Semenggohin orangit, krokotiilit ja paikalliset kylahullut

Tanaan kavimme katselemassa orankeja ja krokotiileja laheisella luonnonsuojelualueella nimelta Semenggoh.  Olimme heranneet aamulla jo kuudelta (mieluinen aika Tytille) etta ehtisimme seuraamaan klo 9 ruokintaa. Matka taittui mukavasti bussilla perille asti jonka jalkeen kavelimme orankien luo n. 1,5 km. Ennen orankien tuloa kavimme tsekkaamassa krokotiilit jotka oli sullottu (liian) pieniin hakkeihin. Pelottavia ja kylmia otuksia, mutta myos jollain tapaa kiehtovia.

Lopulta ruokinta alkoi ja orankien ruokintapaikoille aseteltiin hedelmia. Ensin tulivat emo ja poikanen jonka jalkeen myos muutama nuorempi yksilo uskaltautui paikalle herkuttelemaan. Puiston tyontekijat tahdensivat meille etta valokuvia otettaessa salamaa ei MISSAAN NIMESSA saa kayttaa, silla orangit saattavat pelastya ja ahdistua siita. Tama ei kaikille dorkille mennyt jakeluun ja salamavalojen valkyttya aikansa, emo sai tarpeekseen ja lahti lahestymaan meita. Tilanne onneksi rauhoittui nopeasti ja rauhoittunut emo ja poikanen jaivat kavelytielle poseeraamaan ja mutustamaan aamiaistaan.

Yksi vanhempi uros yritti ovelasti menna toiselle ruokapaikalle syomaan omassa rauhassaan, mutta huomatessaan lahella olevat ihmiset se nappasi sylin tayteen banaaneja ja lahti liaania pitkin ruokailemaan puun latvaan. Ahneella on paskanen loppu, sanotaan. Melkein kaikki banaanit tippuivat maahan ja oranki jai puuhun mussuttamaan paria saalittavaa pikkubanaania.

Orankien bongailun jalkeen paatimme kavella viela lyhyen luontoreitin (900 m) jossa saimme ensikosketuksen sademetsaan: kuumaa, kosteaa ja aanekasta. Sirkat, sammakot ja muut monkiaiset pitivat ymparilla semmosta metakkaa etta korviin sattui. Reitti oli suhteellisen helppo mutta se oli ensimmaiseksi kavelyretkeksi mukava. Maantielle paastyamme paatimme kokeilla liftausta, ja saimmekin kyydin TODELLA nopeasti. Kyyti ei kuitenkaan mennyt aivan Kuchingiin asti vaan jaimme ns. 7 mile-alueelle eli taajamaan noin 11 kilometrin paahan kaupungista. Sielta ostimme autonrenkaista tehdyt 'Adidas Kampung' -kumikengat joita moni nettisivu suositteli sademetsiin ja vuoristoihin. Taman jalkeen soimme kiinalaisessa ravintolassa jossa meille jostain syysta naurettiin.

Bussimatkalla satuimme istumaan todella puheliaan herran viereen. Han kyseli meilta kaikenlaista: mista olemme kotoisin, mita kautta lensimme, milla lentoyhtiolla, missa hostellissa olemme yota. Kysyipa myos, tunnemmeko kenties puolalaista miesta nimelta Volfgang, ja kertoi meille etta Puolasta Suomeen lentaa parissa tunnissa. Kas, kylahullu! Mies taisi olla paikallinen kuuluisuus, silla kaikki bussissa istujat loivat meihin saalivia, myotatuntoisia katseita. Tyyppi palpatti koko pitkan matkan aina Kuchingiin asti (kohdisti sanansa Pekalle, niinkuin miehet taalla tekevat) ja bussista ulos paastyamme juoksimme varmuuden vuoksi kulman taakse.

Kylahullun tarjoamat ohjeet

Hyvin ansaittujen paivaunien jalkeen lahdimme tekemaan tuttavuutta paikallisten hawker-kojujen tarjonnan kanssa. Nuudeleita. Nam.