Tuesday, November 29, 2011

Mabul & Kapalai

Herasimme kuuden aikaan aamulla, tarkoituksena ehtia 6.45 lahtevaan veneeseen joka veisi meidat Sempornaan josta sitten jatkaisimme toisella veneella Mabul-saarelle. Mabul kuuluu Sempornan rannikon etelaisiin saariin joihin luetaan myos Kapalai ja Jacques Costeaun maailman parhaaksi sukelluspaikaksi kehuma Sipadan (josta kirjoittelen lisaa myohemmin). Seutua pidetaan ihan yleisesti yhtena maailman parhaista sukelluspaikoista ja sielta loytyy mukavasti melkein ne kaikki kalalajit joita on tullut joskus tuijoteltua akvaarioissa.

Mabulille saavuttuamme totesimme majoituksen ns. very basic-tasoiseksi, eli kyseessa oli veden paalle rakennettu homestay. Valittomat flashbackit Mulun kansallispuiston parhaista puolista tuli ulkona kiekuvista kukoista ja kylmasta suihkusta. Lyhyen orientaation jalkeen paatimme lahtea tutkimaan saarta. Tama tapahtui nopeasti, silla saaren toisesta paasta toiseen paahan kavelee 15 minuutissa. Tarkoituksena oli aluksi testailla hieman snorklailumahdollisuuksia ja loysimmekin todella roskaisen ja muutenkin epamiellyttavan rannan josta olisi mukava lahtea tutkimaan vedenalaista maailmaa.



Olimme aiemmin lainanneet majapaikasta rapylat, silla vedessa oli paljon myrkyllisia organismeja kuten merisiilia, skorpionikaloja, leijonakaloja ja kivikaloja (nama voivat oikeasti tappaa...). Hyvin nopeasti veteenmenon jalkeen tajusimme erheemme - vesi oli TODELLA matalaa ja likaista, ja pikku hiljaa pohja tayttyi sopolta nayttavista merisiilista (joihin olin tehnyt jo aiemmin tuttavuutta KK:ssa). Tassa vaiheessa pohja oli viela hiekkaa mutta vahitellen se vaihtui varikkaaksi koralliksi. Snorklailut jai kuitenkin melko lyhyeksi silla tormasimme jalleen yhteen epamiellyttavaan merenelavaan - meduusaan. Vesi oli taynna minikokoisia, ilkeasti pistavia meduusoita ja lahdimme paniikissa sukeltelemaan kohti matalampia vesia. Meren vihamielisyys iski kovasti vasten kasvoja kun vaistelimme merisiileja ja mahdollisia kivikaloja.



Ei ollut siis mikaan ihanteellinen aloitus taalla maanpaallisessa paratiisissa (taas se sana...), mutta sitten keksimme kayttaa eraan sukellusyrityksen laituria lahtoalustana snorklailuille. Vaikka meduusat pistelivat edelleen kipeasti, paatimme tsekata Mabulin snorklaustarjonnan ja eihan se kylmaksi jattanyt: satoja varikkaita kaloja ja kaunista korallia silmankantamattomiin. Loppuilta meni aloe veraa levitellessa ja kirjoja lueskellessa (yleensa sen sosiaalisen vaiheen alkamiseen menee n. 1-2 paivaa). Painuimme aikaisin pehkuihin silla seuraavana paivana sukellukset jatkuisivat Kapalailla ja Mabulilla.

Aamulla kiirehdimme katsomaan taulua johon ilmoitetaan tulevan paivan sukellukset: 5 sukeltajaa ja 3 ohjaajaa. Todennakoisesti saisimme siis oman ohjaajan mika oli tietysti hyva uutinen. Vahan aikaa kikkailtuamme saimme selville etta sukeltaisimme ranskalaisen Freddien kanssa. Freddie oli sellainen harmiton husari jolla oli kova tarve esittaa ja olla esilla. Puoli kymmenen aikaan veneemme lahti Billabong Scuban laiturilta kohti Kapalai-saarta, joka ei kai kuitenkaan teknisesti ottaen ole saari vaan hietikko jonka paalle on rakennettu kyla.




Sukellus tapahtuisi aluksi korallilla josta siirtyisimme ns. artificial reef-alueelle. Veteen oli rakennettu puisia kehikoita joihin on kasvatettu kaloille ravinnoksia sopivaa tavaraa kuten kasveja. Ja voi etta siella veden alla oli mahtavaa. Naimme mureenoita, leijonakaloja, skorpionikaloja, lehtikaloja, kaikkea! Puukehikoissa sukeltelu oli aivan oma taiteenlajinsa ja jossain valissa piti viela ehtia katselemaan kaikkea ymparilla liikkuvaa. Ainoa hieman sukellusta haittaava tekija oli se, etta Freddie paatti keskittya kuvaamaan jokaisen kiinnostavan elion ja tahan tuhraantui ikavasti sukellusaikaa.

Sukelluksen loppuvaiheessa Freddie paatti viela etta olisimme veden alla hieman pitempaan ja tarjosi Tytille omaa varahengityskapulaa. Sukelluksen loppukesto: 61 minuuttia eli melkein puolet pitempaan kuin edellinen pisin sukellus!


Seuraavat pulahdukset tapahtuisivat 'kotisaarellamme' eli Mabulilla. Toisesta sukelluksesta en muista juurikaan muuta kuin etta mukavaa oli kaloja nakyi paljon. Taman jalkeen palasimme majapaikkaan lounaalle jossa Freddie kertoi viimeisen sukelluksen olevan ns. muck-dive, eli sukellus tapahtuisi hiekkapohjassa josta etsisimme kaikkea mielenkiintoista ja outoa elamaa. Tama oli henk. koht. paivan paras sukellus ja naimme mm. merihevosen, pienen mureenan ja jattimaisia merikilpikonnia. Lisaksi bongasimme mandariinikalan joka on todella harvinainen ja esiintyy vain Mabulin alueella ja jossain pain Indonesiaa.


Sukellusten jalkeen olimme erittain vasyneita ja energiaa ei riittanyt oikein mihinkaan. Sinnittelimme melkein yhdeksaan (Tytti taisi nukahtaa siina 20 vaille) jonka jalkeen nukuimme autuaasti kukkojen kie'untaan asti. Seuraavana paivana olisi luvassa sukellusmekka Sipadan!

Tassa jotain kaloja ja otuksia joita naimme, voitte tsekkailla vaikka Googlen kuvahaulla jos kiinnostaa:

giant green turtle
lion fish
common seahorse
mandarin fish
spotted snake-eel
leaf fish
scorpion fish

Lopuksi viela linkki yhteen maailman kovimpaan biisiin joka soi taalla koko ajan ja joka paikassa:


Kuvat lisaillaan sitten kun se on teknisesti mahdollista.

Monday, November 28, 2011

Semporna ja Singamata

Paivabusseilu KK:sta Sempornaan ei ollut maisemiltaan mikaan tavallisin retki. Reitti kulki Kinabalu-vuoren vieresta ja matkalla nakyi myos vehreita laaksoja ja kauniita teeviljelmia. Toisaalta reitti ei ollut myoskaan niita kaikkein lyhyimpia ja matka otti aikaa noin 10 tuntia (erinaiset lahteet sanoivat matkan kestoksi 7-9 tuntia, eli taas todistettiin tata borneolaista suurpiirteisyytta). Iltapimealla saavuimme Sempornaan joka myos Paradise Cityna tunnetaan (siis sen jalkeen kun eras ranskalainen sukellusohjaaja sita talla nimella kutsui). Semporna on oppikirjaesimerkki kaupungista jossa paikallinen koyhyys ja turismi kohtaavat. Kaupungin tunnelma oli koko ajan jotenkin painostava ja ihmiset epamiellyttavia.

