Showing posts with label eläimiä. Show all posts
Showing posts with label eläimiä. Show all posts

Thursday, December 1, 2011

Sipadan

Sukellusurakkamme Borneolla lopettaa kolmen sukelluksen paiva yhdella maailman kauneimmista ja himotuimmista kohteista: Sipadan. Aikoinaan Jacques Cousteaun tunnetuksi tekema kohde on yksi suosituimpia sukelluspaikkoja maailmassa ja lahes joka sukellukselle luvataan mm. haita ja merikilpikonnia. Paatimme vuokrata myos kameran eraalta ohjaajalta, jonka piti alunperin tulla mukaan Sipadanille mutta ei kuitenkaan sairastumisen vuoksi paassyt paikalle.


Vene starttasi aamulla yhdeksan pintaan Mabulilta kohti Sipadania. Tassa vaiheessa jannitti jo ihan hemmetisti, olihan paikkaa hehkutettu oikealta ja vasemmalta. Mukana sukeltamassa meidan lisaksi oli yksi saksalainen, yksi ranskalainen ja yksi englantilainen seka paikallinen sukellusohjaajamme Wong. Aiemmista ohjaajista poiketen Wong oli todella niukkasanainen ja oletti etta osaamme sukeltaa ja selviamme pinnan alla. Myos sukellusaika maaritettiin tarkasti ja se olisi jokaisen sukelluksen kohdalla 45 minuuttia (riitti happea eli ei...).

Ensimmainen sukellus starttasi Turtle Patchilta ja valittomasti veteen paastyamme huomasin Sipadanin erikoislaatuisuuden - se oli pieni saari jonka reunoilta alkoi todella syva (600 metria) pudotus. Aivan kuin olisi leijunut vuoren reunamalla ja katsellut vuoren seinilla kasvavaa elamaa. Tilanne oli myos melko pelottava, silla sinun ja valtavan pudotuksen valilla ei ollut mitaan estamassa mahdollista uppoamista ja syva merenpohja ikaankuin 'imi' jatkuvasti syvemmalle. Alkujannityksesta selvittyani aloin ymmartaa myos ymparoivaa merenalaista maailmaa ja niita miljoonia kaloja joiden seassa uimme. Tytti toimi kuvaajana mika myos rokotti hieman sukellusaikoja kun piti keskittya seka hengittelemaan veden alla etta ottamaan loistavia kuvia joka taas kulutti huomattavasti normaalia nopeammin happea. Taman vuoksi Tytti lainaili happea seka minulta etta ohjaajaltamme Wongilta.


Ensimmaisen sukelluksen jalkeen kavimme kahvittelemassa Sipadan-saarella. Lepailimme aikamme (sukellusten jalkeen taytyy pitaa aina vahan taukoa ennen seuraavaa sukellusta) ja lahdimme vesisateessa kohti toista sukelluspaikkaa, Drop Offia. Tasta sukeltaisimme 'Turtle cavelle' eli vedenalaiseen luolaan ja siita edelleen seinaa pitkin. Talla sukelluksella kavimme myos huomattavasti syvemmalla kuin koskaan aiemmin, 25:ssa metrissa (Open Water-lisenssilla saisi sukeltaa vain 18:ssa metrissa mutta taalla se ei ole niin justiinsa). Ja nakyihan siella veden alla kaikenlaista: kilpikonnia, haita, barracuda-laumoja ja mina bongasin jopa yhden vasarahain!


Taman jalkeen palasimme jalleen Sipadanille syomaan lounaalle ja sade ja tuuli olivat yltyneet entisestaan ja talla kertaa sukellusten valilla ihan oikeasti paleli. Tama oli tietysti ainoa sukellus kun paatettiin jattaa pyyhkeet ja vaatteet hostellille ja otettiin mukaan ainoastaan aurinkorasvaa... Lounaalla kuuntelimme ranskalaisen sukellusohjaajan sukeltamisaiheisia kauhutarinoita. Vihdoin koitti viimeisen sukelluksen aika ja paikkana Barracuda Point. Nimensa mukaisesti alueella pyorii paljon barracudia ja luonnollisesti myos haita ja kilppareita. Viimeisella sukelluksella Tytti alkoi olla jo sujut kameran kanssa ja talla kertaa ei tarvinnut lainailla suukapuloita toisilta sukeltajilta. Sukelluksen loppuvaiheessa sain kehiteltya viela ilmataskun hampaaseen ja voi pojat etta se oli kivuliasta!

Sukelluksen paatyttya palasimme kevyessa myrskyssa ja melkoisessa merenkaynnissa Mabulille iloisina ja vasyneina. Tietysti Tytin kuvat olivat onnistuneet aivan loistavasti ja saimme paljon hyvia kuvia mm. kilppareista, haista, kivikaloista ja barracudista. Sukellusten verbaalinen selostaminen on mielestani aika turhaa joten annetaan niiden myohemmin lisattavien kuvien kertoa vahan kokemuksestamme. Pikaisen suihkun ja varusteiden pesun jalkeen hyppasimme veneeseen kohti Paradise Citya ja siita edelleen yobussilla kohti KK:ta. Tama oli reissun ei-niin-mukava osuus ja seuraava paiva piti selvita melko niukoilla younilla.

Tassa bongattuja otuksia:

stonefish
white tip reef shark
barracuda
hawksbill turtle

ja satoja muita joita sukellusohjaajamme ei jaksanut/halunnut nimeta :(


EDIT.

