Sunday, July 22, 2012

Pitkä viikonloppu junttiporukalla

Taas on ehtinyt edellisestä kirjoituksesta vierähtää tovi, ja tällä välin on myös hommailtu kaikenlaista kumpikin omilla tahollamme. Tytti on edelleen Budapestissa ja raportoi sieltä varmasti myöhemmin, mutta nyt ajattelin kertailla hieman kavereiden kanssa suoritettuja seikkailuja Berliinin yössä ja vähän päivässäkin. Keskiviikkona käytiin porukalla taas Il Ritrovossa pizzalla ja makusteltiin muutenkin itä-Berliinin tunnelmia. Torstaina käytiin shoppailemassa (rakastan shoppailua!) Alexassa josta siirryttiin kaljalle erittäin viihtysään paikkaan jonka nimi on kuitenkin sen verran hankala tavata ja muistaa etten sitä tähän nyt ala laittamaan. Tunnelma oli kuitenkin kohdillaan, baari löytyi (yllättäen) pieneltä sivukujalta ja miljöö oli täynnä mukavan näköistä katutaidetta. Illalla käytiin syömässä Singaporelaisessa fuusio-ravintolassa mm. malesialaista ruokaa ja oli muuten helvetin hyvää!
Baari jonka nimeä ei tule sanoa

Tegeler See
Juntti
Perjantaina pojat vuokras pyörät ja lähdettiin kiertelemään Berliinin rajaseutuja. Pyöräiltiin ensin Weddingin läpi Tegelin lentokentän läheisyyteen josta bongailimme muutaman laskeutuvan lentokoneen. Tästä jatkoimme Tegelin lähellä oleville järville jossa oli myös jonkinlainen kesänavajaisfestari. Paikalla oli aivan helvetin järkyttävän kuulosia saksalaisia pop/folk/humppa-bändejä joita fiilistelimme oman aikamme, kunnes oli taas aika jatkaa matkaa järven rannoille. Kiersimme Tegeler See-järven ja otimme lautan toiselle rannalle (matka oli n. 20 metriä...) josta jatkoimme Zitadellelle ja Spandauhun turistikauppojen ytimeen. Tässä vaiheessa olimme pyöräilleet jo +20 kilometriä joten kovin pitkään emme jaksaneet kierrellä. Spandausta otimme metron ja lähijunan kämpille jossa otimme pienet nokoset ennen illan varsinaista koitosta. 
Tämän tahdissa tuli jammailtua

Spandau
Zitadelle
Planespotting

Olimme menossa siis itään kiertelmään baareja ja lopullinen kohde olisi baari nimeltä Gretchen. Aloitimme illan kuitenkin Ä-nimisessä paikassa Neukölnissä. Baari oli mukavan tunnelmallinen ja musiikki oikein hyvää. Nautimme pikaisesti oluet ja päätimme lähteä Gretcheniin, koska kello oli yli puolenyön ja emme halunneet jonotella koko iltaa. Saavuimme paikalle n. 0.30 ja aluksi emme meinanneet löytää koko paikkaa - se oli piilotettu hyvin vanhaan tehdashalliin eikä missään ollut kylttejä tai valotauluja ilmoittamassa paikan olemassaolosta. Ilmeisesti aika tyypillistä Berliinissä...


Jottai lintuja

No, maksoimme sisäänpääsystä 12 euroa vain huomataksemme, että paikka oli lähes tyhjä. Eihän me siellä lopulta jaksettu istua viittä minuuttia pitempään, ja jatkoimme takaisin Ä:hän ja sieltä edelleen Neukölnin baarikadulle. Tämän kadun baarit muistuttivat hämmentävän paljon toisiaan - jokaisessa oli kynttilävalaistus, vanhaa mummolan tapettia ja ränsistyneitä seiniä. Luonnollisesti tästä samankaltaisuudesta johtuen yhdenkään ravintelin nimi ei jäänyt edes mieleen. Muutaman lisädrinkin jälkeen kello lähestyi kolmea jossa vaiheessa joukkioon lyöttäytynyt saksalainen tyttö halusi viedä meidät vielä yhteen (ja ainoaan) Neukölnin yökerhoon.