Olin jo aiemmin lukenut matkaoppaasta ja kuullut monilta reissaajilta etta Semporna on epamiellyttava paikka joten osasin jollain tavalla varautua tulevaan, mutta silti paikan negatiivinen fiilis jotenkin yllatti. Ihmiset jotka ovat kayneet Kuusamon Karhunkierros-baarissa tietavat varmaan mita tarkoitan. No, saimme kuitenkin huoneen rannalle rakennetusta Dragon Inn-hotellista ja se olikin oikein mukava veden paalle kyhatty rakennelma. Lisaksi tama oli ensimmainen maksullinen majoitus jossa meilla oli oma kylpyhuone JA vessa. Tietysti kyseisena ajankohtana oli myos arkipyha jolloin kymmenet lapsiperheet olivat paattaneet majoittautua samaan hotelliin. Aanieristys oli mitaton ja aamulla n. kello 7 jokaisen perheen lapset paattivat kokeilla etta kuinka kovan aanen saa kun juoksee huoneemme edustalla olevalla laiturilla. Se oli aika kova se aani.

Dragon Inn

Singamata veneesta kuvattuna

Aamulla kavimme varaamassa sukellusmatkat tuleville paiville. Ostimme myos evasta kun nokkelasti aavistelimme etta tulevista majapaikoista loytyy niukasti hedelmia ja muuta tuoretta ja terveellista naposteltavaa (kuten sipsia). 11 aikaan menimme Singamatan toimistolle josta lahdimme pikaveneella kohti SEURAAVAA paratiisia. Naita paratiiseja nyt vaan tulee ja tulee ja ymmarran kylla jos ette jaksa enaa lukea. Eli lyhyesti Singamatasta: kyseessa on parin kilometrin paahan Sempornasta matalaan veteen rakennettu 'water village' ja paikka on todella mykistavan kaunis. Jos joskus saan hommia Aurinkomatkojen kuvaajana niin tiedan ensimmaiseksi kohteekseni taman paikan.
Huoneen ikkuna
Olimme varanneet hieman kalliimman (230 RM per yo, eli n. 55 euroa kahdelta, sisaltaa kaikki ateriat) huoneen terassilla. Terassilta ja itseasiassa myos huoneen ikkunasta oli suorat nakymat alas mereen jossa oli myos paljon erilaista merenalaista elamaa. Lisaksi Singamatalla on oma 'akvaario' eli aidattu alue jossa on paljon erilaisia suuria ja pienia kaloja joiden seassa voi sukellella ja snorklailla. Aiemmin olimme sopineet ettemme sukeltaisi viela Singamatalla mutta tavattuamme mukavan sukellusohjaajan Keithin, paatimme varata kolmen sukelluksen retken ei-niin-laheiselle Mantabuan-saarelle.

Nakyma huoneen terassilta

Auringonlasku terassilta
Ja kylla, myos tama paikka oli paratiisi ja kuin suoraan matkaesitteista. Pieni trooppinen saari jota ymparoi kultahietikko ja taydellinen koralli. Erityisesti minua jannitti tulevat sukellukset mutta oppaamme osasi rauhoitella sen verran etta uskaltauduin veteen. Sinne sita sitten mentiin, 18 metrin syvyyteen hengittelemaan ilmaa pullosta. Minulle tama koko konsepti oli kovin tuntematon, olinhan elanyt tahanastisen elamani kuvitellen etta veden alla taytyy pidatella hengitysta, mutta pikku hiljaa hommaan tottui ja kykenin keskittymaan ymparille avautuvaan merenalaiseen maailmaan. Loputtomat koralliriutat, kalaparvet, jattikilpikonnat ja oudot merenelavat saivat isonkin miehen herkistymaan. Yhtakkia kesken sukelluksen jostain kuului valtava pamahdus. Pulssi nousi kahteensataan ja me molemmat Tytin kanssa alamme tarkastella happipullojen tilannetta. Olimme siis edelleen reilussa kymmenessa metrissa ja paniikki oli enemman kuin lahella. Ilmeisesti rajahdys johtui lahiseudulla tapahtuvasta dynamiittikalastuksesta, ja paineaallosta paatellen se ei voinut olla kovin kaukana.
Tytti ja kookos
Toinen sukellus sujuikin jo rauhallisemmin ja aloimme tottua veden alla toimimiseen. Myos sukellusten kestot pitenivat ja toiminta muuttui rennommaksi. Taman jalkeen veneilimme saarelle jossa nautimme lounaasta ja super-kuumasta auringosta. Tytti bongaili myos simpukoita joiden asukkaat mina tietysti jouduin myohemmin poistamaan. Viimeisen sukelluksen jalkeen olo oli helpottunut, onnellinen ja vasynyt. Olimme sukellusten jalkeen todella unisia ja taisimme painua pehkuihin siina yhdeksan pintaan. Seuraavana aamuna siirrymme sitten Sempornan kautta Mabulin saarelle joka on hyvin suurella todennakoisyydella myos sellainen paratiisimainen paikka jossa viihtyy kovin.

Wednesday, November 23, 2011

Ladyboys' night out

Meidan isanta ja hanen mielitiettynsa ovat kovasti mieltyneet noihin meidan suomalaisiin lattyihin. Niita onkin tullut paisteltua joka ilta ja aamu, toisinsanoen lahes yhta paljon kuin kotona Suomessa. Testattiin myos paikallinen hillo, joka kuitenkin koostui lahinna sokerista seka vari- ja sailontaaineista ja maistui niille laakkeille joita lapsena syotiin korvatulehdukseen tai angiinaan. Lattytarvikkeiden hintakin lahentelee Suomen vastaavia, taalla kun ei oikein noita maitotuotteita nautita. Ranskalainen isantamme Jules on ollut todella ystavallinen ja reilu, ja olemme saaneet asua taalla ihan vapaasti niin pitkaan kuin haluamme.

Kuten aiemmin kirjoitin, paatimme menna katsomaan ystavamme Jinnyn tuomaroimaa ladyboy-kilpailua laheiseen Chocolate-yokerhoon (nomen est omen...). Paikka oli ihan mukava pieni baari jossa tarjoiltiin 12RM:n (kolmisen euroa) colaa ja 10RM:n olutta (pari euroa). Musiikki soi luonnollisesti liian kovalla niin kuin kaikissa Borneon (ja varmasti myos Malesian) baareissa. Olin aiemmin ilmoittanut etta voisin mahdollisesti esitella illan aikana ylimaallisia tanssitaitojani, mutta nahtyani tanssilattian koon - 1x1 metria - kieltaydyin kohteliaasti.

Kilpailijoita ja viihdyttava juontajapimu
Lopulta kauan odotettu kilpailu alkoi ja lavalle nousi juontamaan ilmeisesti joku aiemmin menestynyt tyttopoika. Ilmeisesti joku oli vihjaissut kansainvalisten supertahtien (eli meidan) paikallaolosta silla juontokielena oli kehno englanti. Pikaisen tuomariesittelyn jalkeen lavalle kutsuttiin myos illan tahdet eli kymmenkunta ladyboyta joista muutama naytti aataminomenaa ja luonnottoman suuria kasia lukuunottamatta ihan oikeasti naiselta. Osa oli selvasti viela prosessin harjoitteluvaiheessa. Niin kuin jokaiseen kauneuskilpailuun kuuluu, niin myos naissa skaboissa jarjestettiin talent-osuus jossa tytot saivat esitella taitojaan tanssin, laulun ja kokkauksen saralla.

Ensimmainen tytto aukoi suuta jonkun tylsan poppibiisin tahtiin ja esityksen viihdearvo oli lahinna sekunnin myohassa oleva lipsync ja ylidramaattiset otteet. Taman jalkeen kilpailija numero 3 (niissa numeroissa ei ollut mitaan logiikkaa...) paatti tehda lavalla 20 minuuttia fuusiopastaa. Niin, me siis katselimme kun ladyboy valmistaa lavalla pastaa. 20 minuuttia. Kolmas esiintyja 'lauloi' ihan kivasti Celine Dionin 'I Surrender'-biisin. Tasta ei jaanyt oikein sen tuksumaisen vihrean paljettimekon lisaksi mitaan mieleen, eli aika tasapaksu esitys. Neljas esiintyja tanssi varsin vauhdikkaasti Flashdance-tyylisen koreografian ja taipui napparan nakoisesti jopa spagaattiin!

