Tuesday, June 12, 2012

Kulttuurieroja ja pyöräilyä



Kuten olemmekin jo aiemmin saattaneet mainita, täällä on taivaallista pyöräillä. Kävin tänään pyöräilemässä sillä välin kun Pekka oli töissä, ihan vain pyöräilyn ilosta. Osassa kaupunkia jalkakäytävästä on lohkaistu metrin kaistale pyöriä varten, osassa pyörätie on piirretty autotien reunaan, ja lopun aikaa ihmiset pyöräilevät autojen tai jalankulkijoiden seassa. Vähän niinkuin aika monessa muussakin kaupungissa, mutta sillä erotuksella että täällä kaikki ovat sulassa sovussa. Pyörät ja jalankulkijat väistävät toisiaan, samoin kuin pyörät ja autot. Yleensä autot väistävät jo kaukaa pyöräilijöitä, hidastavat ja antavat kaistaa, usein jopa tööttäävät merkiksi siitä että kääntyminen tms. on turvallista.

Pekan sisko kuvasi.


Viimeksi siis tänään iltapäivällä hämmennyin pyöräilijäystävällisestä kulttuurista joka vallitsee täällä. Poljin autotien reunaan maalattua pyörätietä pitkin kun huomasin että edessäpäin on leveä kuljetusliikkeen auto parkkeerattuna keskelle minun kaistaani, ja vähän autotiellekin. Aloin jarruttaa, tottakai, sillä takanani tuli autoja. Huomasin kuitenkin että koko se takana tuleva autoletkakin alkoi hidastaa, vain päästääkseen minut ohittamaan tuon hassusti parkkeeratun pakettiauton heidän kaistansa kautta. On sitä jännittävämpiäkin asioita joskus tapahtunut, mutta tuo tilanne yhtäaikaa lämmitti sydäntä ja hämmensi kovin, sillä omat pyöräilykokemukseni rajoittuvat tällä hetkellä lähinnä Tampereella ajeluun, joka on huomattavasti epämukavampaa kuin täällä, sillä autoilijat (ja jalankulkijatkin) näyttävät siellä inhoavan pyöräilijöitä ja soittokellon käyttö otetaan henkilökohtaisena pottuiluna.

Pekan sisko kuvasi

Toinen syy sille miksi pyöräily täällä on niin miellyttävää, on se että täällä ei juurikaan ole mäkiä. Kaupunki on enimmäkseen litteä, olen tärmännyt täällä muutamaan hassuun mäkeen. No big deal normaalille ihmiselle, mutta itse Tampereella Pispalassa asuvana nautin kovin siitä, että parilla hassulla polkaisulla pääsee melkein määränpäähänsä asti. :)

Koira ottaa rennosti, ei paljo pyöräily kiinnosta. Tai mikään muukaan, lukuunottamatta syömistä ja leikkimistä.

Eräs hämmentävä kulttuuriero pyöräilyn rinnalla on se, että täällä ihmiset katsovat pitkään, tuijottavat ja katsovat silmiin. Suomessa on tottunut siihen, että jos katsoo vastaantulijoita silmiin, on outo, ja jos katsoo liian pitkään ihmistä kohti, on a) töykeä, b) irstas, tai c) katseen kohteella on nokea nenässä tai pinaattia hampaiden välissä. Täällä kaupungilla kulkeissa täytyy tottua siihen että ihmiset katsovat pitkään, ja että minulla ei välttämättä ole nokinen nenä tai hame sukkahousujen sisällä. Kyllä, ensi alkuun ajattelin että näytän jotenkin oudolta kun niin tuijotetaan.

