Thursday, May 3, 2012

Loppu- ja alkutunnelmat

Delhi takana, Berliini edessä.

Nyt on siis toivuttu paluumatkasta ja pikkuhiljaa myös vatsapöpöistä, ja ensi torstaina olisi lennot sitten seuraavaan kohteeseen, eli Berliiniin. Siellä olisi tarkoitus viettää aikaa töiden parissa tuonne elokuun puoleen väliin, ja loppukuussa voisi sitten tehdä parit täsmäiskut lähimaihin. Mulle jäi Intiasta todella ristiriitaiset fiilikset, ja varsinkin lopun sairastelut jättivät hieman huonon maun koko maasta. Myöhemmin varmaan voin sitten muistella asioita rationaalisemmin... Sen verran nyt ainakin sanon, että Intia tuskin avautuu kenellekään kuukauden reissulla, ja minäkin vietin aikaa lähinnä Delhissä. Kulttuuriin sisälle pääsyy vaatii monta reissua, kärsivällisyyttä ja aitoa innostusta. Paikalliset kyllä kertovat sinulle mielellään kaikesta Intiaan liittyvästä, kunhan viitsii kysyä.

Tätä kaveria oli kiva taas nähdä

Intiaan tulee varmasti lähdettyä vielä toistekin, mutta nyt olen oikein tyytyväinen kun saan olla hetken kotona ja sen jälkeen edelleen Euroopassa. :-) Kulttuuri ja ympäristö ovat kuitenkin aivan täysin erilaisia kuin täällä ja tuntuu niin kuin kulttuurishokki olisi iskenyt vasta jälkeenpäin. Seuraavaksi kiinnostaisi käydä ihan pohjoisessa Kashmirin, Jammun, yms. alueilla sekä tietysti Nepalissa. Myös etelän Kerala kiinnostaa kovasti. Nämä ovat kuitenkin edessä luultavasti vasta muutaman vuoden kuluttua.

Railakas vappuaatto majassa

Ennen Berliiniä olisi vielä paljon tehtävää: kämppä pitäis saada lähtökuntoon, nykyiset työt tehtyä, hoitaa byrokratia kuntoon, pestä isot läjät pyykkiä, nähdä kaikki kaverit... lista vaikuttaa tällä hetkellä lähes loputtomalta. Mutta eipä ne asiat tässä koneen äärellä järjesty, joten lähden hommiin. Bis später!


- Pekka

Saturday, April 28, 2012

Taj Mahal (ja häsellystä)


Tämän blogipostauksen kuvat löytyy tekstin lopusta.

Herätyskello herätti jo ennen kukonlaulua, mutta jostain syystä sain itseni kammettua ylös ja kammattua ihan suhteellisen kivuttomasti. Lähdimme pikaisesti herättyämme hotellin alakertaan tavataksemme autokuskimme, joka liittyi seuraamme. Lähdimme hotellilta liikkeelle noin 6.00, ja jo tuolloin pyöräriksakuskit olivat vauhdissa: "very cheap, to Taj Mahal!", "it is very far, one kilometer". Todellisuudessahan tuo ihmeellinen rakennus sijaitsi hotellimme kadulla, noin 500 metrin päässä. Yllättäen itäisellä portilla ei ollut vielä tuohon aikaan jonoa, mutta säätöä sen sijaan riitti. Miehet pääsivät sisään jonottamatta, mutta minä naisena jäin jonoon jumiin. Portin turvatarkastus ja naisten käsilaukut eivät sovi yhteen... Kuten intialaiseen kulttuuriin kuuluu, jonossa etuiltiin huolellisesti. Itse en pidä etuilijoista, joten pysyttelin kiltisti paikallani (katsoen kuinka takaani puskee väkeä ohitse). Vihdoinkin sisälle päästyäni aloimme lähestyä tuota kuuluisaa valkoista pytinkiä. Ja olihan se kaunis! Näkemäämme on täysin turha edes yrittää kuvata sanoin (yritin jo, mutta se kuulosti lähinnä kornilta, siirappiselta rakkauslaululta).