Kilpailijoita


Neljannen esityksen jalkeen alkoikin sitten tapahtua. Tallaisissa tapahtumissa on aina pari poliisia seuraamassa taustalla etta mitaan siveettomyyksia ei esiinny. Malesiassa ja muualla suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa ladyboyt hyvaksytaan osaksi yhteiskuntaa, mutta joissain tapauksissa poliisi (ja muslimihallitsijat) haluavat nayttaa valtansa ja ilmeisesti tasta tapahtumasta haluttiin tehda varoittava esimerkki. Kymmenkunta poliisia ja muutama maahanmuuttoviranomainen ryntasi sisalle baariin ja alkoivat kerata jokaisen kilpailuun osallistujan henkilotietoja. Ilmeisesti osa kilpailijoista olivat laittomia maahanmuuttajia Filippiineilta ja henkilollisyyspapereita syynattiin lapi huolella.

Loppujen lopuksi kaikki kilpailijat rahdattiin maijaan ja vietiin asemalle jatkokuulusteluita varten. Ystavamme Jules kerjasi viela verta nenastaan huutamalla poliiseille Malesian olemattomasta demokratiasta, mutta onneksi tasta ei tullut kuitenkaan mitaan jatkoseuraamuksia. Myohemmin saimme tietaa etta osa kilpailijoista oli muslimeita, joille 'ristiinpukeutuminen' on syntia. Jokaiselle osallistujalle annettiin sakot ja ohjaus Suomestakin tuttuihin 'eheytystilaisuuksiin'. Poliisien poistuttua saimme kuulla etta yksi kilpailija oli jaanyt baariin - ilmeisesti tama naytti niin kovasti naiselta etta poliisit eivat uskoneet tyttoa pojaksi.

Kaljamahainen siviilikytta salakuvattuna




Kaikenkaikkiaan erittain mielenkiintoinen ilta, siis.

Tuesday, November 22, 2011

Couchsurffausta ja tunnelmia Kota Kinabalusta

Nyt kun taalla KK:ssa on tullut vietettya paiva jos toinenkin, voisimme hieman kirjoittaa tunnelmia kaupungista. Kaupunki on ainakin minun mielestani (Pekka) sopivan kokoinen ja Kuchingin jalkeen on ihan mukava asua suuremmassa ja ei-niin-uneliaassa kaupungissa. Reilun kuukauden oleskelun jalkeen voisi listata mista malesialaiset erityisesti pitavat:

- muovipussit
- pillit
- nuudelit ja riisi
- natriumglutamaatti
- sokeri
- KFC
- ostoskeskukset

Naista taalla ei ihan hirveasti pideta:

- maitotuotteet (loytyy mutta ovat kalliita)
- alkoholi (kts. ed.)
- tummaa leipaa
- kuitupitoista ruokaa
Poseerausta KK:ssa

Vasyneet matkalaiset
Torstaina palattuamme pohjois-Sabahista saimme Couchsurfingin kautta kutsun KK-tapaamiseen. Paatimme menna katsomaan menoa ja tapasimme paikan paalla ranskalaisen Julesin ja paikallisen Jinnyn. Mukana menossa oli myos 10 vuotta maanpaossa elanyt hieman erikoinen amerikkalainen joka oli kiintynyt salaliittoteorioihin. Myohemmin illalla lahdimme Julesin ja Jinnyn kanssa syomaan. Syotyamme Jules kysyi josko haluisimme menna hanen luokse asustelemaan maarittelemattomaksi ajaksi ja luonnollisesti hyvaksyimme tarjouksen. Sukelluskurssin jalkeen sunnuntaina jatimme hostellin ja kavelimme taydella pakkauksella toiselle puolen kaupunkia. Julesin asunto oli TODELLA hieno. 4 huonetta, keittio, 2 kylpyhuonetta, 2 uima-allasta(!) ja ilmastointi joka huoneessa. Kampassa majoittui myos ruotsalainen Henrik joka on kiertanyt maailmaa minibudjetilla jo kaksi vuotta!
Couchsurffaajia ja muuta porukkaa

Yomarkkinoiden tarjontaa
KK:ssa on myos mukavasti tekemista. Eilen kavimme couchsurfing-porukan kanssa syomassa ns. yomarkkinoilla, eli suurella torilla joka kasataan paivittain viiden aikaan ja hajotetaan kymmenelta. Tori on taynna tuoretta kalaa, lihaa, hedelmia ja (ei aina niin tuoreita) kasviksia. Tilasimme jarjettomat maarat merenelavia, riisia ja kasviksia. Ruoka oli erikoisen makuista mutta suurin osa maistui oikein hyvalta. Jalkiruoaksi mina soin satay-kanaa ja kananpakaraa(!) ja Tytti friteerattuja banaaneja. Tana iltana menemme katsomaan ladyboy-kisaa enka rehellisesti sanottuna osaa sanoa aiheesta oikein mitaan, mutta Tytti on kovin innoissaan.

Meilla on siis kaynyt todella hyva tuuri kun saimme ilmaisen majoituksen mahtavassa kampassa ja mahtavassa seurassa. Olemme istuneet porukalla iltaa ja keskustelleet matkustamisesta, kotimaistamme ja kaikesta muusta maan ja taivaan valilla. Good times!

Sunday, November 20, 2011

SDI Open Water-sukelluskurssi (jonne meidan ei ensin ollut edes tarkoitus menna)

Herasin perjantaiaamuna jo ennen kukonlaulua kun aurinko vasta harkitsi nousua.Jannittaako? Ehei! Minuutteja laskien katselin ikkunasta paikallisten haaraysta ja heratyskellomme soidessa 7.00 olin jo taysin virkea. 8.30 olimme tikkoina Sabah Diversin toimistolla KK:n keskustassa, valmiina aloittamaan sukelluskurssimme. Jee!

Ensimmainen kolmesta paivasta oli intensiivista opiskelua yli-ilmastoidussa luokkahuoneessa. Ohjaajanamme toimi uusi-seelantilainen Neville Kippenberger, ja kanssamme opiskelemassa oli kaksi paikallista miesta, toinen 17-vuotiaan nakoinen 37-vuotias jonka silmat pullistuivat kolminkertaisiksi taman rapikoidessa myohemmin vedessa, ja toinen keski-ikainen, rapakuntoinen mies, jonka keltaiset silmat huusivat maksavaivoista. Neville oli hyva ohjaaja, ammattitaitoinen, karsivallinen (paitsi paikallisten suharien kanssa), luonnostaan hyvin kelluva ja ylta paalta tatuoitu erilaisin elain-, intiaani- ja shamaaniteemoin.

Mina ja Pekka saimme teoriaosuutemme valmiiksi illansuussa kauan ennen paikallisia tovereitamme, jotka tayttivat 'koe'kaavakettamme malesialaisella hartaudella ties kuinka pitkalle iltaan. Lauantaiaamuna koitti ensimmainen sukelluksemme. Sovitimme BCD-liivimme, sukellustietokoneemme, painovyomme, rapylamme ja markapukumme (paikalliset toverimme sahlasivat taysilla), suuntasimme satamaan ja hurautimme pikaveneella Tunku Abdul Rahman-puiston saarille, Sapi-nimisen pikkusaaren edustalle. Varusteet niskaan niinkuin eilen opimme teoriassa, buddy check varmistaaksemme etta laitteet on kytketty oikein, rauhallista hengittelya ja PLUMPS! veneesta takaperin pudottautuminen veteen (backroll). Sydameni hakkasi iloisen kovasti kun otin ensimmaiset henkaykseni veden alla selassa olevasta ilmasailiosta. Mahtavaa! Koko aamupaiva meni harjoitellessa erilaisia perustaitoja rinnankorkuisessa vedessa, ja ensimmaisen session paatteeksi kavaisimme kahdeksan metrin syvyydessa. <3

Lounastauko ja lisaa harjoituksia (talla kertaa noin 6-8 metrin syvyydessa): Maskin putsausta, hengityslaitteen "hukkaamista" , etsimista ja veden alla takaisin suuhun laittamista, ilman loppumis-skenaarioita (aiti ala huoli, ei se oikeasti loppunut), kaverilta ilman pyytamista, kellumisen harjoittelua. Paivan paatteeksi kavaisimme 10 metrissa ja pintaan noustessamme satoi kaatamalla. Ei tosin haitannut silla olimme lilluneet vedessa viimeiset 6-7 tuntia anyway.