Se ranskalainen sukellusohjaaja kertoi mm. seuraavan tarinan:

Kaksi sukellusmestaria (eli todella osaavaa sukeltajaa) olivat sukeltamassa Sipadanilla. He olivat laskeutuneet reilu pariinkymmeneen metriin niinkuin nyt sukeltajat yleensa laskeutuvat. Yhtakkia toinen sukeltajista oli lumoutunut meren syvyydesta ja jatkanut, jatkanut, jatkanut laskeutumista. Toveri oli yrittanyt uida hanet kiinni, mutta oli liian myohaista: han paatti etta parempi menettaa yksi kuin kaksi henkea. Kaveri oli saanut typpinarkoosin (ts. syvyyshumala) joka tuottaa sanoinkuvaamatonta euforiaa tai vaihtoehtoisesti kauhutiloja. Tassa tapauksessa mita todennakoisimmin euforiaa. Miesta ei koskaan loydetty ja kukaan ei tieda paasiko han kenties pohjaan asti. Ainakin heitti veivit iloisena, ts. humalassa(?).

...ja taman jalkeen sitten lahdettiin sukeltamaan Sipadanille! :D

Tuesday, November 29, 2011

Mabul & Kapalai

Herasimme kuuden aikaan aamulla, tarkoituksena ehtia 6.45 lahtevaan veneeseen joka veisi meidat Sempornaan josta sitten jatkaisimme toisella veneella Mabul-saarelle. Mabul kuuluu Sempornan rannikon etelaisiin saariin joihin luetaan myos Kapalai ja Jacques Costeaun maailman parhaaksi sukelluspaikaksi kehuma Sipadan (josta kirjoittelen lisaa myohemmin). Seutua pidetaan ihan yleisesti yhtena maailman parhaista sukelluspaikoista ja sielta loytyy mukavasti melkein ne kaikki kalalajit joita on tullut joskus tuijoteltua akvaarioissa.

Mabulille saavuttuamme totesimme majoituksen ns. very basic-tasoiseksi, eli kyseessa oli veden paalle rakennettu homestay. Valittomat flashbackit Mulun kansallispuiston parhaista puolista tuli ulkona kiekuvista kukoista ja kylmasta suihkusta. Lyhyen orientaation jalkeen paatimme lahtea tutkimaan saarta. Tama tapahtui nopeasti, silla saaren toisesta paasta toiseen paahan kavelee 15 minuutissa. Tarkoituksena oli aluksi testailla hieman snorklailumahdollisuuksia ja loysimmekin todella roskaisen ja muutenkin epamiellyttavan rannan josta olisi mukava lahtea tutkimaan vedenalaista maailmaa.



Olimme aiemmin lainanneet majapaikasta rapylat, silla vedessa oli paljon myrkyllisia organismeja kuten merisiilia, skorpionikaloja, leijonakaloja ja kivikaloja (nama voivat oikeasti tappaa...). Hyvin nopeasti veteenmenon jalkeen tajusimme erheemme - vesi oli TODELLA matalaa ja likaista, ja pikku hiljaa pohja tayttyi sopolta nayttavista merisiilista (joihin olin tehnyt jo aiemmin tuttavuutta KK:ssa). Tassa vaiheessa pohja oli viela hiekkaa mutta vahitellen se vaihtui varikkaaksi koralliksi. Snorklailut jai kuitenkin melko lyhyeksi silla tormasimme jalleen yhteen epamiellyttavaan merenelavaan - meduusaan. Vesi oli taynna minikokoisia, ilkeasti pistavia meduusoita ja lahdimme paniikissa sukeltelemaan kohti matalampia vesia. Meren vihamielisyys iski kovasti vasten kasvoja kun vaistelimme merisiileja ja mahdollisia kivikaloja.



Ei ollut siis mikaan ihanteellinen aloitus taalla maanpaallisessa paratiisissa (taas se sana...), mutta sitten keksimme kayttaa eraan sukellusyrityksen laituria lahtoalustana snorklailuille. Vaikka meduusat pistelivat edelleen kipeasti, paatimme tsekata Mabulin snorklaustarjonnan ja eihan se kylmaksi jattanyt: satoja varikkaita kaloja ja kaunista korallia silmankantamattomiin. Loppuilta meni aloe veraa levitellessa ja kirjoja lueskellessa (yleensa sen sosiaalisen vaiheen alkamiseen menee n. 1-2 paivaa). Painuimme aikaisin pehkuihin silla seuraavana paivana sukellukset jatkuisivat Kapalailla ja Mabulilla.

Aamulla kiirehdimme katsomaan taulua johon ilmoitetaan tulevan paivan sukellukset: 5 sukeltajaa ja 3 ohjaajaa. Todennakoisesti saisimme siis oman ohjaajan mika oli tietysti hyva uutinen. Vahan aikaa kikkailtuamme saimme selville etta sukeltaisimme ranskalaisen Freddien kanssa. Freddie oli sellainen harmiton husari jolla oli kova tarve esittaa ja olla esilla. Puoli kymmenen aikaan veneemme lahti Billabong Scuban laiturilta kohti Kapalai-saarta, joka ei kai kuitenkaan teknisesti ottaen ole saari vaan hietikko jonka paalle on rakennettu kyla.




Sukellus tapahtuisi aluksi korallilla josta siirtyisimme ns. artificial reef-alueelle. Veteen oli rakennettu puisia kehikoita joihin on kasvatettu kaloille ravinnoksia sopivaa tavaraa kuten kasveja. Ja voi etta siella veden alla oli mahtavaa. Naimme mureenoita, leijonakaloja, skorpionikaloja, lehtikaloja, kaikkea! Puukehikoissa sukeltelu oli aivan oma taiteenlajinsa ja jossain valissa piti viela ehtia katselemaan kaikkea ymparilla liikkuvaa. Ainoa hieman sukellusta haittaava tekija oli se, etta Freddie paatti keskittya kuvaamaan jokaisen kiinnostavan elion ja tahan tuhraantui ikavasti sukellusaikaa.

Sukelluksen loppuvaiheessa Freddie paatti viela etta olisimme veden alla hieman pitempaan ja tarjosi Tytille omaa varahengityskapulaa. Sukelluksen loppukesto: 61 minuuttia eli melkein puolet pitempaan kuin edellinen pisin sukellus!