Taj Mahalin jälkeen kävimme hotelliaamiaisella ja lähdimme lepäilemään hetkeksi. Check outin koittaessa huomasimme että mikään ei todellakaan ole täällä helppoa. Jo eilen hotellille saapuessamme nimeämme ei löytynyt mistään hotellin listalta ja Pekka joutui lähettämään booking.comin kautta tekemämme varauksen vastaanottovirkailijan sähköpostiin. Lyhyen säädön jälkeen saimme vähän hienomman huoneen kuin mistä olimme maksaneet, mikä oli sinänsä ihan mukavaa. Ainoa mutta oli lämpimän veden puute, josta Pekka kerran soitti respaan ja josta luvattiin että asia korjaantuu pikimmiten. No, kylmä suihku kaunistaa. Tänään maksaessamme huomasimme että booking.com ei ollutkaan veloittanut meiltä muutakuin varausmaksun ja että meidän täytyy maksaa vielä yöpymisestä paikan päällä. Hetken ajan jo luulimme että aamiainen ei kuuluisi hintaan (näin meille sanottiin), mutta laskua selaillessamme huomasimme että näin ei kuitenkaan ollut. Siis ihan ihme säätöä. Onneksi vastaanottovirkailija, nuori nainen, kehui kovasti ulkonäköäni ja otsassa koreilevaa bindiäni.

Verenpaineen noustua lähdimme kuskimme ajamana kohti Agra Fortia ja Akbarin hautakammiota. Agra Fort on kuulemma samankaltainen kuin Delhissä sijaitseva Red Fort; punatiilinen linnake. Agra Fort oli kyllä näkemisen arvoinen, todella suuri ja kauniisti rakennettu.

Lopuksi kävimme vielä Akbar's Tombissa, joka myös kaikkine koristeluinensa oli näkemisen arvoinen. Paikan kohokohta oli itse hautakammio, jonne johti marmorinen alaspäin viettävä luiska, ja joka oli korkea ja kolkko marmorista rakennettu huone. Eräs mies demonstroi meille kuinka tietty äänentaajuus jää soimaan kammioon pitkäksi aikaa. Hyvästi tärykalvot.

Hauskaa näissä kaikissa kolmessa nähtävyydessä oli se, että minä ja Pekka olimme se nähtävyys välillä. Paikalliset ihmiset tungeksivat (kirjaimellisesti!) päästäkseen meidän kanssamme samaan kuvaan. Minun vaaleat hiukseni taisivat kiinnostaa ihmisiä erityisesti. Tapahtuma noudatti aina suunnilleen tätä kaavaa: yksi ihminen bongaa minut ja pyytää päästä yhteiskuvaan. Toki kaverinsakin kameran takaa haluaa myös tulla ikuistetuksi tällaisen friikin rinnalla. Sitten tulee pari muuta kaveria, mummot ja vaarit, pikkulapset, vielä muutama ihminen joka äkkää huutavan väkijoukon ja saapuu ihmettelemään tapahtuvaa, ja vielä tämän muutama kaveri, serkku ja naapuri. Lopuksi kaikki kättelevät iloisesti ja minä ja Pekka liukeamme vähin äänin paikalta. Kuinkakohan monen intialaisen facebookissa me jo tänä iltana olemme?

Taj Mahal
Naiset jonottaa, miehet odottaa...
Portti Tajille

















Agra Fort





Paikalliset halus ottaa kuvia meidän kans

Akbarin moskeija

 Akbarin hauta



Paikalliset piirittää Tyttiä


Kotimatka sujuukin sitten parhaillaan iloisessa ruuhkassa, jossa tälläkin hetkellä seisomme. Jostain syystä kaikki halusivat yhtäkkiä ajaa vastaantulijoiden kaistalla, joka on erotettu liikenteenjakajalla. Kuinka ollakaan, yhtäkkiä tie oli täysin tukossa ja hetken päästä viereinen kaista alkoi vetää. Siis se jolla meidän olisi pitänyt ajaa. Vastaantulevat autot, mopot, tuk-tukit ja rekat ajelivat penkan kautta poliisien kirotessa ja huutaessa vieressä. Yli tunnin seisottuamme pääsimme vihdoin liikkeelle ja syyksi selvisi kolari. En yhtään ihmettele. Vaan eipä tämä ruuhka tähän lopu ja Delhissä pitäisi olla reilun tunnin kuluttua.

