Friday, April 6, 2012

Chandni Chowk ja muuta turistimeininkiä

Kävin tänään keskustassa kuten olin aiemmin suunnitellut. Matkaa tältä asuinalueelta (Vasant Kunj) tulee n. 15 kilometriä, ja matkaa taitettiin reilu tunti suuntaansa. Metro oli oikein mukava matkustustapa, vaunut ovat ilmastoituja ja en matkannut edes pahimpaan ruuhka-aikaan joten tilaa oli sopivasti. Yksi asia mikä kuitenkin ihmetytti kovin oli lippujonot - paikalliset ilmeisesti jonottavat JOKAISTA metrolipun ostoa sen 10-30 minuuttia.

Red Fort

Olin aiemmin vaihtanut huonetta, joka oli onneksi hieman lähempänä metroasemaa kuin aiempi asunto. Asuinalueena tämä uusi on aika paljon tylsempi, lähistöllä on lähinnä autokorjaamoja. Onneksi saan vaihtaa taas sunnuntaina takaisin vanhalle kämpille. Näiden muuttotouhujen takia minulta jäi aamupäivällä ja päivällä ruokailut välistä ja edellinen yö oli mennyt vähän huonosti nukkuen, joten olin jo keskustaan saapuessani väsynyt.

Lal Mandir


Chandni Chowk

Nousin ylös Chandni Chowkin metroasemalta ja samantien eteen avautui nuo surullisenkuuluisat lapsikerjäläiset ja se köyhyys joka täällä vallitsee. Alue jossa asun on yksi Delhin kalleimpia, mutta en kohdannut edes Borneon maaseuduilla näin vaatimattomasti eläviä ihmisiä. Toisaalta monet ihmiset vaikuttavat iloisilta ja vilpittömästi iloisilta, eli ehkä se raha ei tuo aina onnea. :-) Mutta tosiaan, Chandni Chowkilla ymmärsin paremmin tänne saapuvien kulttuurishokkia ja kauhistusta. Ihmisiä on aivan liikaa yhdelle neliömetrille ja kaikilla on kiire. Chandni on yksi Intian vilkkaimpia katuja ja liikenne on kadulla täysin kaoottista.

Chhatarpur Mandir

Chandni Chowk feat. meikän sormi

Polkupyöräriksha
Olin tehnyt päivän varalle älyttömät suunnitelmat ja aioin tsekata lähes kaikki keskustan kuuluisat nähtävyydet. Toisin kuitenkin kävi, kun voimat ja tahto loppuivat Chandnin ja Red Fortin jälkeen aivan totaalisesti ja mielessä pyöri vaan metro ja oma kiva pikku asuinlähiö. Ennen lähtöä halusin kuitenkin testata pyörärikshan. Hetken hinnasta neuvoteltuamme nuori kuski lähti fillaroimaan liikenteen keskelle täysin päättömästi. Tätä menoa ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun jäimme pahasti jumiin liikenneruuhkaan. Loppujen lopuksi tuo n. 500 metrin matka kesti varmaan lähemmäs puoli tuntia joten olisin ollut kävellen perillä huomattavasti nopeammin! Tätä kokemusta rikkaampana jonottelin metroliput takaisin "kotiin" ja tuhlasin rahaa jopa moporikshaan (80 senttiä...) että pääsin kämpille lepäilemään.

Red Fort


Loppuillan relailen huoneessa elokuvaa katsellen. Ja nukkumaan pitää mennä aikaisin, sillä lähden huomenna työkaverin kanssa katsastamaan ne muut keskustan kohteet jotka jäi tänään välistä. ;-)

Thursday, April 5, 2012

Puhelinliittymä ja lokaalien kanssa hengailua


Tänään on ollut oikein hyvä päivä. Kävimme työkavereiden kanssa hakemassa mulle prepaid-liittymän johon kuulu myös dataliittymä. Tästä on varmasti hyötyä myös kaupungilla seikkaillessa, kun kännykästä näkee saman tien että minne on eksynyt. Sovittiin myös työkaverin kanssa että lähdetään lauantai-iltana katselemaan Delhin keskustaa. Kaveri kyseli että mitä haluaisin tehdä ja kysyin sitten että mitä he yleensä tekevät. Vastaus oli "Nothing... oh wait, sometimes I take my parents to the temple." Eli luvassa on varmasti ankaraa bailausta ja juopottelua. Päätin ottaa huomisen vapaaksi pääsiäisen kunniaksi. Aamulla joudun vaihtamaan myös majapaikkaa, kun tähän nykyiseen tulee joku hääpoppoo koko viikonlopuksi. Maksavat sentään taksin uuteen guest houseen.

Alueen asukkaatkin alkavat ilmeisesti lämmetä meikäläiseen. Vartija tervehtii iloisesti ja naapuruston rikshakuskitkin hymyilevät (ehkä siinä toivossa että ottaisin kyydin). Olen nyt ruokaillut samassa paikassa lähes joka ilta. Paikan nimi on Rocky's chick'n'fish ja ruoka on aivan älyttömät hyvää. Tähän asti parhaimman aterian, tikka masalan chapatilla, söin tänään. Olis oikeesti mukava tietää miten intialaiset saavat siitä lihasta niin mureaa
ja maukasta. Tänään ei ole ollut mitenkään erityisen tapahtumarikas päivä, mutta kompensoin tekstin vähyyttä kuvien paljoudella:







Wednesday, April 4, 2012

Rikshakyytejä ja tinkailua


Tänään uskaltauduin seikkailemaan taas vähän kauemmas. Nappasin rikshan ja tokaisin kuljettajalle itsevarmasti ja selkeällä lausunnolla "Nelson Mandela Road", ja kuski taas katsoi minua hämmentyneenä ja sanoi ettei tiedä paikkaa. Siinähän se oli puolen kilometrin päässä - suuri tie, jolla oli luultavasti joku toinen nimi hindin kielellä. Lopulta kuski oli ymmärtävinään kohteen ja ajoi minut aivan väärään paikkaan.