Seuraavat pulahdukset tapahtuisivat 'kotisaarellamme' eli Mabulilla. Toisesta sukelluksesta en muista juurikaan muuta kuin etta mukavaa oli kaloja nakyi paljon. Taman jalkeen palasimme majapaikkaan lounaalle jossa Freddie kertoi viimeisen sukelluksen olevan ns. muck-dive, eli sukellus tapahtuisi hiekkapohjassa josta etsisimme kaikkea mielenkiintoista ja outoa elamaa. Tama oli henk. koht. paivan paras sukellus ja naimme mm. merihevosen, pienen mureenan ja jattimaisia merikilpikonnia. Lisaksi bongasimme mandariinikalan joka on todella harvinainen ja esiintyy vain Mabulin alueella ja jossain pain Indonesiaa.


Sukellusten jalkeen olimme erittain vasyneita ja energiaa ei riittanyt oikein mihinkaan. Sinnittelimme melkein yhdeksaan (Tytti taisi nukahtaa siina 20 vaille) jonka jalkeen nukuimme autuaasti kukkojen kie'untaan asti. Seuraavana paivana olisi luvassa sukellusmekka Sipadan!

Tassa jotain kaloja ja otuksia joita naimme, voitte tsekkailla vaikka Googlen kuvahaulla jos kiinnostaa:

giant green turtle
lion fish
common seahorse
mandarin fish
spotted snake-eel
leaf fish
scorpion fish

Lopuksi viela linkki yhteen maailman kovimpaan biisiin joka soi taalla koko ajan ja joka paikassa:


Kuvat lisaillaan sitten kun se on teknisesti mahdollista.

Thursday, November 17, 2011

Paratiisi luonnon helmassa

Sunnuntaina 13.11. lahdimme kohti Kudat-nimista kaupunkia tarkoituksenamme jatkaa sielta Tip of Borneolle. Kyyti Kota Kinabalusta Kudattiin hoitui minibussilla, joilla ei oikeastaan ole mitaan aikataulua vaan ne lahtevat liikkeelle sitten kun ovat taynna (7 matkustajaa). Vahan alle tunnin pakussa istuttuamme auto tayttyi ja paasimme liikkeelle. Matkaa oli 153 kilometria, mutta matkamme kesti miltei viisi tuntia (paikallista saatoa ja sahellysta taas...). Perille paastyamme soitimme Howard Stantonille, joka omistaa longhouse-tyylisen eco resortin nimelta Tampat do Aman (rauhaisa paikka, tai paikka ystaville paikallisella Runguksen kielella) Tip of Borneon lahella, ja han tuli hakemaan meidat perille asti. Veimme tavaramme longhouselle, saimme kyydin Howardin omistamaan rantaravintolaan (jonka nimi muuten on Tip Top!), soimme iltapalaa ja saimme taas kyydin nukkumaan.


Longhouse oli todella alkeellinen, mutta aivan ihana! Seinat ja ovi olivat siina vain kuriositeetin vuoksi, silla ulkoseinassa oli ihmisen mentava aukko (Pekka murtautui sielta myohemmin sisaan unohdettuamme avaimet...), huoneiden valiset seinat oli punottu heinasta, ja ovenraosta nakyi longhousen kaytavaan. Silti nukuimme molemmat siella hyttysverkkomme alla parhaat younet pitkaan aikaan!

Seuraavana aamuna, hyvin levanneina, lahdimme shuttle-kyydilla ravintolalle syomaan aamiaista. Shuttle-kyyti oli kirkkaanvihrea Land Rover joka piti tuupata kayntiin, ja matkustamo sijaitsi sen ruosteisella lavalla. Ihanaa maalaisromantiikkaa! Ravintolalle saavuttuamme meita tervehti turkoosi meri, jonka olemassaolosta olimme saaneet vihia jo eilisiltana sen pauhatessa pimeydessa. Nyt auringon paistaessa se valkehti iloisena ja loi rantaan vaahtopaisia aaltoja. Vuokrasimme polkupyorat ja lahdimme polkemaan, tarkoituksenamme tutkia 10 kilometria pitka valkoinen, koskematon hiekkaranta. Ensimmaiselle hiekkarannalle paastyamme alkoi tulla vetta joten paatimme jattaa pyorailyt sikseen, nauttia aalloista ja vain ottaa rennosti koko loppuaikamme siella, silla rentoutumaanhan tanne ollaan tultu!



Tassa vaiheessa emme viela tienneet kuinka kauan olisimme, ehka pari paivaa. Kuinka ollakaan, paikka osoittautui sellaiseksi paratiisiksi etta lahdimme pois vasta torstaina 17.11., ja silloinkin vahan haikein mielin.

Paivamme Tampat do Amanissa kuluivat leppoisasti kelloon katsomatta. Auringonlasku yllatti meidat joka paiva, osittain siksi etta kello on "muka jo niin paljon", ja siksi etta se oli joka ilta niin henkeasalpaavan kaunis! Tapasimme mukavia ihmisia joiden kanssa soimme ateriamme ja hengailimme paratiisin keskella. Illan tullen istuskelimme hamarassa, vaihdoimme tarinoita ja matkakertomuksia heidan ja paikan omistajan, Howardin ja taman paikallisen tyttoystavan, Emmin kanssa joko ravintolassa tai pimealla rannalla nuotion aaressa. Kavelimme valkoisella hiekkarannalla jota riitti miltei silmankantamattomiin ja jolla ei ollut ketaan muita kuin me (ja valilla viisi muuta longhousen asukasta), pyorailimme Tip of Borneolle jossa mina vahan liikutuin taas kyyneliin maiseman kauneuden vuoksi, uimme naurettavan turkoosissa meressa joka oli olemassa vain meita varten, nautimme aalloista ja tunsimme itsemme taas lapsiksi parskiessamme intoa puhkuen suolaisessa vedessa. Voitelimme itsemme aurinkorasvalla mutta silti saimme molemmat kauniin punaisen savyn ihoomme, silla vietimme paivat ulkona aurinkoa (ja yhtena paivana pilvea) ottaen ja uiden siina ihanassa meressa jota vain ei voinut vastustaa vaikka tiesi palavansa. Iltaisin nukahdimme sirkkojen sirityksen saestamina ja aamulle herasimme kukkojen kie'untaan ja kulkukoirien haukkumiseen. Ja ihanaan auringonpaisteeseen joka tulvi sisaan siita ihmisen mentavasta aukosta seinassamme.