...ja se ihmisten tervehtiminen. Jos Suomessa tervehdit tuntemattomia, pidetään sinua outona. Täällä on tapana tervehtiä naapureita rappukäytävässä, vieruskaveria metrossa, kanssaihmisiä kuntosalin pukuhuoneessa, ja olenpa jopa kuullut huikattavan "hallo!" yleiseen vessaan saavuttaessa. Muutenkin täällä harrastetaan tuntemattomien kanssa jutustelua noin 100% enemmän kuin mihin olen suomalaisena jörönä tottunut. Ihmiset kysyvät kelloa tai suuntaa kadulla, koiranulkoiluttajat jäävät usein jutustelemaan, ja tänään bongasin kun joku mummeli alkoi juttelemaan punkkarin näköisen rastapään kanssa kohdatessaan tämän kadulla.

Aika perus-ilta.


Tykkään olla täällä. Syödään Pekan kanssa miltei päivittäin iltapalaksi mansikoita ja vesimelonia.

Juhlailtapala viime perjantaina: kuohuviiniä, mansikoita ja juustoja. Ja Rouva fiksuna (jo ennen pullon avaamista).

Dyykattiin valollinen  karttapallo (Itä- ja Länsi-Saksoineen ja Neuvostoliittoineen) tuossa eräänä päivänä <3


ps. Olin muuten koko viikonlopun mallintöissä. Toivottavasti tuo keikka poikii vielä lisää mallihommia, sillä <3!

Sunday, June 10, 2012

Väliraportti


Taas on vierähtänyt tovi edellisestä blogipäivityksestä, tämä johtuen lähinnä kiireistä ja arjen iskemisestä kovaa vasten kasvoja. Itse en ole juuri töiltäni ja tapaamisiltani ehtinyt kirjoittelemaan, eikä niissä kohtaamisissa ole kyllä paljon kirjoitettavaakaan. Nyt on siis tasan kuukausi siitä kun matkustimme tänne Saksanmaalle, ja elämä alkaa pikku hiljaa asettua paikoilleen. Tytti on taas ollut koko viikonlopun mallikuvauksissa ja minä olen hengaillut koiran kanssa ja katsellut jalkapalloa.
KaDeWe

Kävin myös tapaamisessa Telekom Highrisessa Ernst Reuter Platzilla. Rakennuksen 20. kerroksessa on kahvila josta näkee varsin mukavasti ympäri Berliiniä, ja vieläpä aivan ilmaiseksi! Torstaina ja perjantaina tuli myös maisteltua perinteistä saksalaista ruokaa lihapullien ja possupihvin muodossa. Torstaina kävimme Mommsen-eck -nimisessä olutravintolassa, josta löytyy yli 100 erilaista olutta. Tietystihän minä valitsin tylsänä poikana perus-Berlineri pilssin. Toinen ravintola oli Tiergarten Quelle, josta löytyikin sitten ravintolan oman panimon Lemke-olutta. Varsin hyvää tavaraa ja hupsahti myös pikkusen hattuun...

Kevyt saksalainen välipala

Ostin myös kuntosalikortin läheiselle McFit-salille. Ihan järkyttävän kokoinen kuntosali, vaikka onkin kuulemma pienin ketjun sali Berliinissä. Se on aika hyvä merkki arjesta kun ehtii käymään kuntosalilla päivisin. Eikä hintakaan päätä huimaa, 17 euroa kuussa. Tähän saa lisäpalveluna jotain personal trainer-juttuja ja jotain muuta saksankielistä tauhkaa. Salin kävijöitä kun katselee niin väistämättä tulee mieleen että täällä on ilmeisesti noita anabolisia steroideja vähän helpompi saada kuin Suomessa...

Berliner Dom

Täällä on kaupunki täynnä Saksan lippuja kun on nuo kisat. Niitä on työnnetty koirien kaulapantoihin, autoihin, piirrelty lasten poskiin yms. Eilisen Saksan voiton jälkeen naapurit päättivät räjäytellä aika helvetin isoja pommeja tuossa sisäpihalla ja muistot palasivat vuoden 1945 Dresdeniin. Mutta on silti hienoa katsella tätä jalkapallohuumaa. Suomen jäkisfiilistelyt jää kyllä aika pahasti kakkoseksi. En nyt jaksa kirjoittaa enempää, kun tuolta tv:stä tulee kahden konkurssimaan (Espanja ja Italia) välinen matsi!