Sunnuntaiaamuna olimme toimistolla tuttuun tapaamme tarkasti 8.30. Satamaan, veneeseen, laitteiden tarkastus ja kokoaminen, maskin hammastahnaus (kylla, hammastahnaus. Estaa huuruuntumisen. Huom. pestava pois ennen kayttoa) ja nokka kohti Pulau Gayan lieppeita. Meidat aloittelijat nakattiin saarelle siksi aikaa kun ohjaajamme piti advanced-tason kurssin kahdelle hyvin rikkaan nakoiselle australialaismiehelle. Yli kaksi tuntia odottelua, turhautumista ja paikalliseen tapaan ylimakean kahvin lipittelya, ja puolenpaivan jalkeen paasimme vihdoinkin sukeltamaan (vahan tyhmaa kylla, silla olimme kuitenkin maksaneet taydesta paivasta). Varusteet niskaan ja askel reunan yli, Giant Stride. Laskeutumista ja pintaan nousun harjoittelua, malesialaisten tovereidemme pullistuneita (mies raukka naytti valilla kauhistuneelta) ja keltaisia silmia ja ihan PIRUNMOISTA SAHLAYSTA. Siis hei nyt ihan oikeesti! Onneksi minun ja Pekan opettelu ei siita hirveasti hairiintynyt, mita nyt mina sain muutaman kerran rapylasta paahani ja hermot kirealle.

Lounastauolla Gaya-saarella opettelimme dive logien tayttamista. Lempikohtani oli "Lampotila pinnalla: +31 C" ja "Lampotila pinnan alla +30 C". Paivan toinen sukellus (kurssin neljas) vei meidat syvimmalle tahan asti, 17,5 metriin. Tosin oma rannetietokoneeni naytti 18 metria. Ups. Rannetietokoneen kanssa on mukava sukeltaa, siita nakee reaaliajassa kuinka syvalla on, kauanko on ollut vedessa, veden lampotila ja tietysti, paljonko kello on. Sen kaytto taitaakin olla oleellisin (ja ehka ainoa) ero SDI- ja PADI-kurssien valilla, PADIssa luetaan tiedot sukellustaulukoista eika kayteta tietokonetta.

Sukelluksen jalkeen ajelimme sataman kautta toimistolle pesemaan kamppeemme (malesialaiset saativat taas), taytimme viimeisen sukelluksen tiedot dive logeihimme, joihin saimme hienot leimat, ja vastaanotimme upouudet kiiltavat sukelluslisenssi-korttimme. :)


...Ja enta se vedenalainen maailma? Se josta olen nahnyt unia lapsesta asti ja jonne olen yhta kauan haaveillut paasevani? Travellerit joiden kanssa olemme jutelleet taalla, ovat kysyneet mita pidin sukeltamisesta. Sanon kaikille etta "it's nice", silla en pysty ilmaisemaan sita millaan tarpeeksi kauniilla superlatiivilla. Turkoosi vedenalainen paratiisi, ylapuolella valkehtiva auringonkajo, alapuolella aaltojen tahdissa tanssahteleva valkoinen hiekka, ymparilla kaikenvarisia, -kokoisia, -nakoisia ja -muotoisia kaloja, koralleja ja kasveja.

Naurettavan kaunista. <3

Thursday, November 17, 2011

Paratiisi luonnon helmassa

Sunnuntaina 13.11. lahdimme kohti Kudat-nimista kaupunkia tarkoituksenamme jatkaa sielta Tip of Borneolle. Kyyti Kota Kinabalusta Kudattiin hoitui minibussilla, joilla ei oikeastaan ole mitaan aikataulua vaan ne lahtevat liikkeelle sitten kun ovat taynna (7 matkustajaa). Vahan alle tunnin pakussa istuttuamme auto tayttyi ja paasimme liikkeelle. Matkaa oli 153 kilometria, mutta matkamme kesti miltei viisi tuntia (paikallista saatoa ja sahellysta taas...). Perille paastyamme soitimme Howard Stantonille, joka omistaa longhouse-tyylisen eco resortin nimelta Tampat do Aman (rauhaisa paikka, tai paikka ystaville paikallisella Runguksen kielella) Tip of Borneon lahella, ja han tuli hakemaan meidat perille asti. Veimme tavaramme longhouselle, saimme kyydin Howardin omistamaan rantaravintolaan (jonka nimi muuten on Tip Top!), soimme iltapalaa ja saimme taas kyydin nukkumaan.


Longhouse oli todella alkeellinen, mutta aivan ihana! Seinat ja ovi olivat siina vain kuriositeetin vuoksi, silla ulkoseinassa oli ihmisen mentava aukko (Pekka murtautui sielta myohemmin sisaan unohdettuamme avaimet...), huoneiden valiset seinat oli punottu heinasta, ja ovenraosta nakyi longhousen kaytavaan. Silti nukuimme molemmat siella hyttysverkkomme alla parhaat younet pitkaan aikaan!

Seuraavana aamuna, hyvin levanneina, lahdimme shuttle-kyydilla ravintolalle syomaan aamiaista. Shuttle-kyyti oli kirkkaanvihrea Land Rover joka piti tuupata kayntiin, ja matkustamo sijaitsi sen ruosteisella lavalla. Ihanaa maalaisromantiikkaa! Ravintolalle saavuttuamme meita tervehti turkoosi meri, jonka olemassaolosta olimme saaneet vihia jo eilisiltana sen pauhatessa pimeydessa. Nyt auringon paistaessa se valkehti iloisena ja loi rantaan vaahtopaisia aaltoja. Vuokrasimme polkupyorat ja lahdimme polkemaan, tarkoituksenamme tutkia 10 kilometria pitka valkoinen, koskematon hiekkaranta. Ensimmaiselle hiekkarannalle paastyamme alkoi tulla vetta joten paatimme jattaa pyorailyt sikseen, nauttia aalloista ja vain ottaa rennosti koko loppuaikamme siella, silla rentoutumaanhan tanne ollaan tultu!



Tassa vaiheessa emme viela tienneet kuinka kauan olisimme, ehka pari paivaa. Kuinka ollakaan, paikka osoittautui sellaiseksi paratiisiksi etta lahdimme pois vasta torstaina 17.11., ja silloinkin vahan haikein mielin.

Paivamme Tampat do Amanissa kuluivat leppoisasti kelloon katsomatta. Auringonlasku yllatti meidat joka paiva, osittain siksi etta kello on "muka jo niin paljon", ja siksi etta se oli joka ilta niin henkeasalpaavan kaunis! Tapasimme mukavia ihmisia joiden kanssa soimme ateriamme ja hengailimme paratiisin keskella. Illan tullen istuskelimme hamarassa, vaihdoimme tarinoita ja matkakertomuksia heidan ja paikan omistajan, Howardin ja taman paikallisen tyttoystavan, Emmin kanssa joko ravintolassa tai pimealla rannalla nuotion aaressa. Kavelimme valkoisella hiekkarannalla jota riitti miltei silmankantamattomiin ja jolla ei ollut ketaan muita kuin me (ja valilla viisi muuta longhousen asukasta), pyorailimme Tip of Borneolle jossa mina vahan liikutuin taas kyyneliin maiseman kauneuden vuoksi, uimme naurettavan turkoosissa meressa joka oli olemassa vain meita varten, nautimme aalloista ja tunsimme itsemme taas lapsiksi parskiessamme intoa puhkuen suolaisessa vedessa. Voitelimme itsemme aurinkorasvalla mutta silti saimme molemmat kauniin punaisen savyn ihoomme, silla vietimme paivat ulkona aurinkoa (ja yhtena paivana pilvea) ottaen ja uiden siina ihanassa meressa jota vain ei voinut vastustaa vaikka tiesi palavansa. Iltaisin nukahdimme sirkkojen sirityksen saestamina ja aamulle herasimme kukkojen kie'untaan ja kulkukoirien haukkumiseen. Ja ihanaan auringonpaisteeseen joka tulvi sisaan siita ihmisen mentavasta aukosta seinassamme.