Taytyy viela sanoa etta koko paikka, longhouse ja ravintola on rakennettu paikallisista materiaaleista ja paikallisella tyovoimalla, ja se tyollistaa paikallisia ihmisia. Howard auttaa paikallisia ihmisia ja ottaa vierailijoilta vastaan lahjoituksia tukeakseen koulua: vaatteita, kynia, kirjoja ja myos rahaa. Paikka yrittaa olla niin ekologinen kuin mahdollista, ja minun mielestani onnistuu siina aika hyvin. Siella oli mukava olla kun tiesi etta rahamme menevat hyvaan tarkoitukseen eika kenenkaan suuren jehun taskuun. Toivottavasti paikka pysyykin sellaisena ihanana paratiisina kuin se nyt on!



Kuvia seuraa myohemmin!

Friday, November 11, 2011

Turkoosin meren ymparoimana, valkoista hiekkaa varpaidensa valissa

Taivas oli pilvinen noin 15 minuuttia koko paivana. Taustalla KK

Tana aamuna suuntasimma laheiseen Tunku Abdul Rahman-kansallispuistoon joka koostuu viidesta saaresta lahella KK:ta. Kimpsut ja kampsut reppuun, evaskassi olalle (laheiselta paikallisten suosimalta torikompleksilta ostettuja minibanaaneita ja -mandariineja jotka myohemmin osoittautuivat tangeriineiksi, KFC-muonaa ja sipsia) ja suunta kohti satamaa, Jesselton Pointia. Satama-alue toi mieleeni siirtomaa-ajat, se huokui vanhaa brittilaisyytta. Tosin henkilokunnan loputon sahlays palautti minut tukevasti takaisin Malesian Borneolle. Maksu tuonne ja tanne luukulle, lippuja lappujen peraan ja tietysti leima jok'ikiseen paperinpalaseen. Nayta se paperi tuolle miehelle, tuolle ja tuolle, ja lopulta olet valmis pienen sahlayksen jalkeen astumaan veneeseen joka vie sinut perille. Kiisimme muskeliveneella perille Pulau Mamutikille tuossa tuokiossa turkoosia tietamme pitkin, ja perilla meita odotti juuri sellainen naky josta olimme unelmoineet: valkoista hiekkaa, auringonpaistetta ja turkoosia vetta!


Vesimelonia sulle ja mulle!



Iloiset (ja viela toistaiseksi kalpeat) haamatkalaiset. Mies mussuttaa vesimelonia ja vaimo on naemma mussuttanut jo tarpeeksi.


Uikkarit, maski ja snorkkeli paalle, suojakertoimet myos, ja veteen hop! Vedenalainen naky oli suorastaan naurettava. Vain muutaman metrin paassa rannasta saattoi jo nahda koralleja, kaloja ja kaikkia pienia (ja ei-niin-pienia) vedenelavia. Ihania monivarisia kaloja, jollaisia olen koko lapsuuteni ihaillut Tampereella Sarkanniemen akvaariossa ja myohemmalla ialla ihaillut henkea haukkoen Berliinin elaintarhassa. Nyt ne uivat kaikkialla ymparillani, hyokkailevat valilla kohti, pyrskahtelevat minua pakoon ja tuijottavat meita ihmeissaan. Kaloja ja koralleja kaikissa sateenkaaren vareissa, varittomia kaloja joiden pinnasta ja joiden lapi valo heijastuu ja valkehtelee. Korvissa kuuluu aaltojen aani ja simpukankuorien hiljainen rapina niiden raapiessa hienon hienoa pohjahiekkaa.

Yhtakkia meditatiivisen tilani keskeyttaa Pekan karjaisu taman tehtya lahempaa tuttavuutta merisiilin kanssa. Niiden paalle ei parane astua, se on HYVIN kivuliasta, harmitonta tosin. Myohemmin ne samaiset hyokkailevat kalat ottivat Pekan silmatikukseen ja alkoivat naykkia tata jaloista. Minua ne eivat saaneet kiinni silla huidoin niin paljon joka suuntaan (kylla, pelotti vahan. Ihan vahan). Taytynee harkita uimakenkia tulevaisuudessa.

Paiva vierahti nopeasti snorklaillen, aurinkoa (ja varjoa) ottaen, merta ihastellen ja sen aanta kuunnellen, kuvia hiekkaan piirrellen. Ja hassuja aasialaisia turisteja katsellen: Ne tupsahtivat saarelle suurina laumoina ja kaikilla oli alusta loppuun matsaavat pelastusliivit ja hymy huulillaan. Varovaisuus ennen kaikkea.


Ei valittamista. Elama on ihanaa <3


Illansuussa lahdimme lahikauppaamme, paikalliselle Stockmannille. Ostimme leipomosta taysjyvapaahtoleipaa (!), silla valkaistu vehna alkaa jo vahan nyppia, maailman parasta appelsiinimehua ja kasan lehtia. Pekalle asiaa ja tiedetta, minulle juoruja, muotia ja homppaa. Iltaa kohden sarkemaan alkanut vatsani sai minut todella heikoksi, joten "koti-ilta" lehtien seurassa oli enemman kuin tervetullut. Ja mikas meidan oli ollessa, suuressa ja korkeassa hostellihuoneessamme, ikkunat apposen auki niin etta alakerrassa sijaitsevan ravintolan ihana meteli kantautui korviimme.