Zitadelle

Klubi oli rakennettu ilmeisesti vanhaan kouluun ja voisin kuvitella, että sinne ei kovin moni paikasta tietämätön eksy. Ovella väsymys kuitenkin löi kovasti päälle ja päätimme, että 8 euron sisäänpääsy ja aamuun bailaus ei ole se mitä kehomme kaipaa, joten lähdimme käppäilemään metroa kohti. Silmät sulkeutuivat lopulta puoli kuudelta aamulla ja keho oli väsynyt mutta mieli tyytyväinen. Aapo sai vielä jossain vaiheessa paikalliselta kaveriltaan viestin, jossa sanottiin että jatkot alkais 5.20 Warschauer strassella... ei tosiaan menty.

Tegeler See

Lauantai meni lähinnä lepäillessä (3 tunnin päiväunet, uus ennätys!) ja illalla käytiin nauttimassa persialaisen ravintolan antimia. Annokset olivat valtavia ja ehkä hieman erikoisia minun makuuni (liha oli maustettu huonosti, liian erikoisia salaatteja). Tästä kävimme vielä pelaamassa muutaman erän pingistä kaverin kämpillä. Nyt sitten rauhouttumista ja arkeen paluuta muutama päivä.


Jesus on mushrooms
Lopuksi vielä pyöräreitti (jaettu kahteen karttaan kun Google Maps ei tajua lauttareittejä):

Monday, July 16, 2012

Kuulumisia

Viimeisen viikon aikana on tullut vettä joka päivä, kuten varmaan Euroopan joka kolkassa. Mutta se ei ole estänyt meitä sujahtamasta ulos aina sateen tauotessa!

Viikko sitten pari ystävääni Suomesta ja Hollannista oli täällä käymässä ja päsin heidän kanssaan leikkimään pitkästä aikaa turistia. Kiertelimme Mitteä ja Prentzlauer Bergiä, kävimme kuuluisassa Prater Biergartenissa oluella ja Kastanienalleella sijaitsevassa luomu-vege-kahvilassa syömässä vege/vegaanibrunssia josta sai maksaa lompakkonsa paksuuden mukaan. Oli todella hyvää ja aion raahata Pekankin sinne kanssani joskus. Muutenkin koko Kastanienalleen seutu on täynnä kaikkia mielenkiintoisia putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita.

Suihkulähde

Squat/baari/kahvila/taidekeskus
Mitte yläilmoista katsottuna
Torstaina pidimme taas CouchSurfing-lättykestit, mutta tällä kertaa paikalle ilmestyi vain neljä henkilöä joista kaksi oli vanhoja tuttuja. Noh, määrä korvaa laadun ja ilta oli taas oikein mukava ja makoisa. Henkilökohtainen suosikkini on yhden CS-tyypin kirjoittama, "ylistävä" arvostelu illanvietostamme: "P & T hat a pancake event - no spectacle, just a relaxed atmosphere with nice guests, a short legged dog and very lovable hosts!" Loppuillasta seuraamme liittyi kaksi chileläistä, oikein mukavaa CS-tyttöä jotka olivat meillä yötä ja joista toinen lähti vasta tänä aamuna jatkamaan matkaansa.