Taytyy viela sanoa etta koko paikka, longhouse ja ravintola on rakennettu paikallisista materiaaleista ja paikallisella tyovoimalla, ja se tyollistaa paikallisia ihmisia. Howard auttaa paikallisia ihmisia ja ottaa vierailijoilta vastaan lahjoituksia tukeakseen koulua: vaatteita, kynia, kirjoja ja myos rahaa. Paikka yrittaa olla niin ekologinen kuin mahdollista, ja minun mielestani onnistuu siina aika hyvin. Siella oli mukava olla kun tiesi etta rahamme menevat hyvaan tarkoitukseen eika kenenkaan suuren jehun taskuun. Toivottavasti paikka pysyykin sellaisena ihanana paratiisina kuin se nyt on!



Kuvia seuraa myohemmin!

Friday, November 11, 2011

Turkoosin meren ymparoimana, valkoista hiekkaa varpaidensa valissa

Taivas oli pilvinen noin 15 minuuttia koko paivana. Taustalla KK

Tana aamuna suuntasimma laheiseen Tunku Abdul Rahman-kansallispuistoon joka koostuu viidesta saaresta lahella KK:ta. Kimpsut ja kampsut reppuun, evaskassi olalle (laheiselta paikallisten suosimalta torikompleksilta ostettuja minibanaaneita ja -mandariineja jotka myohemmin osoittautuivat tangeriineiksi, KFC-muonaa ja sipsia) ja suunta kohti satamaa, Jesselton Pointia. Satama-alue toi mieleeni siirtomaa-ajat, se huokui vanhaa brittilaisyytta. Tosin henkilokunnan loputon sahlays palautti minut tukevasti takaisin Malesian Borneolle. Maksu tuonne ja tanne luukulle, lippuja lappujen peraan ja tietysti leima jok'ikiseen paperinpalaseen. Nayta se paperi tuolle miehelle, tuolle ja tuolle, ja lopulta olet valmis pienen sahlayksen jalkeen astumaan veneeseen joka vie sinut perille. Kiisimme muskeliveneella perille Pulau Mamutikille tuossa tuokiossa turkoosia tietamme pitkin, ja perilla meita odotti juuri sellainen naky josta olimme unelmoineet: valkoista hiekkaa, auringonpaistetta ja turkoosia vetta!


Vesimelonia sulle ja mulle!



Iloiset (ja viela toistaiseksi kalpeat) haamatkalaiset. Mies mussuttaa vesimelonia ja vaimo on naemma mussuttanut jo tarpeeksi.


Uikkarit, maski ja snorkkeli paalle, suojakertoimet myos, ja veteen hop! Vedenalainen naky oli suorastaan naurettava. Vain muutaman metrin paassa rannasta saattoi jo nahda koralleja, kaloja ja kaikkia pienia (ja ei-niin-pienia) vedenelavia. Ihania monivarisia kaloja, jollaisia olen koko lapsuuteni ihaillut Tampereella Sarkanniemen akvaariossa ja myohemmalla ialla ihaillut henkea haukkoen Berliinin elaintarhassa. Nyt ne uivat kaikkialla ymparillani, hyokkailevat valilla kohti, pyrskahtelevat minua pakoon ja tuijottavat meita ihmeissaan. Kaloja ja koralleja kaikissa sateenkaaren vareissa, varittomia kaloja joiden pinnasta ja joiden lapi valo heijastuu ja valkehtelee. Korvissa kuuluu aaltojen aani ja simpukankuorien hiljainen rapina niiden raapiessa hienon hienoa pohjahiekkaa.

Yhtakkia meditatiivisen tilani keskeyttaa Pekan karjaisu taman tehtya lahempaa tuttavuutta merisiilin kanssa. Niiden paalle ei parane astua, se on HYVIN kivuliasta, harmitonta tosin. Myohemmin ne samaiset hyokkailevat kalat ottivat Pekan silmatikukseen ja alkoivat naykkia tata jaloista. Minua ne eivat saaneet kiinni silla huidoin niin paljon joka suuntaan (kylla, pelotti vahan. Ihan vahan). Taytynee harkita uimakenkia tulevaisuudessa.

Paiva vierahti nopeasti snorklaillen, aurinkoa (ja varjoa) ottaen, merta ihastellen ja sen aanta kuunnellen, kuvia hiekkaan piirrellen. Ja hassuja aasialaisia turisteja katsellen: Ne tupsahtivat saarelle suurina laumoina ja kaikilla oli alusta loppuun matsaavat pelastusliivit ja hymy huulillaan. Varovaisuus ennen kaikkea.


Ei valittamista. Elama on ihanaa <3


Illansuussa lahdimme lahikauppaamme, paikalliselle Stockmannille. Ostimme leipomosta taysjyvapaahtoleipaa (!), silla valkaistu vehna alkaa jo vahan nyppia, maailman parasta appelsiinimehua ja kasan lehtia. Pekalle asiaa ja tiedetta, minulle juoruja, muotia ja homppaa. Iltaa kohden sarkemaan alkanut vatsani sai minut todella heikoksi, joten "koti-ilta" lehtien seurassa oli enemman kuin tervetullut. Ja mikas meidan oli ollessa, suuressa ja korkeassa hostellihuoneessamme, ikkunat apposen auki niin etta alakerrassa sijaitsevan ravintolan ihana meteli kantautui korviimme.



(Ja kylla, Pekka poltti selkansa. Ei kuitenkaan mitaan mita aloe vera-geeli ei parantaisi! Muuttuu! :) )

Thursday, November 10, 2011

Yleista juttua Borneosta, rahasta ja kaikesta muusta

Nyt Pekka sitten kertoo teille turhaa tietoa ja omia havaintoja Borneosta. Kirjoitan aluksi asioista jotka miellyttavat niin kovin ja taman jalkeen listaan asioita jotka eivat valttamatta ole ihan niin kivoja tai sopivia minulle.

Eli ensin niita mukavia juttuja:

Ruoan ja majoituksen hinta - Ruoka ja yopyminen on (suhteessa Suomeen) todella halpaa, melkein paikasta riippumatta. Katukeittioissa syo maittavan ja tayttavan aterian 5 RM:lla (vahan yli euro) ja vahan hienommissa ravintoloissa pari ihmista syo mukavasti 60-100 RM:lla (n. 15-22 euroa). Kahden hengen huone ilmastoinnilla  B&B -tyylisissa hostelleissa on n. 50-70 RM (11-16 euroa) yolta. Koska kilpailu suuremmissa kaupungeissa on kovaa, kuuluu naihin usein myos ilmaisia oheispalveluita kuten juoma- ja keittovesi, Internet, kaapeli-tv, yksinkertainen aamupala ja ehtymaton virta teeta ja kahvia. Huoneet ovat valilla hieman autenttisia mutta eipa niissa yleensa muuta harrasteta kuin nukkumista.

Saa - Tasta nyt ei tarvitse ihan hirveasti kirjoittaa. Paivisin lampoa on 28-35 astetta ja oisinkin 25. Kertaakaan en ole talla reissulla palellut (no ok, kuumeessa ehka ihan vahan).

Luonto - Luonto on taalla aivan uskomattoman monipuolista ja kaunista. Joka puolella on vehreaa ja varsinkin sademetsat ovat mykistavan kauniita. Paastyamme tanne KK:hon meren turkoosi vari oli kuin jostain lomamatkaoppaasta. Kansallispuistoreissuilla olemme nahneet paljon mukavia ja mielenkiintoisia elaimia ja otokoita.