(Ja kylla, Pekka poltti selkansa. Ei kuitenkaan mitaan mita aloe vera-geeli ei parantaisi! Muuttuu! :) )

Monday, November 7, 2011

Julma Paratiisi

Kuten aiemmin kirjoitin, vietin edellisyon kuumeessa sekoillen. Mulla ei oo ikina ollu kuumeesta isommin vaivaa, oikeestaan tykkaan siita tunteesta kun saa sekoilla ja lepailla hyvalla omallatunnolla. Aamulla olo oli kuitenkin melko kauhea, vatsaa vaansi ja muutenkin heikotti. Vahva ibprofeiini-maitohappo-cocktail auttoi kuitenkin sen verran etta sain itseni kuntoon klo 14.00 starttaavalle luolakiertueelle. N. klo 13.50 vatsa puheli mielenkiintoisesti ja sittenhan se kuumeilun syykin selvisi: turistiripuli eli vatsatauti.

No, reissuun lahdettiin silti ja luvassa oli kikkailua kahdessa luolassa. Ensiksi menimme Lang's Caveen, joka on pieni mutta erittain kivannakoinen valkoinen luola jossa on paljon stalagtiitteja, stalagmiitteja ja muita outoja muodostelmia. Luolissa on se ongelma (varsinkin huonolla kameralla) etta niista on todella vaikea ottaa kuvia, joten minulla on aika vahan tarjota kuvamateriaalia kyseiselta reissulta.

Seuraavaksi koimme jotain todella unohtumatonta: Deer's Cave, joka on maailman toiseksi suurin (suurin on Vietnamissa) luolatunneli (tjsp, englanniksi cave passage). Tama oli kaikista tahan asti nahdyista luolista hienoin ja mykistavin jo pelkan koonsa takia. Kuvista sita ei nae, mutta paikka on VALTAVA. Lisaksi siella asustaa miljoonia lepakoita, ja iso osa luolan lattiasta onkin guanon peitossa. Bongailimme taskulampulla guanon seasta koppakuoriaisia, torakoita ja muita otuksia ja voi etta ne oli sulosia! Luolassa oli myos paljon kuolleita lepakoita joista Tytin oli tietysti saatava kuva.

Olin todella heikossa kunnossa ja luolissa samoaminen alkoi toden teolla kayda kunnon paalle. Mutta eteenpain oli paastava, halusin nahda koko luolan ja sen tarjoamat upeat maisemat. Loppuvaiheessa piti kuitenkin laittaa juoksuksi silla lahimpiin saniteettitiloihin oli n. kilometrin matka. Tommi Lantisen Via Dolorosa pauhasi paassa kun holkkasin tassa yhdessa maailman kauneimmista paikoista koittaen epatoivosesti ehtia vessaan. Erittain, erittain outo kokemus.

Taman jalkeen aloimme valmistautua ns. Bat Exodukseen eli lepakkojen lentomatkalle saalistamaan otokoita. Lepakot lentavat luolasta joka paiva klo 16-18 luolista (paitsi sadepaivina jolloin niiden 'tutka' ei toimi odotetulla tavalla) ja kymmenet turistit keraantyvat seuraamaan kyseista tapahtumaa. N. puoli kuuden aikaan lepakot vihdoin lahtivat luolistaan ja jalleen olimme Tytin kanssa suut O:n muotoisina ja mykistyneina. Tuhannat ja taas tuhannet lepakot lensivat loputtomissa spiraalimaisissa muodostelmissa luolasta ja tata kesti n. 15 minuuttia. Aivan kuin Avaraa Luontoa olisi naytetty jattiscreenilta taivaalla.

Paluumatkalla (kolmisen kilometria suuntaansa) tauti ja heikotus taas muistuttivat itsestaan ja pian reissun jalkeen myos Tytti alkoi oirehtia. Tasta alkaa sitten tahanastisen matkamme tuskallisin osio. :)

Sunday, November 6, 2011

Luolakiipeilya ja puoliraakaa currykanaa

Tuolla me seikkailtiin
Rentouduimme aamupaivan ja teimme vain lyhyen reissun lintutorniin josta emme yllattaen bonganneet yhtaan lintua. Syy rentoutumiselle oli iltapaivalla starttaava luolaseikkailu Racer Cavessa. Kyseessa on siis ns. seikkailuluola johon sisaltyy kiipeilya ja liikkumista ahtaissa paikoissa. Reissu oli juuri niin hieno kun oletinkin sen olevan ja adrenaliini virtasi mukavasti koysilla avustetuissa kohdissa. Mitaan liian haastavia kohtia ei reitilla ollut mutta olemattomien turvatoimien vuoksi touhu jannitti sopivasti. Esimerkiksi eraan koydella laskeutumisen jalkeen opas naytti n. 10 metria syvaa rotkoa jonne olisi siis ilmeisesti tipahtanut jos homma olisi mennyt pahasti pieleen. Luolassa nakyi myos paljon otokoita ja jopa yksi kaarme. Luola oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista!


Pekan sormi ja jattietana.