Päivitys: Kotimatka kesti yhteensä n.8 tuntia ja matkaahan oli siis 211 kilometriä.

Friday, April 27, 2012

Siirtomaaherrailu jatkuu


Perjantaiaamuna pakkailtiin ja valmistauduttiin Agran matkaa varten. Vuokrasimme työtuttavani kautta auton ja kuskin, eli luvassa olisi pari päivää kunnon porvarimeininkiä. Olimme sopineet, että kuski tulisi klo 12 guest houselle, mutta ilmeisesti oli taas tapahtunut jonkinlainen intialainen väärinkäsitys, kun klo 11 paikan omistaja soitti että kuski olisi paikalla kymmenen minuutin päästä. No, mehän oltiin tässä vaiheessa vielä ihan jossain muualla. Kun päästiin takaisin kotikonnuille, niin kuski odotti tietysti väärässä paikassa. No, matkaan kuitenkin päästiin ja ihan ensimmäiseksi istuimme reilun tunnin Delhin ruuhkissa. Pikkuhiljaa pääsimme kuitenkin maantielle jossa vallitsi viidakon villit lait - välillä lainattiin rankasti naapurin kaistaa ja vauhtia piti tietysti olla joka tilanteessa niin paljon kuin vain tilanne sallii (joskus enemmänkin). Tämä kaikki tietysti perinteiseen tyyliin, eli ilman turvavöitä. Reilu kahdensadan kilometrin matka kesti lopulta pauttiarallaa 5 tuntia, mikä kertoo jotakin Intian liikenteen kaoottisuudesta.

Matkantekoa

Thali paikallisessa Esson baarissa

Saimme Delhin majatalon hintaan Agrasta oikein mukavan hotellin, jonka katolla oli jopa uima-allas! Tulihan tuo illanpäälle pikaisesti testattua, vaikka vesi olikin kylmää. Käppäilimme myös Taj Mahalin itäiselle portille, jossa vartija kertoi meille että portit aukeaisivat kuudelta aamulla, eli auringonnousun aikaan. Tämä on sikäli otollinen aika meille turisteille, että ilma on mukavan lämmin ja Tajin marmorit eivät ole vielä polttavan kuumia. Saimme ostettua liputkin jo hotellilta. Illallista söimme hotellin katolla sijaitsevassa ravintolassa. Tarjolla oli myös live-musiikkia: sitarin soittaja ja tämän rummuttajakaveri. Pääsimme jopa soittamaan yli satavuotiasta sitaria (koitin näppäillä jotaki lastenlaulua...). Tämän jälkeen menimme yöpuulle, mutta ainakin minun uni oli hieman katkonaista. Mahtoiko johtua klo 5.45 herätyksestä vai siitä, että aamulla näkisi yhden maailman hienoimmista rakennuksista?




Krishnan temppeli

Autossa istuessa ehtii hyvin katsella ympärillä pyörivää liikennettä ja tehdä mielenkiintoisia huomioita. Esimerkiksi skootterien ja moottoripyörien päällä menee helposti nelihenkinen perhe, ja pienimmät lapset saattavat ottaa tyytyväisnä nokosia äidin ja isän keskellä kesken kyytien. Skootterin kyydissä olen bongannut 5 ihmistä, polkupyöräriksassa 10(!), pienessä henkilöautossa 9 (5 takana, 4 edessä) ja rekkojen kyydissä ties kuinka monta. Täällä ei varmaan toimis nuo legendaariset "Miten saat n kappaletta n-joukkion edustajia mahtumaan n autoon?"-vitsit, sillä täällä ne ihmiset vaan yksinkertaisesti MAHDUTETAAN kulkuneuvoihin.
Tytti tunnelmoi

Thursday, April 26, 2012

Siirtomaaherrailua


Tämä oli Pekan viimeinen työpäivä toimistolla, ja sen kunniaksi kävimme Pekan työkavereiden kanssa lounastamassa. Eräs Pekan työkavereista kertoi fanittavansa suomalaista bändiä nimeltä Poets of the Fall. Kaikista Suomen bändeistä. Poets of the Fall. En alkanut utelemaan syitä sen enempää, tyydyin vain sanomaan että en ole koskaan kuunnellut heidän musiikkiaan...