Perjantaina käväisin juuri avatussa Primark-kaupassa, joka sijaitsee Walther-Schreiber Platzin metroaseman yhteydessä olevassa kauppakeskuksessa, Schloss-Strassen-Centerissä. VIRHE! Kauppa oli täynnä ihmisiä, niin täynnä että liikkuminen oli välillä vaikeata. Ihmiset tuntuivat olevan hulluja, teinit riehuivat ja turkkilaiset perheet huusivat. Käynti oli silti kannattava, sillä sain ostettua (edullisen) kaulahuivin, joka osoittautui todella hyödylliseksi täällä Berliinin "lempeässä" kesässä... Illalla päätimme juhlistaa perjantaita, just because, ja kävimme testaamassa läheisen kreikkalaisen ravintolan, Amphipoliksen, jossa kävimme ensimmäisen kerran jo vuonna 1999 Berliinin filmifestivaalien aikaan Kaurismäen Juha-elokuvan porukan kanssa. Ravintola oli edelleen samassa paikassa, samanlainen, saman vanhan pariskunnan omistama. Ruoka oli hyvää, mutta illan kohokohta oli se, kun omistaja-rouva tuli kirjoittamaan meille laskua ja huomasi meidän olevan suomalaisia. Hänen kuullessaan että olin siellä -99 filmiporukan kanssa, hän sekosi täysin, suuteli minua molemmille poskille, huitoi käsillään, touhotti, taputti minua päähän, piti käsistä, tarjosi Ouzoa ja kaivoi kansion joka oli täynnä lasten piirustuksia. Ja sieltähän löytyi "Tytti 13-v." piirustus!

Hippismi iskostunut aivoihin näemmä jo tuolloin! :D

Juttelimme rouvan kanssa (SAKSAKSI!) pitkän tovin, hän muisteli menneitä ja kertoi että poppoomme istui juuri siinä samaisessa pöydässä, että hänen tyttärensä on minun ikäiseni, että ravintolassaan käy paljon suomalaisia, että meidän täytyisi käydä Kreikassa (hän jopa merkkasi karttaan parhaat paikat meille). Kun tuli puhetta että olen naimisissa, hän suuteli taas minua molemmille poskille pienet kyyneleet silmäkulmissaan, taisipa jopa kurkottaa pöydän ylitse suutelemaan Pekkaakin. Aikamoista häsellystä ja suuria tunteita se oli, ja saimme parit Ouzot ilmaiseksi, palat Bulgarialaista sokerikakkua ja vielä pullon kreikkalaista valkoviiniä kotiinviemisiksi. Päämme olivat pyörryksissä ulos astuessamme, jos ei rouvan ilonpurskahduksista ja sepustuksista, niin ainakin viinistä ja ouzosta!

Siemail
Muikeat tyypit ja minun tuplahampaat.
Eilen kävimme sateen lakattua taas Mauerparkin kirpputorilla, niinkuin jo niin monena sunnuntaina aikaisemminkin. Tällä kertaa huono keli oli verottanut myyjiä, mutta iltapäivää kohden ja auringon paistaessa kirpputori täyttyi ihmisistä. Vaikka itsekin olemme turisteja, niin silti ärsytti ne kaikki turistit siellä. Paljon jenkkejä, espanjalaisia ja brittejä, ja kaikki olivat ilmeisesti pukeutuneet vain tuota kirppiskäynti varten. Jokainen tyylillään mutta jotain rajaa sentään, minä sanon.

Kävimme Kastanienalleella kävelemässä ja syömässä ja katselemassa ihmisiä. Jälkiruoaksi löysimme ihanan jogurttijäätelö-kahvilan, jonka jogurttijäätelö oli aivan taivaallista! Siitä tuli uusi lempijäätelöni, nam.

Namusia moneen lähtöön.
Maistui paremmalta kuin näyttää! Pähkinä-nougat-krokanttia ja jogurttijäätelöä. NOM!

 Bongasimme kauniin kirkon, Zionskirche, jossa kävimme sisällä ja jonka torniin pääsi juuri sinä päivänä kiipeämään. Kirkko oli todella kaunis ja todella ränsistynyt. Mieleeni tuli kaikki ne maailmanloppu-elokuvat, joissa zombiet kokoontuvat vanhoihin, rämiin kirkkoihin. 