Taidetta lännessä
Kuten tarkimmat ovat ehkä huomanneet, tämän blogipostauksen kuvat eivät lainkaan vastaa sen sisältöä. Tässä sen sijaan yksi otos, joka kuvastaa hyvin minun viikonloppuani:

TAKATAKATAKATAKA

Sunday, June 3, 2012

Paluu arkeen ja pullantuoksua

Tämä viikko on mennyt palaillessa arkeen ja palaillessa muutenkin sukulaisten vierailun jäljiltä (ja laiskotellessa, siksi postaukset tulevat vasta nyt). Pekka on ollut töissä ja minä olen etsinyt töitä ja asioinut toimistoissa. Jälkimmäinen on ollut varsin epämiellyttävää "vuoden asiakaspalvelijoiksi" valittujen, ääliöiden virkailijoiden takia. Mennessäni yhdelle luukulle, yritin sönköttää asiani saksaksi niin hyvin kuin pystyin. Virkailija vastasi minulle pitkän litanian saksaksi, ja kertoessani etten puhu hyvää saksaa ja että ymmärrän vain vähän, hän selitti saman litanian uudestaan mutta tällä kertaa huomattavasti kovemmalla äänellä. Yrittäessäni pyytää häntä toistamaan saman vähän hitaammin, alkoi rouva jo selvästi närkästyä, korotti ääntään vielä vähän enemmän ja muuttui kasvoistansa kovin punaiseksi. Kiitin ja lähdin pois, ymmärtämättä sanaakaan siitä mitä minulle juuri sanottiin. Ymmärrän toki että vieraaseen maahan tultaessa olisi kohteliasta ja käytännöllistä osata kieli jo valmiiksi, ja että virastot pyörivät vain kotikielellään. Uskaltanen silti sanoa että tuollainen ääliömäinen asenne ei yhtään helpota kenenkään elämää, saatika sitten (vaikkakin sitten väliaikaisten) maahanmuuttajien motivaatiota ja sopeutumista. Itseäni ei kiinnostaisi enää mennä kyseiseen toimistoon, mutta minkäs teet kun asiat täytyy hoitaa.

Vitaminoituja jauhoja - terveellisiä puusteja siis!

Kesäinen sää jatkui täällä tasan sen aikaa kun sukulaiset olivat kyläilemässä, sitä ennen ja sen jälkeen sää on ollut lähinnä kolean hyhmäistä. En aio taipua ostamaan kirppikseltä villavaatteita, sillä olen vakuuttunut siitä että kesä alkaa oikeasti pian. Sitä odotellessa testasin sadepäivien kunniaksi paikallisten vehnäjauhojen (type 405) toimivuuden korvapuustien leivonnassa. Hyvinhän ne toimivat, vaikka olinkin kuullut kauhutarinoita jauhojen paakkuuntumisesta ja taikinan tahmaiseksi jäämisestä tai kivettymisestä. Kardemummarouhetta täältä ei saa kuin kuulemma jouluisin, ja hienonhieno jauhe sai kelvata tällä kertaa. Vegaanipuusteihin tarvittava margariinikin yllätti minut koostumuksellaan - se ei tuntunut sulavan millään. Ei millään. Monta tuntia sulamista odoteltuani jouduin sulattamaan sen juoksevaksi kattilassa, ja seuraavana päivänä tiskejä tiskatessani huomasin, että kipon reunoille jäänyt margariini ei ollut edelleenkään sulanut lainkaan. Kylmäkaapista minä sen kyllä otin, heti siitä voipakettien vierestä. Makukin oli perin margariinimainen. Eli kai se margariinia oli.