EDIT. Minun (tytti) on nyt viela pakko lisata pari juttua tuosta Racer Cavesta. Jos sellainen seikkailu olisi mahdollista Suomessa (rakennetussa "luolassa" tietenkin), olisi siella monta hatauloskayntia, tarkasti rajatut kulkureitit joita merkkaisi ranteenpaksuiset koydet, turvamiehia ja jokaiselle seikkailijalle sellaiset vuorikiipeilijan valjaat ja niiden lisaksi viela varmistukseksi turvavaljaat. No, taallahan oli yksi opas joka yleensa meni edelta. Parissa kohdassa siimalla rajattu kulkureitti, ja sekin vain siksi etta kukaan ei ole koskaan jalallaan astunut niihin kohtiin, joten ei voida tietaa kestaako maa siina kohden. Yksi kulkureitti=yksi ulospaasy. Kaikki seikkailijat saivat otsalampuilla varustetut kyparat paahansa (tuli minulla YLLATTAEN tarpeeseen, nimim. Gaselli). Ei turvakoysia, vain se yksi koysi jota pitkin kiivettiin. Nousut/ laskut olivat tosin vain muutamia metreja, mutta silti laittoivat adrenaliinin virtaamaan kivasti. Ja ennen luolaan astumista luimme kaikki suuresta plakaatista saannot joidenka mukaan puisto ja sen henkilokunta vapauttaa itsensa taysin vastuusta jos meille jotain sattuisi luolassa. Etta turha tulla valittamaan jos sattuu!

Illalla menimme syomaan yhteen niista kolmesta paikallisesta baarista. Aiemman nuudelisotkun sijaan paatin tilata currykanaa joka osoittautui todella pahan makuiseksi, johtuen lahinna kanan kypsyysasteesta. Pian taman jalkeen alkoikin ensimmaiset kuumeaallot vallata kehoa ja seuraava yo meni mukavasti kuumeessa sekoillen.


Ei se taalla maaseudulla ole niin justiinsa

Saturday, November 5, 2011

Kukkojen kiekumista, ylihintaisia aamiaisia ja naytosluolia

Homestay ulkoa
Nukkuminen uudessa ymparistossa osoittautui varsin haasteelliseksi. Tahan eniten vaikutti ymparoiva fauna ja erityisesti aamuneljan aikaan laulunsa aloittavat kukot. Kie'unta jatkui pitkalle paivaan ja efekti oli vahan sama kuin olisi laittanut kannykasta heratyksen paalle vartin valein. No, enpa olis halunnutkaan nukkua! Aamulla halusimme lahtea ajoissa katselemaan ns. show caveja eli naytosluolia. Nama luolat olivat helppopaasyisia ja lahes kaikille sopivia ja eivat siis sisaltaneet esimerkiksi kiipeilya tai muuta arsyttavaa kikkailua.

Tata ennen taytyi kuitenkin syoda aamiaista ja valttaaksemme turhaa saatoa paatimme nauttia sen puiston sisalla sijaitsevassa Cafe Mulussa. Hinta oli luonnollisesti tahtitieteellinen - 15 RM (nelisen euroa) per larvi. Talla rahalla syo jo erittain hienosti missa tahansa muualla Borneossa. Aamiainen koostui kahdesta kuivasta pannukakusta tai pienesta kupillisesta myslia ja parista erittain nihkeasta hedelmanpalasta.

Taman jalkeen hyppasimme veneisiin jotka veivat meidat jokea pitkin kohti luolia. En nyt ala tassa kuvailemaan matkaa sen enempaa, mutta sen verran voin paljastaa etta se oli yksi elamani hienoimpia kokemuksia. Matkalla pysahdyimme paikallisen nomadiheimon tiluksille jossa myytiin 'autenttista' turistikraasaa. Pysahdyksen kohokohtana olivat lahinna paikkaa asuttavat ihmiset ja elaimet. Ja tietysti upeat maisemat.


Kyla-jonka-nimea-ei-saa-mainita (ei muisteta nimea)


Noin puolen tunnin veneretken jalkeen paasimme luolille, joista ensimmaisena oli Cave of the Winds. Luola oli taynna stalagtiitteja ja stalagmiitteja. Huonosta kamerasta johtuen emme saaneet kovin erikoisia kuvia, mutta alla olevasta linkista loytyy ihan mukava stoori + kuvia em. luolasta:

http://blog.malaysia-asia.my/2009/07/wind-cave-at-mulu-national-park-sarawak.html


Cave of the Windsin stalagmiitit


Taman jalkeen vuorossa oli Clearwater Cave. Kuten nimikin jo kertoo, taman luolan pohjalla virtasi joki. Naista luolista on hieman turha yrittaa kertoa mitaan tai nayttaa kuvia kun niista ei saa sita aitoa, mykistavan kaunista elamysta jonka luolat paikan paalla tarjoavat. Alkakaahan vaan saastaa rahaa omaa reissua varten. :)


Clearwater Cave


Myohemmin kavelimme viela muutaman kilometrin viidakkoreitin Moonmilk Cavelle, joka oli lyhyt, pimea ja ahdas luola. Tama oli yksi niista harvoista kohteista joihin opasta ei tarvittu ja oli taman vuoksi myos ilmainen. Ihan kiva kokemus, Tytilla pelotti ja mulla tietenkaan ei. Matkalla naimme jattimaisia etanoita ja perhosia (skandien puuttumisen johdosta osa lauseista voi vaikuttaa hieman... harskeilta).


Pikku-Tytti ja jattipuu (olis hyva lastenkirjan nimi!)

Illalla suuntasimme 'paikalliseen' 'parille' eli ohjelmassa oli singaporelaista Tiger-olutta ja valioliigaa screenilta ja ainakin mina (Pekka) huomasin olevani hieman riippuvainen satunnaisista lansimaisista ylellisyyksista.

Wednesday, November 2, 2011

Leikkisia orankeja ja sahlaysta


Tanaan suuntasimme Matang Wildlife Centreen. Se on eraanlainen elainten kuntoutuskeskus, sinne on pelastettu vangittuja "lemmikki"elaimia, laittomia elainkaupan uhreja ja vakivaltaa kokeneita villielaimia. Jotkut yksilot kuntoutuvat taysin, osa jaa kuulemma semi-kesyiksi ja palaavat moikkaamaan silloin talloin puiston alueille.