Kiipesimme kapeaa, jyrkkää porraskäytävää pitkin torniin, josta oli kauniit (joskin sateisen harmaat) näkymät Berliinin yli (maksoi euron ja näkee miltei yhtä hyvin kuin TV-tornista!). Ylöspäin kiivetessä jalat menivät vähän hapoille ja alaspäin tultaessa olo oli kuin karusellissa, minä jouduin istumaan tovin alas päästyäni ja odottamaan että kirkko lakkaa pyörimästä. :D

Portaat olivat tasan yhtä jyrkät kuin miltä näyttävät
Kirkon kattorakennelmat päältä päin katsottuna


 

Sään kuluttamat, ruosteiset, pitsinohuet kellotaulut
Koneistoa

Pakotunneli
Olimme jo miltei astumassa metroaseman portaita alas kun mieleemme juolahti käväistä katsomassa viereistä "muurimuseota", eli suurehkoa nurmialuetta jonka toista reunaa merkkaa ruosteiset rautatolpat, muurin rakenteet, ja toista puolta halkoo The Muurin sisämuuri.

I used to be a Muuri
Sisämuuria 


Siellä oli tolppia, joissa oli kaiuttimet ja pienet kuvaruudut, ja niistä pystyi katsomaan muurivahtien haastatteluita 70-luvulta ja muurin historiasta kertovia pätkiä yms. Nurmialueelle oli merkattu vartiorakennuksen ulkoseinien kohdat, autoesteiden paikat, salaisten pakotunnelien reitit, paetessaan kuolleiden ihmisten kuolinpaikat ja olipa jäljellä vielä alkuperäinen muurivahtien kävelytie. Ihmettelin, miksen ollut ennen kuullut koko paikasta, mutta ilmeisesti se on avattu vasta helmikuussa 2012. Alue oli todella mielenkiintoinen! Sinne täytyy palata tutkiskelemaan lisää vielä joskus kun ei ole niin kolea ilma.


Tähän kohtaan on kuollut tohtori, paetessaan vuonna 1961. Aika huikeata.

Knallipää tolpannokassa.
Olisipa lauantaina ollut kaverin tupaantuliais-grillijuhlatkin, mutta sinne emme päässeet kun vatsani sai päähänsä että joku "Berlin Belly"-juttu olisi kiva. Joko se johtuu taas tuosta hanavedestä, tai sitten siitä vege-Subwaysta jonka ostin Primarkissa käydessäni: menin tiskille (joka oli yhtä korkea kuin minä, joten jouduin huutamaan sen yli ja siltikään tarjoilijat eivät kuulleet kunnolla...) ja tilasin itselleni vegen ja Pekalle lihaisan version. Jouduin selittämään moneen kertaan, sekä englanniksi että saksaksi, mitä haluan, ja vastaukseksi sain aina "oki doki!". "Ei suolakurkkua"-subini osoittautui jälkeenpäin tarkasteltuna subiksi suolakurkuilla ja muutenkin maku oli vähän hassu. Oli miten oli, aion silti sitkeästi jatkaa hanaveden juomista, vaikkakin tämä olisi jo toinen pöpö minkä sieltä saan. Ei ole meinaan mitään verrattuna Delhi Bellyyn, joten bring it on vaan, Berliini!

Pekka totisena, ei vissiin kelvannut jätski.




Tähänkin on joku pakoa yrittävä tapettu.

Thursday, July 12, 2012

Arki Berliinissä

Blogipäivityksiä on tullut taas vähän harvempaan tahtiin, lähinnä johtuen siitä, että ihan hirveästi ei ole arjessamme tapahtunut. Eilen mulle iski ensimmäistä kertaa koti-ikävä. En juurikaan ikävöi ihmisiä (sori!), mutta jokin siinä kotimaassa on mikä vetää niin kovasti puoleensa. Vaikka täälläkin on luontoa, kauniita taloja, samoja ruokia yms. niin silti sitä vaan parin kuukauden jälkeen alkaa kaipaamaan Pirkka-tuotteita (maksettu mainos), hyvää hanavettä, koleaa kesää ja mökkeilyä. Borneolla Freddie-ikävä oli niin suuri, että nämä pienemmät asiat unohtuivat ihan täysin.