Valmiit puustit ja Pekan käsi valmiina nappaamaan yhden!


Toivottavasti seuraava postaus olisi vähän mielenkiintoisempi!


ps. Ai niin, sain vihdoin videomateriaalia siitä taannoisesta muotinäytöksestä!

http://vimeo.com/42932528

S'il vous plaît!


Saturday, June 2, 2012

Kuin kunnon turistit konsanaan! / Itä-Berliini





Viimeviikkoisten vieraidemme kanssa päätimme suunnata perjantain kunniaksi itään.

Hyppäsimme S-junaan ja päräytimme Pekan vanhoille hoodeille Friedrichshainiin, Warschauer Strassen asemalle. Pekka oli jo valmiiksi bongannut meille sieltä mainetta niittäneen pizzerian, Il Ritrovo, jota italialaiset punkkarit pyörittävät ja josta kuulemma saa Berliinin parasta pizzaa.

Häikäisee.
Heti juna-asemalta ulos päästyämme koimme pienoisen shokin: aiemmin punkkareiden valtaama, rähjäinen, squatteja vilisevä, nuhjuinen alue onkin nykyään nuorten travellereiden ja hipstereiden suosima "ihanan cool"-mesta, joka kylläkin edelleen vilisee katukivetykselle sammuneita punkkareita, on nuhjuinen ja josta edelleenkin löytyy squatteja, tosin ensimmäinen näkemämme sellainen oltiin muutettu kaupalliseksi, siellä oli ruokakoju ja TURISTITOIMISTO. Kuulemamme mukaan sama kohtalo on toteutunut myös muilla punk-alueilla; porukka huomaa tietyn alueen olevan muodikas, kaikki "in"-tyypit siirtyvät sinne, elämä jatkuu muodikkaana ja ihanan hipsterinä, kunnes joku bongaa taas seuraavan THE-alueen. Tällä hetkellä trendi suuntaa kuulemma koko ajan kaakompaan, saas nähdä missä asti ollaan viiden vuoden kuluttua.


...
Vanhanajan valokuva-automaatti. :)


"Millon se oikein ottaa sen kuvan? Ottiko se jo?!"
Tästäkin huolimatta alue oli edelleenkin viehättävä, ja pääkadulta sivummalle siirtyessämme näimme todellista Friedrichshainia, tosin maustettuna muodikkailla coctailbaareilla. Onneksi pizzeria oli vielä paikallaan ja hyvällä onnella onnistuimme saamaan pöydän neljälle jonottamatta (pöytävarauksen tekeminen tänne on suositeltavaa, varsinkin viikonloppuisin).


Pizzerian asiakaskunta oli värikästä: oli nuoria matkailijoita, punkkareita, pari hippiä, vanhempia pariskuntia sekä siistejä bisnesmatkailijoita. Ruokalista oli sitäkin värikkäämpi: kymmeniä eri pizzavaihtoehtoa (taisi joukossa olla pastaakin, mutten muista sillä keskityin ihmettelemään pizzalistaa, joka oli ainoastaan italiaksi ja saksaksi). Tilasimme ne perinteiset, eli pizza margherita ja pizza mozzarella, ja hetken ajan tunsin olevani Rooman La Baffettossa. Nam!

Buffalo- ja normimozzis.
Pekka todellakin was hier.
Löysin hassun piirroksen valukova-automaatilta. Halvat on huvit.
Kotimatkalla törmäsimme punkkareiden järjestämiin katufestareihin, joiden esiintymislava oli rakennettu pakettiauton perään ja joita poliisi valvoi sankoin joukoin. "Festarialueen", eli kadunpätkän vieressä oli valaisematon puistoalue, ja juuri ohikulkeissamme poliisin alkoi valaista puistoa batman-valon kokoisella valonheittimellä katujyrää muistuttavan ajopelin päältä. Mahtoi olla suurematkin bileet, sillä tuntui että koko kaupunginosan poliisit olivat paikalla.

