Showing posts with label tunku abdul rahman park. Show all posts
Showing posts with label tunku abdul rahman park. Show all posts

Sunday, November 20, 2011

SDI Open Water-sukelluskurssi (jonne meidan ei ensin ollut edes tarkoitus menna)

Herasin perjantaiaamuna jo ennen kukonlaulua kun aurinko vasta harkitsi nousua.Jannittaako? Ehei! Minuutteja laskien katselin ikkunasta paikallisten haaraysta ja heratyskellomme soidessa 7.00 olin jo taysin virkea. 8.30 olimme tikkoina Sabah Diversin toimistolla KK:n keskustassa, valmiina aloittamaan sukelluskurssimme. Jee!

Ensimmainen kolmesta paivasta oli intensiivista opiskelua yli-ilmastoidussa luokkahuoneessa. Ohjaajanamme toimi uusi-seelantilainen Neville Kippenberger, ja kanssamme opiskelemassa oli kaksi paikallista miesta, toinen 17-vuotiaan nakoinen 37-vuotias jonka silmat pullistuivat kolminkertaisiksi taman rapikoidessa myohemmin vedessa, ja toinen keski-ikainen, rapakuntoinen mies, jonka keltaiset silmat huusivat maksavaivoista. Neville oli hyva ohjaaja, ammattitaitoinen, karsivallinen (paitsi paikallisten suharien kanssa), luonnostaan hyvin kelluva ja ylta paalta tatuoitu erilaisin elain-, intiaani- ja shamaaniteemoin.

Mina ja Pekka saimme teoriaosuutemme valmiiksi illansuussa kauan ennen paikallisia tovereitamme, jotka tayttivat 'koe'kaavakettamme malesialaisella hartaudella ties kuinka pitkalle iltaan. Lauantaiaamuna koitti ensimmainen sukelluksemme. Sovitimme BCD-liivimme, sukellustietokoneemme, painovyomme, rapylamme ja markapukumme (paikalliset toverimme sahlasivat taysilla), suuntasimme satamaan ja hurautimme pikaveneella Tunku Abdul Rahman-puiston saarille, Sapi-nimisen pikkusaaren edustalle. Varusteet niskaan niinkuin eilen opimme teoriassa, buddy check varmistaaksemme etta laitteet on kytketty oikein, rauhallista hengittelya ja PLUMPS! veneesta takaperin pudottautuminen veteen (backroll). Sydameni hakkasi iloisen kovasti kun otin ensimmaiset henkaykseni veden alla selassa olevasta ilmasailiosta. Mahtavaa! Koko aamupaiva meni harjoitellessa erilaisia perustaitoja rinnankorkuisessa vedessa, ja ensimmaisen session paatteeksi kavaisimme kahdeksan metrin syvyydessa. <3

Lounastauko ja lisaa harjoituksia (talla kertaa noin 6-8 metrin syvyydessa): Maskin putsausta, hengityslaitteen "hukkaamista" , etsimista ja veden alla takaisin suuhun laittamista, ilman loppumis-skenaarioita (aiti ala huoli, ei se oikeasti loppunut), kaverilta ilman pyytamista, kellumisen harjoittelua. Paivan paatteeksi kavaisimme 10 metrissa ja pintaan noustessamme satoi kaatamalla. Ei tosin haitannut silla olimme lilluneet vedessa viimeiset 6-7 tuntia anyway.

Sunnuntaiaamuna olimme toimistolla tuttuun tapaamme tarkasti 8.30. Satamaan, veneeseen, laitteiden tarkastus ja kokoaminen, maskin hammastahnaus (kylla, hammastahnaus. Estaa huuruuntumisen. Huom. pestava pois ennen kayttoa) ja nokka kohti Pulau Gayan lieppeita. Meidat aloittelijat nakattiin saarelle siksi aikaa kun ohjaajamme piti advanced-tason kurssin kahdelle hyvin rikkaan nakoiselle australialaismiehelle. Yli kaksi tuntia odottelua, turhautumista ja paikalliseen tapaan ylimakean kahvin lipittelya, ja puolenpaivan jalkeen paasimme vihdoinkin sukeltamaan (vahan tyhmaa kylla, silla olimme kuitenkin maksaneet taydesta paivasta). Varusteet niskaan ja askel reunan yli, Giant Stride. Laskeutumista ja pintaan nousun harjoittelua, malesialaisten tovereidemme pullistuneita (mies raukka naytti valilla kauhistuneelta) ja keltaisia silmia ja ihan PIRUNMOISTA SAHLAYSTA. Siis hei nyt ihan oikeesti! Onneksi minun ja Pekan opettelu ei siita hirveasti hairiintynyt, mita nyt mina sain muutaman kerran rapylasta paahani ja hermot kirealle.

Lounastauolla Gaya-saarella opettelimme dive logien tayttamista. Lempikohtani oli "Lampotila pinnalla: +31 C" ja "Lampotila pinnan alla +30 C". Paivan toinen sukellus (kurssin neljas) vei meidat syvimmalle tahan asti, 17,5 metriin. Tosin oma rannetietokoneeni naytti 18 metria. Ups. Rannetietokoneen kanssa on mukava sukeltaa, siita nakee reaaliajassa kuinka syvalla on, kauanko on ollut vedessa, veden lampotila ja tietysti, paljonko kello on. Sen kaytto taitaakin olla oleellisin (ja ehka ainoa) ero SDI- ja PADI-kurssien valilla, PADIssa luetaan tiedot sukellustaulukoista eika kayteta tietokonetta.