Berliinin kesä on ollut kyllä kaikkea muuta kuin odotin. Vettä on tullut paljon ja hellepäivät ovat olleet hyvin satunnaisia. Eipä sillä sinänsä väliä ole kun on hautautunut toimiston uumeniin, mutta olisihan se kiva noin Tyttiäkin ajatellen jos olis vähän lämpimämpää. Vois melkeen sanoa, että täällä on ollut hyvin tyypillinen suomalainen kesä!

Työelämästä voisin kirjoittaa vielä sen verran, että näin jälkeenpäin olen huomannut että halu puhua omaa kieltä on suurempi kuin halu olla sosiaalinen ulkomaalaisen vieraan kanssa. :-) Toisin sanoen, palavereissa sun muissa happeningeissa kieli vaihtuu melko nopeasti saksaksi ja olen pihalla kuin lumiukko. Ehkä ne asiat saa vaan paremmin perille sillä omalla kielellä kun kieli on rikkaampaa ja sanavarasto on suurempi.


Jotta tästä ei nyt tulisi pelkkä valituspostaus, niin kerrataas vähän menneen viikon tapahtumia:

Tytin ollessa vielä Suomessa istuimme iltaa jenkkipoikien ja muutaman hollantilaisen tytön kanssa. Lättyjen syönnin ohessa tuli sitten opeteltua myös parit uudet juomapelit, mutta koska olen niin pirun vanha niin lopetin jo hyvissä ajoin ennen krapula-rajan ylittymistä. Minulla oli siis kaksi couchsurffaajaa Coloradosta, Rafael ja Joe, jotka reissasivat sikinsokin Eurooppaa muutaman kuukauden ajan.




Tytti tuli takaisin kotiin keskiviikkoaamuna (herätys taisi olla viideltä Suomen aikaa... [edit. NELJÄLTÄ! t: tytti]) ja buukkasi heti itselleen muotikeikan jostain monen suunnittelijan muotikilpailusta, jossa vaatteet oli valmistettu kierrätysmateriaaleista. Näytös piti järjestää laivalla joka kulkee pitkin poikin Kreuzbergiä, mutta koko päivän kestänyt kaatosade pilasi tämän suunnitelman. Näytös siirrettiin sitten semmoseen pieneen studioon Kreuzbergin ytimessä, ja ehdin paikalle nipin napin ja täysin litimärkänä. Sinänsä sääli että hyvät puitteet kaatuivat huonoon säähän, sillä vaatteet olivat oikein kivan ja näyttävän näköisiä. Ja mallit (erityisesti yksi!) tietysti myös... Tytti varmaan voi kirjoittaa tarkemmin ja paremmin tuosta muotinäytöksestä, minä olin vain statisti. Illalla kävimme vielä morjenstamassa Tytin kavereita italialaisessa ravintolassa Mittessä. Molemmat oltiin hyvin väsyneitä jo lähtiessä, mutta valkoviinikarahvi tarjosi uutta virtaa pariksi tunniksi. 

Tajusin tuossa juuri äsken, että minun työpäiväni täällä alkavat käydä vähiin - niitä on enää parikymmentä! Sitten saamme vielä hetken lomailla Berliinissä (ja mahdollisesti lähimaastossa) jonka jälkeen koittaa paluu kotiin. Ens viikolla Tytti menee moikkaamaan minun pikkusiskoa Budapestiin ja minun suomalaiset kaverit tulee moikkaamaan minua tänne, ts. kyseessä on täydellinen asetelma molemmille osapuolille.


Lisäksi minulle on mahdollisesti tulossa pari herkullista työreissua joista kirjoittelen myöhemmin (jos ne edes toteutuvat)...

Thursday, July 5, 2012

Sateenkaaren väreissä!