Viikonloppuisin (ja usein arkisinkin) miltei jokainen paikallinen kulkee kaljapullo kourassa. Me kans!
Lauantaina lähdimme syömään illallista jo hyväksi todettuun Grill und Schlemmerbuffet'iin ja sieltä suuntasimme White Trash Fast Foodiin. Jälkimmäinen näistä on ravintola/klubi/keikkapaikka/tatskaamo. Kyllä, baarin yhteydessä on tatuointi/lävistys-liike. Toivon että varsinkin ilta-aikaan tatuointiliikkeen ovensuussa olisi alkometri. White Trash Fast Food on kuuluisa burgereistaan, moni kehuu niitä Berliinin parhaiksi, joten sinne täytynee mennä joskus uudestaan tyhjällä vatsalla. Hassu sattuma tuona iltana oli, että paikalla oli soittamassa bändi, jonka kitaristi näytti aivan ystävältäni Teemulta. Mustatukkainen, pitkänhuiskea mies joka pysytteli taka-alalla, kunnes tuli kitarasoolon aika. Sitten pärähti! :)

Lisää kuvateksti NO EN.

Kuin kunnon turistit konsanaan! / Länsi-Berliini


Viime viikolla saimme vieraita Suomesta: Pekan siskot, vanhemmat ja minun vanhempani. Koko viikko oli yhtä juoksua, aikaisin aamulla heräämistä, puoliltaöin nukkumaan menemistä, nauramista, kävelemistä, metroilua, perheilyä ja niin intensiivistä yhdessäoloa että blogi ei kutsunut kertaakaan kirjoittamaan. Siskot majailivat viikon verran meillä ja vanhempamme asustelivat Wittenberg Platzilla sijaitsevassa, viehättävässä pienessä hotellissa.

Aamukahvilla alakerran kahvilassa. Nam.
Ensimmäisen kerran tällä reissulla oikein kunnolla turistoidessani huomasin järkytyksekseni, että minun ihana Wittenbergplatzin alue ja rauniokirkkoni olivat remontissa, muovikääreissä ja aukirevittyinä. Koko Zoon alue on kelmuissa, purettuna tai täynnä työmaita, uudelleenrakennettavana. Onneksi sieltä löytyi vielä vanhaa ja tuttuakin, kuten KaDeWe (Kaufhaus des Westens), joka on Euroopan toiseksi suurin ostoskeskus, ja jonka herkkuosastolle voisi hukkua päiväkausiksi.

Pekan siskojen kanssa siskoilemassa KaDeWe:n herkkukahvilassa. Kunnon kuvassa täytyy olla silmät kiinni edes yhdellä ihmisellä! 


Dorka sai jäätelöä. Piña Colada-jäätelöä!!
Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche, eli rauniokirkon viereen rakennettu modernimpi kirkko sinisine lasi-ikkunoineen ja kultaisine, leijuvine Jeesuksineen on esteettisesti hieno kokemus kenelle tahansa. Vaikka se on keskellä lännen turistikeskustaa, sinne ei kuulu pihaustakaan ulkomaailman hälinästä.



Yhtenä päivänä pakkasimme koko konkkaronkkamme bussiin numero 100, joka on tavallinen kaupungin bussi ja maksaa normaalin taksan verran, mutta joka kiertää kaupungin päänähtävyydet kuin mikäkin turistibussi konsanaan. Saman tekee kaverinsa, bussi numero 200. Näillä busseilla voi matkustaa kaksi tuntia kertamaksulla, 2,30€ (yhteen suuntaan, tosin), ja ne ovat erittäin hyvää vastinetta rahoille, verrattuna kunnon turistibusseihin jotka perivät 8-15 euroa tästä samasta huvista.