Ulkoministeriö

Rasthrapatri Bhavan

Iltapäivällä ripsotteli virkistävästi vettä ja tuuli mukavasti, joten päätimme suunnata tuk-tukilla ja metrolla katsastamaan Gandhin asuintalon (jonne hänet myös aikanaan tapettiin). Koska meillä on niin pirun hyvä kartta (paperiversio, not in scale, tietenkään), jäimme metrosta pois yhden pysäkin verran liian myöhään. Pekalla oli kuitenkin mukana tabletti-kone ja google maps, joten päätimme sen avulla käydä katsastamassa läheisen, kiinnostavan puiston. Hortoilimme ympäriinsä ihmetellen sotilaita jotka kantoivat erinäisiä ampuma-asteita olallaan ja vyöllään, ja kun menimme kysymään neuvoa eräältä portilta, huomasimme olevamme jossain puolustusvoimain mailla. Jatkoimme vielä kuitenkin matkaa kohti puistoa, ohi sotilassairaaloiden ja aidattujen alueiden, vain huomataksemme että tuo kyseinen puisto oli visusti suljettu ja pyssymiesten vartioima. Meille neuvottiin että täytyisi kiertää toiselle puolelle, "go round", joten samoja jälkiä palaten ja vähän kaartaen löysimme etsimämme: jättiläismäisen, kolossaalisen Delhin hallinnollisen keskuksen.

Vijay Chowk

Urpot
Alue oli hulppean suuri ja hienosti rakennettu, ja siellä vilisi diplomaattiautoja ja valkoisia takseja. Aikamme ihmeteltyämme valtavaa rakennusta ja sieltä aukeavaa näkymää kohti Indian Gatea, vierellemme pysähtyi tuk-tuk, jonka sikhi-kuski lupasi ystävällisesti viedä meidät pilkkahintaan India Gatelle. Hyppäsimme iloisina kyytiin, mutta suunnitelmat vaihtuivat matkan varrella ja loppujen lopuksi sovimme että menemme aluksi Gandhin kotitalolle ja että kuski odottaa meitä ulkopuolella sen aikaa. No, niin teimme ja tyyppi ei edes pyytänyt rahaa takuuksi siitä että palaamme. Ganhdi-museolle saavuttuamme kuulimme että paikan sisätilat olisivat auki enää kymmenen minuuttia. Menimme silti sisälle ja ovensuussa meitä odotti erittäin tehokas ja asiansa osaava opas. Hän vei meidät läpi koko multimediahässäkän, näytti jokaisen välkkyvän valon, soittimen, patsaan ja kertoipa koko Gandhin elämänkerrankin samalla. Kymmenen minuutin kierroksemme oli erittäin tehokas ja oikeastaan miellyttävä kokemus. Ei mitään turhia löpinöitä!

Hippi


Lasikuitu-Gandhit


Gandhin viimeinen asuinsija








Tämän jälkeen kuskimme vei meidät katsomaan India Gatea niinkuin sovittu, ja sen jälkeen johonkin torille joka oli "paljon parempi" kuin se johon aioimme alunperin mennä. No, olihan se varmasti hienompi mutta aivan järkyttävän kallis. Kaikkea mitä turisti haluaisi Intiasta viedä kotiin, mutta nylkyhintaan. Tämä visiitti jäi arvatenkin lyhyeksi ja kuskimme ajoi meidät metroasemalle kuten sovittua. Oli hauska, tosin toisaalta hieman vaivaannuttava kokemus tuo kuskin "vuokraaminen", mutta maassa maan tavalla.

Päivän kruunasi läheisessä ostoskeskuksessa syömämme päivällinen. Kokit ilmeisesti katsoivat minun olevan aikamoinen kovanaama, sillä sain annokseeni ilmeisesti habanerolla höystettyä soosia. Pekan annokseen kuului muka sama soosi, mutta hän ei kierinyt vedet silmissä ja tuli suussa food courtin penkillä. Onneksi apu löytyi sweet lassista. Ainakin hetkellisesti. Tässä vaiheessa haluaisin muistuttaa että delhi belly vaivaa meitä edelleen ja että olen pari viimeistä päivää elellyt Subway-leivillä ja paistetulla riisillä... :)