Miltei pari viikkoa sitten olimme Christopher Street Day-paraatissa, joten nyt jo olisi korkea aika kirjoittaa siitä tänne. Minun oli määrä Suomessa käydessäni päivittää blogia ja muokata kuvia, "jos on luppoaikaa". No arvatkaa oliko?! :)


Kaupungintalon edessä liehuu lippuja: Berliinin, Saksan, EU:n ja sateenkaarikansan.

Christopher Street Day (http://en.wikipedia.org/wiki/Christopher_Street_Day) on Saksan ja Sveitsin vastine Gay Pridelle. Tapahtuma alkoi jo toukokuussa, mutta huipentui juhannusviikonloppuna järjestettyyn paraatiin. Kaupungintalojen edustalla liehui sateenkaarilippuja jo kesäkuun alusta lähtien ja 23.6. Berliiniä halkoi sateenkaarilippujen ja iloisten ihmisten meri, paraatin edetessä Kreuzbergistä Tiergartenin hujakoille, Brandenburgin Portille.



Liityimme Pekan kanssa joukkoon iloiseen Friedrichstrassen lähistöltä. Hetken aikaa pelkäsimme että paraati oli jo mennyt meistä ohi, mutta armoton bassinjytke kertoi toista. Putkahdimme keskelle paraatia, bongasimme lähimmän sateenkaaren värein koristellun rekan ja liityimme siihen porukkaan.






Valintamme osoittautui myöhemmin osovaksi, sillä rekkamme soitti ylivoimaisesti parasta musiikkia ja sen ympärillä oli parhaat bileet! Välillä matelimme etanavauhtia (ihmiset askelsivat samba-askelin), välillä pysähdyimme, mutta tanssi ei lakannut koskaan. Varmaan vähän sama efekti kuin karnevaaleissa: kun kaikki ihmiset ympärilläsi tanssivat ja musiikki tuntuu luissa asti, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tanssia itsekin. Rekan päällä olevat kaiuttimet popittivat hittikimaraa korviahuumaavalla volyymilla, kuului Abbaa, Cheriä, kasariklassikoita, "kuumimpia" tanssihittejä ja tietysti Euroviisu-hittejä. Euphoria soi laskujeni mukaan ainakin kolme kertaa ja onnistui räjäyttämään pankin jokaisella kerralla!


Bileet käynnissä!

Edustavin kuva pitkään aikaan! Rouvan hampaat eivät ole oikeasti noin kierot...

Paraatin ohittaessa juutalaisten muistomerkin, Holocaust memorialin, musiikki lakkasi ja hetken aikaa oli hiirenhiljaista. Siinä silmänräpäyksessä kun autot ohittivat muistomerkin, musiikki pärähti soimaan ja bileet jatkuivat!

Hiljaista väkeä.

Paraati päättyi Reichstagin kulmille ja iltajuhla jatkui koko matkan Siegessäulelta Brandenburgin portille, ja tuo kadunpätkä oli täynnä esiintymislavoja, screenejä, kojuja ja drinkkikojuja.


Screenillä näytettiin videomatskua vuoden 1990 paraatista. Silloin jo osattiin pukeutua!


Paraatissa ja teiden varsilla oli paljon kannanottoja Venäjän nykytilanteeseen. Oli lippuja, banderolleja ja kasvomaalauksia. Surullistahan se on, taantuminen luolamiesaikaan.


"Censor 'gay'? No way! St. Petersburg. Don't go there!"


Paikalle oli tullut kaikennäköisiä, -kokoisia ja -ikäisiä ihmisiä kaikista maista ja yhteiskuntaluokista. Oli nahkahousuja ja koppalakkeja, oli merimiespukuja ja valkoisia sukkahousuja, oli neonvihreitä stringejä, oli 20cm korkokenkiä ja glitter-iltapukuja, oli boyfriend-farkkuja, pukuja ja kravatteja, pystytukkaa, lävistyksiä, perheenäitejä ja -isiä, lapsia ja isoäitejä. Olipa mukana myös kodittomia narkkareita jotka sillä hetkellä kuuluivat tähän suureen yhteisöön ja osasivat kaikkien biisien sanat ulkoa, tanssien samalla iloisesti. 