Ihmisten ystavallisyys - Ihmiset ovat taalla aidosti ystavallisia ja Kuchingissa taysin ventovieraat ihmiset moikkailivat kadulla iloisesti. KK:ssa on kuitenkin hieman suurkaupungin tuntua ja esim. moikkailua ei tapahdu, mutta minkaanlaista toykeytta en ole tahan paivaan asti havainnut.


Ja ne huonot puolet:

Paikallinen ruoka - Suurin osa paikallisesta ruuasta ei vaan ole minun makuuni. Varsinkin kiinalaisten pitamissa coffee shop-ruokailuissa ruoan maustaminen perustuu natriumglutamaattiin ja lihaa kaytetaan valitettavan saasteliaasti. Toisaalta, eipa ne hinnatkaan paata huimaa... Jotkut paikalliset hedelmat ovat ihan mukavan makuisia, mutta esim. saarella kasvavat soija, kookos ja vehna eivat ole henk. koht. suosikkeja. Toisaalta, parhaan ateriani soin taalla paikallisen ystavamme Cetanin luona, eli ehka kyseessa on enemmankin huonojen ruokapaikkojen valinta.

Moskiitot - Samanlainen vaiva kuin saasket suomessa. Vaivaavat minua lahinna allergian ja kutinan takia.

Aikatauluttomuus ja paikoittainen kyvyttomyys organisoida asioita - Tama korostui varsinkin Kuchingissa, jossa kaupunki tuntui nukahtavan iltapaivalla viiden jalkeen. Bussit kulkevat tunnin valein ja ovat harvoin aikataulussa. Tama vaikeuttaa meidan tasmallisten, kaytannollisten suomalaisten matkasuunnitelmia. :)


EDIT. Minun (tytti) taytyy nyt taas korjata vahan. Paikallinen ruoka on minun mielestani aivan mahtavan hyvaa, jos ei oteta huomioon sita pirun natriumglutamaattia. En tosin sellaista ruokaa soisi kotosuomessa normaalisti paivasta toiseen (nuudeleita olen syonyt Suomessa viimeksi kuukausia sitten), mutta taallapain se maistuu! Hinta-laatusuhde on kohdallaan katukojuissa ja pienissa ravintolakomplekseissa. Ainoa huono puoli taalla on se, etta joka paikkaan laitetaan lihaa. Ystavamme Cetani tilasi minulle seafood-nuudeleita kaydessamme eraana iltana vanhassa kiinalaiskylassa ruokafestivaaleilla, ja ruokaa suuhun lappaessani bongasin sielta nelja muhkeaa palaa ilmeisesti naudanlihaa (tai hantaa?). Kasvisruokiin lisataan miltei aina kananpaloja. Ja kerran yritin tilata tofua, mutta kuullessani etta se oli taytetty LIHALLA, tyydyin pelkkiin nuudeleihin. Kananmunaa laitetaan miltei joka ruokaan, joten proteiininsaanti on edes vahaista minulla. Onneksi taalta saa tuoreita hedelmia ruokavalion monipuolistamiseksi. Edelleen se Cetanin aidin keitto on ollut reissun kulinaarinen kohokohta! Nam!

Tuesday, November 8, 2011

Sairastelua ja maiseman vaihtoa

Aamulla herasimme molemmat erittain kipeina ja kuumeisina ja voin ihan rehellisesti myontaa etta tama paiva oli yksi elamani hirveimmista. Emme pystyneet juurikaan syomaan ja olo oli todella heikko. Tasta huolimatta meidan pitaisi pakata, lentaa pari tuntia vaihtoineen, etsia hostelli, menna laakariin ja yrittaa jossain valissa hieman levata. No, aloitetaanpa alusta:

Jo edellisyona molempien vatsat olivat aivan ylosalaisin ja kuume kavi ajoittain korkealla. Heikotti, kuumotti, paleli ja arsytti. Unet loppuivat omalta osaltani (Pekka) joskus puoli viiden aikaan aamulla jonka jalkeen kuuntelin jalleen kukkoja ja valikatossa elelevaa lintua. Aamuyosta huomasimme myos toisen huolestuttavan seikan - emme saaneet lainkaan vetta joten vessan huuhtelu ei onnistunut.

Tytti oli aamupaivasta erittain huonossa kunnossa ja kuumeinen joten pakkaaminen jai minun harteilleni. Edessa oli siis valilaskullinen lento Mulu-Miri-Kota Kinabalu joka kestaisi n. 2 tuntia. Sarawakin maakunnasta Sabahiin siirtyessa taytyy tehda passintarkastus ja leimaus aivan kuin siirtyisit toiseen valtioon joten jouduimme poistumaan lentokoneesta Mirissa vain palataksemme puoli tuntia myohemmin. Koska kehomme ei olleet halukkaita vastaanottamaan ruokaa ja koska olimme paikoitellen kuumeisia, oli voimat todella vahissa.

Paastessamme viimein KK:hon ostimme taksilipukkeen jolla paasimme hostellille. Paikan omistaja oli erittain ystavallinen ja neuvoi meidat laheiselle laakarille joka oli lyhyen kavelymatkan paassa. Klinikalla vastaanotto oli myos erittain mukava ja n. 15 minuutin odottelun jalkeen brittilainen vanha laakarismies otti meidat kasittelyyn. Pikaisen diagnoosin jalkeen saimme laakkeet turistiripuliin. Tasta menimme hostellille hetkeksi nukkumaan jonka jalkeen lahdin yssikseen katselemaan kaupungin vilinaa ja laakarin varoituksista valittamatta etsimaan kiinteata ruokaa. Sitten tapahtui suuri ihme ja eteeni tupsahti... PIZZA HUT! Oi tata taivaallista iloa ja autuutta. Nappasin mukaani minikokoisen pizzan ja ihan vaan arsyyttaakseni Tyttia menin syomaan sita hostellin huoneeseen. Ruoka oli TAIVAALLISTA ja myos Tytti innostui pizzan lihaisasta mausta niin, etta paatimme hakea lisaa.

Tietystihan se laakari oli oikeassa ja nautitut ruuat kostautuivat myohemmin yolla ja seuraavana aamuna, mutta se on sitten tarina jota ei tanne tarvitse kirjoittaa...

Monday, November 7, 2011

Julma Paratiisi

Kuten aiemmin kirjoitin, vietin edellisyon kuumeessa sekoillen. Mulla ei oo ikina ollu kuumeesta isommin vaivaa, oikeestaan tykkaan siita tunteesta kun saa sekoilla ja lepailla hyvalla omallatunnolla. Aamulla olo oli kuitenkin melko kauhea, vatsaa vaansi ja muutenkin heikotti. Vahva ibprofeiini-maitohappo-cocktail auttoi kuitenkin sen verran etta sain itseni kuntoon klo 14.00 starttaavalle luolakiertueelle. N. klo 13.50 vatsa puheli mielenkiintoisesti ja sittenhan se kuumeilun syykin selvisi: turistiripuli eli vatsatauti.

No, reissuun lahdettiin silti ja luvassa oli kikkailua kahdessa luolassa. Ensiksi menimme Lang's Caveen, joka on pieni mutta erittain kivannakoinen valkoinen luola jossa on paljon stalagtiitteja, stalagmiitteja ja muita outoja muodostelmia. Luolissa on se ongelma (varsinkin huonolla kameralla) etta niista on todella vaikea ottaa kuvia, joten minulla on aika vahan tarjota kuvamateriaalia kyseiselta reissulta.

Seuraavaksi koimme jotain todella unohtumatonta: Deer's Cave, joka on maailman toiseksi suurin (suurin on Vietnamissa) luolatunneli (tjsp, englanniksi cave passage). Tama oli kaikista tahan asti nahdyista luolista hienoin ja mykistavin jo pelkan koonsa takia. Kuvista sita ei nae, mutta paikka on VALTAVA. Lisaksi siella asustaa miljoonia lepakoita, ja iso osa luolan lattiasta onkin guanon peitossa. Bongailimme taskulampulla guanon seasta koppakuoriaisia, torakoita ja muita otuksia ja voi etta ne oli sulosia! Luolassa oli myos paljon kuolleita lepakoita joista Tytin oli tietysti saatava kuva.

