät kuulleet kunnolla...) ja tilasin itselleni vegen ja Pekalle lihaisan version. Jouduin selittämään moneen kertaan, sekä englanniksi että saksaksi, mitä haluan, ja vastaukseksi sain aina "oki doki!". "Ei suolakurkkua"-subini osoittautui jälkeenpäin tarkasteltuna subiksi suolakurkuilla ja muutenkin maku oli vähän hassu. Oli miten oli, aion silti sitkeästi jatkaa hanaveden juomista, vaikkakin tämä olisi jo toinen pöpö minkä sieltä saan. Ei ole meinaan mitään verrattuna Delhi Bellyyn, joten bring it on vaan, Berliini!

Pekka totisena, ei vissiin kelvannut jätski.

Tähänkin on joku pakoa yrittävä tapettu.