Vihdoinkin pääsin CSD-paraatiin mukaan!  Lapsesta asti olen tänne halunnut. :)




Noin 2,5-metrinen amazoni.

Orjavankkurit.

Paraatissa ei kukaan tuntenut käsitettä "överi" tai "liian teatraalinen". Kukaan ei murjottanut, sillä hetkellä kaikki olivat iloisia ja koko maailma hymyili meille. Sateenkaari-liput liehuivat ja kaikki kukat kukkivat. Paraatissa kaikki olivat samalla viivalla ja kukaan ei ollut toista huonompi. Kunpa vain ihmiset muistaisivat sen muulloinkin kuin kerran vuodessa.


Heteroseksuaalitkin olivat näemmä edustettuina.


Anonyymitkin olivat vauhdissa.


Tyyppi jorasi täysiä!

Monday, July 2, 2012

Ulkoilmaoopperaa ja jalkapallohuumaa

Viimeisen viikon aikana on taas tapahtunut paljon kaikkea mielenkiintoista. Tytti lähti torstaina "lomalle" Suomeen ja tietysti juuri sille ajalle sattuu mielenkiintoisia tapahtumia ja kansanjuhlia. Torstaina kävimme seuraamassa Saksa-Italia -matsia vanhan Tempelhofin lentokentän kylkeen rakennetussa biergartenissa, ja vaikka peli olikin pettymys, oli tunnelma oikein mukava.

Saksa-Italia, kaikkia peli ei kiinnostanu
Lauantaina sain kämpän täyteen couchsurffaajia, kun ensin sain vieraaksi kaksi amerikkalaista poikaa ja vielä myöhemmin illalla kaksi puolalaista tyttöä. Tytöt olivat löytäneet jo yhden yöpaikan, mutta isäntä oli osottautunut hieman oudoksi tapaukseksi - kyseessä oli siis nudisti mies jolla oli taipumuksia kaikenlaiseen pervoiluun... Illalla menimme poikien kanssa katselemaan screeniltä Don Giovanni-oopperaa Unter den Lindenille. Esitys oli ilmainen ja paikalle oli raahautunut tuhansia kulttuurin ystäviä. Olut ja ooppera toimi varsin mukavasti yhteen, ainoana huonona puolena oli ne pirun vessareissut. Lähdimme lopulta vastahakoisesti ensimmäisen näytöksen jälkeen, lähinnä sen vuoksi että kovalla kivetyksellä istuminen ei tehnyt hyvää selälle ja takapuolelle. Tämän jälkeen "nuoriso" jatkoi vielä illanistujaisia, mutta vanhana herrana en itse jaksanut enää riekkua.

Don Giovanni

Sunnuntaina oli luvassa sitten taas aivan toisenlainen tapahtuma, eli jalkapallon EM-finaali Espanja-Italia. Aluksi meinasin jäädä katsomaan matsia kotiin, mutta jenkkipoitsut saivat sitten lopulta suostuteltua Brandenburgille. Sinne oli perinteiseen tapaan pystytetty valtavat screenit, ja paikalla oli satoja ellei tuhansia espanjalaisia kannattajia (ja muuta italialainen). Siinähän kävi sitten niin, että Espanja murskasi Italian luvuin 4-0 ja voi sitä juhlan määrää. Ihmiset lauloivat, tanssivat ja huusivat täyttä päätä ja tuntui siltä, että jokaiselle Espanjan pelaajalle oli oma kannustuslaulu. Lopuksi näimme vielä ilotulituksen jonka jälkeen riensin kotiin tarkastamaan koiran tilan (reetu pelkää pommeja ja ilotulituksia). Koira oli mukavan rauhallinen ja minäkin pääsin lopulta nukkumaan, väsyneenä mutta onnellisena.

Valitettavasti mulla oli matsissa mukana vain huonolla kameralla varustettu puhelin, mutta yritän kuitenkin ladata kuvia ja videoita tapahtumasta myöhemmin.