Bussin ikkunasta otettu, Pekan sisko otti!
Nousimme bussiin Zoon pysäkiltä ja hyppäsimme pois päätepysäkillä, Alexanderplatzilla. Sääli että bussin yläkerran etuosan (sen näköalapaikan) oli vallannut kaksi vain omaa napaansa ajattelevaa, vanhempaa pariskuntaa, jotka neljään pekkaan veivät kahdeksan ihmisen paikat. No, edestään löytävät... Jalkauduttuamme pyörimme Alexanderplatzilla, jonne ei muuten kuulemma kannata parkkeerata pyöräänsä (jos sellaisella sattuu olemaan liikenteessä), sillä se alue on pyörävarkaiden keidas. Emme kuitenkaan tällä kertaa käyneet tv-tornissa, Fernsehturmissa, osittain varmaan sen takia että sisäänpääsy sinne maksaa nykyään 12 euroa per nuppi. Hinta tuntuu nousevan asteittain joka vuosi, sillä vuonna 2008 hinta oli muistaakseni (vähän alle) kympin luokkaa ja auvoisina aikoina, vuonna 1999 torniin oli muistikuvieni mukaan vain nimellinen pääsymaksu.


Alex Platzilta suuntasimme metrolla U2 Potsdamer Platzille, joka jo pelkästään modernien rakennustensa vuoksi on näkemisen arvoinen. Vielä 15-20 vuotta sitten alue oli miltei täysin autio, sillä se tuhottiin aikanaan maan tasalle ja sen jälkeen Berliinin muuri halkoi aluetta. Potsdamer Platz olikin tuohon aikaan pelkkää "kuoleman kaistaletta", autiota aluetta muurin ympärillä, josta myrkytettiin kasvillisuus ja jota kiersivät piikkilanka-aidat. Alueen menneisyyttä on nykyään vaikea uskoa, kiitos 1990- ja 2000-luvun taitteessa tapahtuneen Euroopan suurimman rakennustyömaaprojektin: moderneja, korkeita toimistorakennuksia, upeita luksushotelleja ja arkkitehtuurisia taidonnäytteitä, kuten Sony Center. Aluetta halkoo mukulakivistä tehty katkeamaton linja, joka merkkaa Muurin reittiä.

Pekan sisko otti!


Sony Centerissä
Lähdimme seuraamaan muurin reittiä kohti Brandenburgin Porttia, ohittaen matkallamme Holocaust-Mahnmalin, Holokaustissa tapettujen juutalaisten muistomerkin, joka jykevyydellään onnistuu saamaan kylmät väreet selkäpiihin.

Tuolla sisällä tuntee olonsa kovin pieneksi

  
Ei näemmä paljoa hymyilyttänyt... Hah.
 Brandenburgin Portilla täytyy perinteisesti käydä Tucherin kahvilassa, josta saa (tähänastisen kokemukseni perusteella) Berliinin parasta apfelstrudelia.



Ennen vanhaan mentiin portin ali, ei yli
Perheellämme kävi hyvä tuuri säiden suhteen, ennen heidän tuloaan lämpömittari näytti keskimäärin 13 astetta, oli koleaa ja sateista, mutta päivää ennen heidän saapumistaan lämpötila nousi liki kolmeenkymmeneen. Tätä säätä jatkui tasan heidän reissunsa ajan, jonka jälkeen sääukko päätti että viileämpi on parempi. Onneksi ehdimme helteiden meitä vielä helliessä käydä puistopiknikillä Tiergartenissa. Tuo jo aiemmin mainitsemani KaDeWe:n hulluksi tekevä herkkuosasto oli apunamme eväitä miettiessämme, ja täytyy sanoa että oli ehkä parhaat eväät koskaan!

Pään kokoinen bretzel: riitti syömistä!
Kallioniemen tonttujen puistosirkus!
Samalla juhlistimme Pekan synttäreitä ja meidän ensimmäistä hääpäiväämme. <3

Pariskunta = samat ilmeet. Pitäisikö jo huolestua?