Olin todella heikossa kunnossa ja luolissa samoaminen alkoi toden teolla kayda kunnon paalle. Mutta eteenpain oli paastava, halusin nahda koko luolan ja sen tarjoamat upeat maisemat. Loppuvaiheessa piti kuitenkin laittaa juoksuksi silla lahimpiin saniteettitiloihin oli n. kilometrin matka. Tommi Lantisen Via Dolorosa pauhasi paassa kun holkkasin tassa yhdessa maailman kauneimmista paikoista koittaen epatoivosesti ehtia vessaan. Erittain, erittain outo kokemus.

Taman jalkeen aloimme valmistautua ns. Bat Exodukseen eli lepakkojen lentomatkalle saalistamaan otokoita. Lepakot lentavat luolasta joka paiva klo 16-18 luolista (paitsi sadepaivina jolloin niiden 'tutka' ei toimi odotetulla tavalla) ja kymmenet turistit keraantyvat seuraamaan kyseista tapahtumaa. N. puoli kuuden aikaan lepakot vihdoin lahtivat luolistaan ja jalleen olimme Tytin kanssa suut O:n muotoisina ja mykistyneina. Tuhannat ja taas tuhannet lepakot lensivat loputtomissa spiraalimaisissa muodostelmissa luolasta ja tata kesti n. 15 minuuttia. Aivan kuin Avaraa Luontoa olisi naytetty jattiscreenilta taivaalla.

Paluumatkalla (kolmisen kilometria suuntaansa) tauti ja heikotus taas muistuttivat itsestaan ja pian reissun jalkeen myos Tytti alkoi oirehtia. Tasta alkaa sitten tahanastisen matkamme tuskallisin osio. :)

Sunday, November 6, 2011

Luolakiipeilya ja puoliraakaa currykanaa

Tuolla me seikkailtiin
Rentouduimme aamupaivan ja teimme vain lyhyen reissun lintutorniin josta emme yllattaen bonganneet yhtaan lintua. Syy rentoutumiselle oli iltapaivalla starttaava luolaseikkailu Racer Cavessa. Kyseessa on siis ns. seikkailuluola johon sisaltyy kiipeilya ja liikkumista ahtaissa paikoissa. Reissu oli juuri niin hieno kun oletinkin sen olevan ja adrenaliini virtasi mukavasti koysilla avustetuissa kohdissa. Mitaan liian haastavia kohtia ei reitilla ollut mutta olemattomien turvatoimien vuoksi touhu jannitti sopivasti. Esimerkiksi eraan koydella laskeutumisen jalkeen opas naytti n. 10 metria syvaa rotkoa jonne olisi siis ilmeisesti tipahtanut jos homma olisi mennyt pahasti pieleen. Luolassa nakyi myos paljon otokoita ja jopa yksi kaarme. Luola oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista!


Pekan sormi ja jattietana.


EDIT. Minun (tytti) on nyt viela pakko lisata pari juttua tuosta Racer Cavesta. Jos sellainen seikkailu olisi mahdollista Suomessa (rakennetussa "luolassa" tietenkin), olisi siella monta hatauloskayntia, tarkasti rajatut kulkureitit joita merkkaisi ranteenpaksuiset koydet, turvamiehia ja jokaiselle seikkailijalle sellaiset vuorikiipeilijan valjaat ja niiden lisaksi viela varmistukseksi turvavaljaat. No, taallahan oli yksi opas joka yleensa meni edelta. Parissa kohdassa siimalla rajattu kulkureitti, ja sekin vain siksi etta kukaan ei ole koskaan jalallaan astunut niihin kohtiin, joten ei voida tietaa kestaako maa siina kohden. Yksi kulkureitti=yksi ulospaasy. Kaikki seikkailijat saivat otsalampuilla varustetut kyparat paahansa (tuli minulla YLLATTAEN tarpeeseen, nimim. Gaselli). Ei turvakoysia, vain se yksi koysi jota pitkin kiivettiin. Nousut/ laskut olivat tosin vain muutamia metreja, mutta silti laittoivat adrenaliinin virtaamaan kivasti. Ja ennen luolaan astumista luimme kaikki suuresta plakaatista saannot joidenka mukaan puisto ja sen henkilokunta vapauttaa itsensa taysin vastuusta jos meille jotain sattuisi luolassa. Etta turha tulla valittamaan jos sattuu!

Illalla menimme syomaan yhteen niista kolmesta paikallisesta baarista. Aiemman nuudelisotkun sijaan paatin tilata currykanaa joka osoittautui todella pahan makuiseksi, johtuen lahinna kanan kypsyysasteesta. Pian taman jalkeen alkoikin ensimmaiset kuumeaallot vallata kehoa ja seuraava yo meni mukavasti kuumeessa sekoillen.


Ei se taalla maaseudulla ole niin justiinsa

Saturday, November 5, 2011

Kukkojen kiekumista, ylihintaisia aamiaisia ja naytosluolia

Homestay ulkoa
Nukkuminen uudessa ymparistossa osoittautui varsin haasteelliseksi. Tahan eniten vaikutti ymparoiva fauna ja erityisesti aamuneljan aikaan laulunsa aloittavat kukot. Kie'unta jatkui pitkalle paivaan ja efekti oli vahan sama kuin olisi laittanut kannykasta heratyksen paalle vartin valein. No, enpa olis halunnutkaan nukkua! Aamulla halusimme lahtea ajoissa katselemaan ns. show caveja eli naytosluolia. Nama luolat olivat helppopaasyisia ja lahes kaikille sopivia ja eivat siis sisaltaneet esimerkiksi kiipeilya tai muuta arsyttavaa kikkailua.

Tata ennen taytyi kuitenkin syoda aamiaista ja valttaaksemme turhaa saatoa paatimme nauttia sen puiston sisalla sijaitsevassa Cafe Mulussa. Hinta oli luonnollisesti tahtitieteellinen - 15 RM (nelisen euroa) per larvi. Talla rahalla syo jo erittain hienosti missa tahansa muualla Borneossa. Aamiainen koostui kahdesta kuivasta pannukakusta tai pienesta kupillisesta myslia ja parista erittain nihkeasta hedelmanpalasta.

Taman jalkeen hyppasimme veneisiin jotka veivat meidat jokea pitkin kohti luolia. En nyt ala tassa kuvailemaan matkaa sen enempaa, mutta sen verran voin paljastaa etta se oli yksi elamani hienoimpia kokemuksia. Matkalla pysahdyimme paikallisen nomadiheimon tiluksille jossa myytiin 'autenttista' turistikraasaa. Pysahdyksen kohokohtana olivat lahinna paikkaa asuttavat ihmiset ja elaimet. Ja tietysti upeat maisemat.


Kyla-jonka-nimea-ei-saa-mainita (ei muisteta nimea)


Noin puolen tunnin veneretken jalkeen paasimme luolille, joista ensimmaisena oli Cave of the Winds. Luola oli taynna stalagtiitteja ja stalagmiitteja. Huonosta kamerasta johtuen emme saaneet kovin erikoisia kuvia, mutta alla olevasta linkista loytyy ihan mukava stoori + kuvia em. luolasta:

http://blog.malaysia-asia.my/2009/07/wind-cave-at-mulu-national-park-sarawak.html


Cave of the Windsin stalagmiitit


Taman jalkeen vuorossa oli Clearwater Cave. Kuten nimikin jo kertoo, taman luolan pohjalla virtasi joki. Naista luolista on hieman turha yrittaa kertoa mitaan tai nayttaa kuvia kun niista ei saa sita aitoa, mykistavan kaunista elamysta jonka luolat paikan paalla tarjoavat. Alkakaahan vaan saastaa rahaa omaa reissua varten. :)


Clearwater Cave


Myohemmin kavelimme viela muutaman kilometrin viidakkoreitin Moonmilk Cavelle, joka oli lyhyt, pimea ja ahdas luola. Tama oli yksi niista harvoista kohteista joihin opasta ei tarvittu ja oli taman vuoksi myos ilmainen. Ihan kiva kokemus, Tytilla pelotti ja mulla tietenkaan ei. Matkalla naimme jattimaisia etanoita ja perhosia (skandien puuttumisen johdosta osa lauseista voi vaikuttaa hieman... harskeilta).