Lahdimme aamuvarhain bussilla, varmistettuamme ensin kuskilta etta meneehan kyseinen bussi sinne asti. Tykkaan matkustaa busseilla taalla, matkan varrella nakyy aina hienoja maisemia ja paikallisia pikkukylia. Bussi jatti meidat maaranpaallemme, mutta astuttuamme ulos, huomasimme olevamme n. 15 kilometrin paassa todellisesta kohteestamme (myohemmin saimme tietaa etta bussi ei oikeasti koskaan ollut menossakaan perille asti). No, saimme liftaamalla kyydin paikalliselta opiskelijalta vahan matkan paahan, josta jatkoimme jalan. Tormasimme sattumalta samaan bussikuskiin joka meidat oli sinne tuonut, han oli viettamassa lounastaukoa ennen kuin suuntaisi takaisin Kuchingiin parin tunnin paasta, ja han lupautui heittamaan meidat pienta korvausta vastaan Matang Wildlife Centerille asti. Saimme siis privaattikyydin kaupungin linja-autolla, hehe.

Kylla se oli ihan elava

Itse puisto vaikutti vahan parhaat paivansa nahneelta, mutta sen asukkaat olivat sitakin hauskempia. Naimme maailman suloisimman gibboni-apinan jonka surumielisen katseen takana nakyi leikkisyytta: se seisoi paallansa, hassutteli ja esiintyi meille kovasti. Nahtiin myos kahta eri lajia hornbill-lintuja, muutamia apinoita, piikkisikoja, sunbear (malaijikarhu?), peuroja, leopardikissan ja kaksi lajia jotain todella laiskaa kissaelainta jotka jaksoivat hadin tuskin liikahtaakaan edes ruoka-aikaan. Monen minuutin kuluttua alkoi tapahtua, mutta todella hitaasti niinkuin huomaatte:


Toinen niista laiskoista kissaelaimista, nimea en muista

Sopoyspalkinnon kuitenkin voittivat orangit. Sanat eivat riita kuvailemaan niita, joten tassa videopatka. Tuo pussi oli niiden aarre!






Eka video kuvattu Pekan kannykalla ja toinen meidan kameralla.


Tuo vanha, risainen sakki oli maailman paras lelu EVER!!!

Pikku-oranki <3

Kaveri chillailee


Alfa-uros, jolle ymmartaakseni on tehty maailmassa laatuaan ensimmainen silmaleikkaus jonka ansiosta se nakee taas, katseli meita suoraan silmiin. Vahan pisti pelottamaan (Pekkaa luonnollisesti ei, se on niin greegah bundolo).

Tuo oli oikeasti aivan massiivisen suuri otus!

Paastaksemme takaisin Kuchingiin meidan oli tilattava minibussi, ja ennen lahtoamme naimme viela karvaisen, kammenenkokoisen myrkkyhamahakin jonka puiston henkilokunta oli kerannyt talteen ja aikoo vapauttaa viidakkoon, kauas heidan tontistaan.

Ai niin, ja Wildlife Centerin tiloja kierrellessamme huomasimme etta siella on kuin onkin vieraillut myos julkkiksia!

Siis it's amazing hei!

Hostellille paastyamme ja makeat paivaunet nukuttuamme, Pekka huomasi kannykkansa hukkuneen. Paniikki. Nyt se hankkimamme paikallinen prepaid-liittyma tuli tarpeeseen -> soitto Matangiin. Puhelin ei olut siella, joten pyysimme viela sen pikkubussin kuljettajan numeron -> soitto hanelle. Kielimuuri tuli valiin, mutta hostellin henkilokunnan ystavallisella avustuksella saimme selvitettya etta kannykka oli kuin olikin tipahtanut Pekan taskusta hanen autoonsa ja etta hakisimme sen tunnin paasta bussipysakilta. Pekka sai siis puhelimensa takaisin ja bussikuski pienen palkkion ja Muumi-karkkeja lapsilleen. Phew!

Illalla kavimme syomassa uuden ystavamme, Cetanin kanssa vahan matkan paassa Kuchingin keskustasta ja mina sain vihdoinkin kunnon tulista ruokaa - niin tulista etta sukat olisivat pyorineet jaloissa, jos siis minulla sukat taalla olisi.

Monday, October 31, 2011

Bakoon! (huomatkaa sanaleikki)

Bako Bazaar ja uuden kameran panoraama-testailua


Lahdimme bussilla Bakon kansallispuistoon puolen paivan aikaan. Aamupalaksi olimme ostaneet edellisena iltana viikonloppumarkkinoilta hedelmia (myos paikallisia 'jannittavyyksia' niin ku Tytti sanois) ja aamulla nappasimme mukaan viela latyt joissa toisessa oli sardiineja ja toisessa perinteisesti sokeria. Bussimatka vei meidat Bako Bazaarille jossa meille selvisi etta vesi oli niin alhaalla etta paasisimme veneella Bakon kansallipuistoon vasta pari tuntia myohemmin. Hengailtiin sitten paikallisten asuinalueella ja katseltiin tavallista elamaa sen aikaa etta vesi oli noussut sopivalle tasolle. Tutustuimme kahteen saksalaiseen tyttoon jotka jakoivat meidan kanssa veneen (ja kulut) puistoon.Venematka oli aivan upea ja naimme paljon kauniita maisemia matkalla. Pienia otteita matkasta alla olevassa videossa!



Bako Bazaar ja paikallinen kalastaja

Bakoon!

Vesimerkkeja

Kun n. 25 minuutin venematkan jalkeen vihdoin paasimme puistoon oli nakyma paratiisimainen - merta, sademetsaa, kallioita ja hiekkarantaa. Teimme nopeasti check-inin hostelliin ja lahdimme katselemaan ymparistoa. Paatimme tehda nopean vaelluksen laheiseen rantaan ennen pimean tuloa. Matkaa oli n. 800 metria mutta viidakossa lyhyetkin matkat nousuineen ja laskuineen tuntuvat todella rankoilta! Ranta oli lahes taydellinen! Vesi oli todella lamminta, ymparilla oli sademetsaa, kallioita ja ylapuolella kirkas taivas. Vesi oli hieman sameaa mutta eipa se paljon meidan pulikointia haitannut. Lisaksi olimme (aluksi) rannalla kahdestaan. Tama oli juuri sita mita talta reissulta tultiin hakemaan!

