Tanaan paatimme lahtea katsomaan Kuchingin lahella olevia luolia nimelta Fairy Cave ja Wind Cave. Paikalle paasy oli hieman haastavaa - ensin mentiin bussilla Bau-nimiseen kylaan n. tunnin matkan paahan. Bussiasemalla ystavallinen vanha herra tarjosi meille kyytia kohtuuhintaan ja niin lahdettiin kohti ensimmaista luolaa, Fairy Cavea. Mies jutteli iloisesti koko matkan, heitti kiepin Wind Caven kautta (nayttaakseen meille etta tassa on se toinen luola: "Here, Wind Cave. Wind Cave here. This is Wind Cave. Entrance here. There Wind Cave. Entrance. Entrance Wind Cave."). Lopulta paastiin Fairy Caveen iloisten vilkutusten saattelemina ("Fairy Cave here. This is Fairy Cave. Fairy Cave, yes...").
Perilla kiivettiin portaita ylos, pienempia rappusia viela ylemmas, ja nakyma joka sen jalkeen meille aukesi oli henkeasalpaava! Siis hitsi! Tunsin pakottavaa tarvetta soittaa ystavalleni Miialle, silla nakyma oli kuin suoraan Tomb Raider-peleista: jattimainen luola taynna korkeuksiin luikertelevia portaita, tippukivia, kivimuodostelmia ja siella taalla vehreaa kasvillisuutta. Syvemmalla luolassa oli pimeaa kuin... no, luolassa. Onneksi oli otsalamppu mukana, tosin taytyy myontaa etta silti vahan jannitti (Pekkaa kuulemma EI).
 |
| Fairy Cave |
 |
| Fairy Cave ja joku hippi |
Aikamme suut auki kuljeksittuamme saimme tarpeeksi Fairy Cavesta ja sisalla vallitsevasta saunan kaltaisesta ilmastosta, suuntasimme kavellen kohti Wind Cavea joka sijaitsee viiden kilometrin paassa. Aikamme talsittuamme kuumuus vei voiton ja paatimme kokeilla liftausta, ja tallakin kertaa onni suosi rohkeaa; auto pysahtyi melkein samoin tein. Paikallinen miesopettaja ja pieni tyttarensa toivat meidat perille Fairy Cavelle, joka oli Wind Caven jalkeen pieni pettymys, tosin hieno sekin. Pilkkopimeaan luolaan oli tehty puiset kavelysillat joita pitkin kuljettiin lepakoiden suhahdellessa silmien editse, ja tippukivien vieressa oli kyltti jossa luki: "Stalactite". Kiitos tiedosta.
 |
| Bongaa kiilusilmainen kaveri (Wind Cave) |
Luolista tarpeeksi saatuamme lahdimme talsimaan kohti bussipysakkia, jonne ei pitkallisen odotuksen jalkeen koskaan tullut bussia. Onneksi se sama ystavallinen vanha herra hurautti autollansa ohitsemme ja tarjosi taas iloisena kyytia, ja ehdimme juuri sopivasti viimeiseen Kuchingiin lahtevaan bussiin. Taalla pain muuten viimeinen bussi menee yleensa joskus neljan ja kuuden valilla.
Illalla ylitimme viela viereisen Sungai Santubong-nimisen joen romanttisesti pikku paatilla ja kavimme vetamassa paikallisessa hawker centerissa (katukeittiossa) natriumglutamaatti-overit riisin ja nuudelin kera. "Nam."
Vautsi! Varmasti on aivan mielettömän kaunista siellä. Paljon haleja ja terkkuja rakkaat :)
ReplyDeleteNiin ihana luolakuva että melkein itku meinas päästä pelkän kuvan katsomisesta, KAUNIS!!!!!!
ReplyDeleteKiitos kun kirjoitatte tätä blogia niin päästään mekin täällä elämään teidän mukana seikkailuanne ;-)