Pikku-Tytti ja jattipuu (olis hyva lastenkirjan nimi!)

Illalla suuntasimme 'paikalliseen' 'parille' eli ohjelmassa oli singaporelaista Tiger-olutta ja valioliigaa screenilta ja ainakin mina (Pekka) huomasin olevani hieman riippuvainen satunnaisista lansimaisista ylellisyyksista.

Friday, November 4, 2011

Kansallispuistoja, taivaskavelyita ja vesiputouksia

Perjantaiaamuna sanoimme hyvastit Wo Jia Lodgen mukavalle omistajalle ja pikaisen yhteiskuvan jalkeen lahdimme taksilla kohti lentokenttaa, josta jatkaisimme lentskarilla edelleen Mulun kansallispuistoon. Gunung Mulu on monen mielesta Borneon kaunein kohde ja tama nakyi selvasti myos hinnoissa. Kuchingin halpojen hintojen jalkeen Mulun retket tuntuivat lahes ryostolta (eivathan ne Suomen hintatasoon verrattuna kalliita olleet, mutta silti...).

Majoitus tosin oli halpa, kokonainen huone omalla vessalla ja tuulettimella vain 40RM (8 euroa). Sahkoa oli tarjolla iltakuudesta iltakymmeneen ja pesuvetta tuli valilla melko satunnaisesti. Onneksi vieressa oli joki jossa tulikin uitua erittain ahkerasti. Majoitus oli ns. homestay eli paikalliset asukit majoittavat turisteja joko omiin taloihinsa tai viereen rakennettuihin lisarakennuksiin. Homestayn pitajat eivat meista hirveasti valittaneet vaan touhuilivat omiaan, mahdollisesti kielimuurin takia. Lamminta vetta saatiin sentaan kysyttaessa.

Melko nopeasti majoituksen saatuamme lahdimme kansallispuistoon joka oli muutaman minuutin kavelymatkan paassa. Varasimme saman tien ensimmaisen retkemme maailman pisimpaan riippusiltakavelyyn (480 metria), Canopy Skywalkiin joka eteni n. 20 metrin korkeudessa. Ylapuolelta sademetsa nayttaa taysin erilaiselta ja opas osasi kertoa mukavia faktoja ja tarjosi myos paikallisten nakokulman puiden kaatamisen syihin. Yksi yli satavuotias puu saattoi olla arvoltaan yli 10000 dollaria joka vastaa n. 3 vuoden palkkaa! Skywalkin jalkeen paatimme tehda nopean patikoinnin Paku-vesiputoukselle. Oppaat olivat varoitelleet matkalla vaijyvista iilimadoista mutta (valitettavasti) emme tormanneet yhteenkaan. Paastyamme vesiputoukselle paatimme pulahtaa hetkeksi uimaan. Alla muutama kuva skywalkilta ja vesiputoukselta.













(huomatkaa kaljamaha)







Illalla ja yolla meita pitivat viela hereilla lahibaarissa bailaavat hollantilaiset (kuinka pitkaan ihminen jaksaa huutaa WUU?) ja talon valikattoon pesiytynyt lintu.

Thursday, November 3, 2011

(Ruoka)kulttuurit kohtaavat


Taidekuva Kuchingin sivukujalla

Yleensa luotettava oppaamme ja minun (tytti) pekalle tekema matkasormus


Tanaan oli ihan naurettavan tukalan kuuma paiva. Lahdimme hyvissa ajoin aamusta kavelemaan kohti kaupungin uima-allasta, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin paassa hostelliltamme. Matka sinne oli todella hiostava, ja perilla huomasimme altaan olevan avoinna 2pm-5pm & 6pm-8.30pm... No, kaannyimme takaisin hermot hiukan kirealla ja paatimme tulla takaisin iltapaivalla. Hmph.

Uima-altaan aukeamista odotellessamme kavimme ostamassa evaita huomista Mulun reissua varten: pahkinoita, rusinoita ja tietysti nuudeleita. Taalla porukka RAKASTAA nuudeleita. Ostimme myos hilloa ja lettutarvikkeet, silla Cetanin aiti oli kutsunut meidat luoksensa syomaan illalla.

Uima-altaan auettua suuntasimme tikkana sinne! Pekka loysi heti yhteisen savelen paikallisten pikkupoikien kanssa intoutuessaan hyppelemaan voltteja veteen, ja pian uima-allas tayttyi parskahdyksista ja riemunkiljahduksista. Talla valin mina pistin merkille olevani ainoa nainen vedessa, altaan reunalla istui kiinalaisnainen markapuvussansa. Tunsin olevani alipukeutunut bikineissani, mutta ei minulle toisaalta tultu valittamaankaan. Jokainen tavallaan, kai.

Illansuussa Cetani tuli hakemaan meidat hostellilta ja ajelimme vahan matkan paahan keskustasta. Han kertoi etta hanelle aiemmin antamamme salmiakkikarkit olivat herattaneet koomisen ristiriitaisia tunteita hanen tyopaikallaan. Perilla meita vastassa oli Cetanin aiti, hyvin ulospain suuntautunut kiinalaisrouva, Cetanin veli ja taman tyttoystava, seka perheen hullunkurinen koira. Heidan kotinsa oli meidan mittapuullamme hassu: pitkulainen (mutta suuri) asunto, matalat huoneet, olohuone oli lattiasta kattoon kaakeloitu, ja keittion yhteydessa oli vessa ja kylpyhuone. Keittiossa meita odotti ruokaa notkuva poyta ja poydan keskella keittolevy jonka paalla oli laakea kattila jossa porisi kuulemma 'Tom Yam'-liemi. Tarjolla oli kaikkea: Kalaa, kalapalloja, jattikatkarapuja, mustekalaa, monia eri sienia, vihanneksia, riisinuudeleita, tofua ja kuivattua kalaa. Porisevaan liemeen alettiin nakella kaikkea mita kukin halusi syoda, annettiin kiehahtaa hetken aikaa ja syotiin (tikuilla ja lusikalla, luonnollisesti). Ja voi etta, parasta ruokaa koko tahanastisen reissumme aikana! Vesi herahtaa kielelle kun vain mietinkin sita. Nam! Cetanin aidin tarjoama olut viilensi mukavasti sopan pienta tulisuutta. Jalkiruoaksi oli paikallisia hedelmia ja vahan myohemmin minun paistamiani LETTUJA. Kansainvalisia kun ollaan, tein letut malesialaisiin jauhoihin, australialaiseen maitoon ja paikallisiin ankanmuniin. Ne ankanmunat taisivat olla se taikasana, silla letuista tuli herkullisia (vaikka itse sanonkin) ja ne tekivat nopeasti kauppansa. Viihdytimme perhetta letunheittotaidoillani, naytimme kuvia Suomesta, Freddiesta ja haistamme (naytin kuulemma Barbie-nukelta), ja pitkan illan paatteeksi Cetanin aiti lahjoitti minulle omatekemansa perinnekaulakorun joka on tehty paikallisen hedelman siemenista. Sain muuten myos satay-kastikkeen ohjeen, toivottavasti muistan sen viela kotiin palattuani.

Herkkusoppaa Cetanin luona
Vauhdikas letunkaantaja!
Thanks for all, Cetani! :)

Olipa mukava ilta! Nyt pakkailua ja huomenna Muluun.

Tuossa on kaksi variaatiota niista monista uusista nimistani, jotka Wo Jia Lodgen mukava henkilokunta meidan kuitteihimme kirjoitti. Hehe.