Perilla!

Matkalla rannalle

Vihdoinkin!


Auringonlasku Bakolla

Life's good!
Uinnin aikana sai hieman myos jannittaa, silla viidakossa asuvat Makaki-apinat tykkaavat ryostella ihmisilta ruokaa ja juomista. Rannalle tullessamme naimme kivella istuvan Makakin joten oletimme etta ryostoretkia repulle oli tiedossa. Onneksi rannalle tuli pian kuitenkin muita ihmisia joten apinat eivat talla kertaa saaneet saalista. Uinnin jalkeen kavelimme takaisin puiston paarakennuksille suihkuun ja syomaan ylihintaista, huonoa ruokaa. Kello 20.00 starttasi yokavely jossa bongasimme myos paljon mielenkiintoisia elaimia, kaloja, sammakoita ja muita otokoita. Paikallisten oppaiden kielitaso oli hieman vajaavaista silla jokaisen elainlajin kohdalla he osasivat sanoa englanniksi vain elainkunnan nimen (spider, cricket, jne). Taman jalkeen menimmekin rattivasyneina nukkumaan. Majoitus oli ihan valttava: huoneessa ei ollut ilmastointia, mutta kuitenkin kaksi tuuletinta. Moskiitot eivat olleet mikaan iso ongelma ja mina (Pekka) nukuin yoni loistavasti. Tytti ei ilmeisesti sitten ihan niin hyvin.

Bongaa otokka

"Frog. Frog. Is a frog." -opas

Mukavien 12 tunnin younien jalkeen herasimme uuteen paivaan ja uusiin seikkailuihin. Puistossa on n. 10 erimittaista reittia ja halusimme vaeltaa hieman syvemmalle saaren viidakoihin ja mahdollisesti myos mereen uimaan. Valitsimme ns. Tajor-reitin jonka matkalla on myos 'vesiputous' (oikeasti pieni koski tai virta). Reitti oli kartan mukaan n. 2,75 kilometria yhteen suuntaan joten yhteensa kavelemista tulisi n. 5,5 km. Lahdimme iloisina matkaan ja huomasimme nopeasti muutaman asiaa: ensinnakin, sademetsassa on todella, todella kuumaa ja kosteaa. Vaatteet kastuvat hiesta n. 5 minuutin kavelyn jalkeen eivatka kuiva sitten millaan! Toiseksi, viidakossa kavely on TODELLA rankkaa. Jo kilometrin matka tuntuu todella rankalta ja vasyttavalta. Kolmanneksi, vetta ei voi varata mukaan liikaa.

Bakon reittikartta. Ensimmainen rantakohde oli Telok Baku ja toisen paivan reitti oli Tajor waterfall + Tajor beach + lisaseikkailut.
Maasto vaelluksen aikana vaihteli valtavasti ja naimme matkalla tiheaa sademetsaa, vitivalkoista kalliota ja kosteikkoa. Naita reitteja on aivan turha yrittaa kuvailla, ne taytyy kokea ja nahda! Meteli on korvia huumaava kun viidakon asukit ilmoittavat lajitovereilleen rumien ja kompeloiden ihmisten tulosta. Luonnollisesti emme saastyneet myoskaan sekoiluilta: kun olimme ohittaneet vesiputouksen ja koitimme loytaa uimarannan, kavelimme eraasta risteyksesta harhaan ja eksyimme vaaralle polulle. Ehdimme kulkea harhapolkuja n. kilometrin verran (tassa vaiheessa ei todellakaan mikaan kevyt matka) kun huomasimme virheen ja lahdimme takaisin.

Matkalla ei-minnekaan

Paikalliset ovat oikeassa: Kumikenka se miehen tiella pitaa.

Loysimme lopulta oikean risteyksen ja paatimme koittaa viela rannalle uimaan - nayttihan matka kartalla mitattomalta. Tietystihan se oli pelkkaa jyrkkaa laskua alas rantaan jossa huomasimme etta laskuvesi oli vienyt rantaviivan jonnekin puolen kilometrin paahan. Ei siis paasty uimaan! En ole kovin monesti elamani aikana ollut niin uupunut, janoinen ja vasynyt. Totaalinen luovutus ja luonnon armoille heittaytyminen kavi hetken mielessa, mutta Tytin tarjoamat hedelmat ja vesi antoivat sen verran lisaenergiaa etta jaksoimme jotenkin takaisin vesiputoukselle. Kavimme lillumassa kylmassa vedessa ja soimme loput evaat ja lahdimme kavelemaan 'kotia' kohti.

Tytti "Lara Croft" Kallioniemi
Paasimme pitkan vaelluksen jalkeen takaisin leiriin jossa bongasimme viela paljon Makakeja ja myos proboscis-, eli nena-apinan! Lopulta reissulle tuli matkaa n. 10 kilometria ja voin ihan rehellisesti myontaa etta matka oli TUSKAINEN. Lopussa pelottavan nakoinen Makaki esti viela paasyn kahvilaan veden ostoon ja Tytti joutui kiertamaan hieman kauempaa rannan kautta. Kavimme pikaiset suihkut, soimme ja joimme PALJON vetta. Yksi makaki yritti ryostaa viela nuudelit suoraan kadesta. Vene- ja automatkan jalkeen paasimme hostellille. Paiva oli antoisa joskin fyysisesti ja henkisesti erittain rankka. Nyt ollaan sitten paivitelty blogia muutama tunti ja ainakin mina olen taysin poikki. Huomenna sitten taas kohti uusia seikkailuja!

Verenhimoinen apina ahdisteli

Makakit chillaa