Sukelluksen jalkeen ajelimme sataman kautta toimistolle pesemaan kamppeemme (malesialaiset saativat taas), taytimme viimeisen sukelluksen tiedot dive logeihimme, joihin saimme hienot leimat, ja vastaanotimme upouudet kiiltavat sukelluslisenssi-korttimme. :)


...Ja enta se vedenalainen maailma? Se josta olen nahnyt unia lapsesta asti ja jonne olen yhta kauan haaveillut paasevani? Travellerit joiden kanssa olemme jutelleet taalla, ovat kysyneet mita pidin sukeltamisesta. Sanon kaikille etta "it's nice", silla en pysty ilmaisemaan sita millaan tarpeeksi kauniilla superlatiivilla. Turkoosi vedenalainen paratiisi, ylapuolella valkehtiva auringonkajo, alapuolella aaltojen tahdissa tanssahteleva valkoinen hiekka, ymparilla kaikenvarisia, -kokoisia, -nakoisia ja -muotoisia kaloja, koralleja ja kasveja.

Naurettavan kaunista. <3

Friday, November 11, 2011

Turkoosin meren ymparoimana, valkoista hiekkaa varpaidensa valissa

Taivas oli pilvinen noin 15 minuuttia koko paivana. Taustalla KK

Tana aamuna suuntasimma laheiseen Tunku Abdul Rahman-kansallispuistoon joka koostuu viidesta saaresta lahella KK:ta. Kimpsut ja kampsut reppuun, evaskassi olalle (laheiselta paikallisten suosimalta torikompleksilta ostettuja minibanaaneita ja -mandariineja jotka myohemmin osoittautuivat tangeriineiksi, KFC-muonaa ja sipsia) ja suunta kohti satamaa, Jesselton Pointia. Satama-alue toi mieleeni siirtomaa-ajat, se huokui vanhaa brittilaisyytta. Tosin henkilokunnan loputon sahlays palautti minut tukevasti takaisin Malesian Borneolle. Maksu tuonne ja tanne luukulle, lippuja lappujen peraan ja tietysti leima jok'ikiseen paperinpalaseen. Nayta se paperi tuolle miehelle, tuolle ja tuolle, ja lopulta olet valmis pienen sahlayksen jalkeen astumaan veneeseen joka vie sinut perille. Kiisimme muskeliveneella perille Pulau Mamutikille tuossa tuokiossa turkoosia tietamme pitkin, ja perilla meita odotti juuri sellainen naky josta olimme unelmoineet: valkoista hiekkaa, auringonpaistetta ja turkoosia vetta!


Vesimelonia sulle ja mulle!



Iloiset (ja viela toistaiseksi kalpeat) haamatkalaiset. Mies mussuttaa vesimelonia ja vaimo on naemma mussuttanut jo tarpeeksi.


Uikkarit, maski ja snorkkeli paalle, suojakertoimet myos, ja veteen hop! Vedenalainen naky oli suorastaan naurettava. Vain muutaman metrin paassa rannasta saattoi jo nahda koralleja, kaloja ja kaikkia pienia (ja ei-niin-pienia) vedenelavia. Ihania monivarisia kaloja, jollaisia olen koko lapsuuteni ihaillut Tampereella Sarkanniemen akvaariossa ja myohemmalla ialla ihaillut henkea haukkoen Berliinin elaintarhassa. Nyt ne uivat kaikkialla ymparillani, hyokkailevat valilla kohti, pyrskahtelevat minua pakoon ja tuijottavat meita ihmeissaan. Kaloja ja koralleja kaikissa sateenkaaren vareissa, varittomia kaloja joiden pinnasta ja joiden lapi valo heijastuu ja valkehtelee. Korvissa kuuluu aaltojen aani ja simpukankuorien hiljainen rapina niiden raapiessa hienon hienoa pohjahiekkaa.

Yhtakkia meditatiivisen tilani keskeyttaa Pekan karjaisu taman tehtya lahempaa tuttavuutta merisiilin kanssa. Niiden paalle ei parane astua, se on HYVIN kivuliasta, harmitonta tosin. Myohemmin ne samaiset hyokkailevat kalat ottivat Pekan silmatikukseen ja alkoivat naykkia tata jaloista. Minua ne eivat saaneet kiinni silla huidoin niin paljon joka suuntaan (kylla, pelotti vahan. Ihan vahan). Taytynee harkita uimakenkia tulevaisuudessa.

Paiva vierahti nopeasti snorklaillen, aurinkoa (ja varjoa) ottaen, merta ihastellen ja sen aanta kuunnellen, kuvia hiekkaan piirrellen. Ja hassuja aasialaisia turisteja katsellen: Ne tupsahtivat saarelle suurina laumoina ja kaikilla oli alusta loppuun matsaavat pelastusliivit ja hymy huulillaan. Varovaisuus ennen kaikkea.


Ei valittamista. Elama on ihanaa <3


Illansuussa lahdimme lahikauppaamme, paikalliselle Stockmannille. Ostimme leipomosta taysjyvapaahtoleipaa (!), silla valkaistu vehna alkaa jo vahan nyppia, maailman parasta appelsiinimehua ja kasan lehtia. Pekalle asiaa ja tiedetta, minulle juoruja, muotia ja homppaa. Iltaa kohden sarkemaan alkanut vatsani sai minut todella heikoksi, joten "koti-ilta" lehtien seurassa oli enemman kuin tervetullut. Ja mikas meidan oli ollessa, suuressa ja korkeassa hostellihuoneessamme, ikkunat apposen auki niin etta alakerrassa sijaitsevan ravintolan ihana meteli kantautui korviimme.



(Ja kylla, Pekka poltti selkansa. Ei kuitenkaan mitaan mita aloe vera-geeli ei parantaisi! Muuttuu! :) )