En minä tähän mitään keksi

Oikeastaan tuon matkan jälkeen iski ensimmäisen kerran todellinen kulttuurishokki. Olin yhtäkkiä keskellä väkijoukkoa, tööttäileviä autoja ja pikkukojuja jotka möivät kaikenlaisia palveluita kellon korjauksesta parranajoon. Ja en todellakaan tienny missä olin! Lähdin kuitenkin harhailemaan pitkin Delhin katuja ja noin puolen tunnin kikkailun jälkeen alkoivat maisemat näyttää tutulta.

Tänään testailin myös hieman tinkaustaitojani. Tässä epäonnistuin surkeasti, ja maksoin varmasti mojovat turistilisät. Rikshakyyti oli varmaan ihan kohtuuhintainen, maksoin muutaman kilometrin matkasta 40 rupiaa (n. 60 senttiä). Viinirypäleitä ostaessa maksoinkin luultavasti melko roimasti ylihintaa - noin kilon läjästä piti pulittaa 100 rupiaa eli n. puolitoista euroa. Uhmasin jälleen myös terveyttäni ja ostin katukeittiöstä kasvisrullan. Vihannesten hinta oli noussut Delhissä viime yön aikana 30% (eikä ollut kauppiaan tarinoita, vaan tämä selvisi ihan uutisista) ja tämä on kuulemma todella kova kolaus paikallisille. Lisäksi jokainen ravintola oli joutunut nostamaan hintojaan. Ei varmaan ihan hirveät katteet ole noissa sapuskoissa...

Katuruokaa
Tänään alkaa myös kansallinen krikettiliiga. Tapahtuma on täällä vähän sama kuin Suomessa yhdistettäisiin lätkän mm-kisat, juhannus ja joulu. Kaikki ostoskeskukset pitävät ovensa auki myöhään iltaan että myös ne, joilla ei ole varaa televisioon, pääsevät katsomaan peliä suurelta screeniltä.

Asfaltti polttaa

Tuesday, April 3, 2012

Herkkuja ja byrokratiaa

Ennen tänne tuloa kuvittelin, että täällä elely olisi todella edullista. Delhi ei kuitenkaan ole mitenkään hirveän edullinen kaupunki. Suurimman loven lompakkoon tekee tietysti jatkuvalla syötöllä kuluva juomavesi, mutta myös länsimaalaisista tuotteista, kuten sipseistä saa maksaa ihan kohtalaisen hinnan. Katukeittiöissä syönti on halvimmillaan todella edullista, ja annoksen saa 1-5 eurolla. Tänään kävin ruokailemassa ja seurailemassa intialaista elämänrytmiä eräässä tällaisessa "bistrossa". Listalta valitsin vanhan tutun butter chickenin. Annoksessa oli kaksi vaihtoehtoa, half ja full, ja vaikka nälkä oli kova päätin valita half-vaihtoehdon. Luulin että tässä oli sattunut ainoastaan pieni käännösvirhe ja että annokset tarkoittivat pientä ja suurta, mutta kyse olikin puolikkaasta tai kokonaisesta kanasta! Eli ei varmaan ihan heti ole niin kova nälkä että tarvitsisi kokonaista kanaa alkaa nauttimaan. Ruoka maistui muuten tismalleen samalle kuin helsingissä sijaitsevassa nepalilaisessa ravintolassa, eli taivaalliselle.

Majapaikka

Myös työpaikan kanttiinista saa ruokaa, ja lounaan hinta on kokonaista 80 senttiä. Tällä saa syödä chapati-leipää, riisiä, dhalia, curryä ja kanaa niin paljo ku maha kestää. Lisäksi päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää ja otin lounaan lisäksi myös hieman tuoreita vihanneksia. Lähtökohtaisesti olen nyt ollut sillä linjalla, että syödään mitä tarjotaan ja murehditaan niitä vatsaoireita sitten jos/kun niitä tulee, koska ei tällaisia makujen maailmoita kannata jättää väliin pelkästään vatsataudin riskin vuoksi. Paikallisissa ruokatavoissa on jännää myös se, että intialaiset eivät juuri koskaan juo mitään ruokailun aikana.


Toimiston pihalla tapahtuu

Myös intialaisten kanssa toimiminen ja siihen tottuminen ottaa oman aikansa. Paikalliset kyllä tekevät aina parhaansa auttaakseen, mutta asiat tuppaavat kestämään ja tekemisestä puuttuu sellainen suomalainen ripeys. Lisäksi aivan kaikkea hidastaa järkyttävä byrokratian määrä. Tästä esimerkkinä työpaikan kulkuluvat: sain eilen kulkukortin jolla pääsin toimistolla kaikkiin muihin tiloihin, paitsi siihen kerrokseen jossa työpisteeni sijaitsee. Työpäivän päätteeksi esimieheni pyysi kortin ja sanoi että hän hoitaa kulkuluvat kuntoon tälle päivälle. No, aamulla töihin tullessani sain ovelta vierailijan kulkukortin, jolla ei käytännössä pääse yhtään mihinkään. Myöhemmin minulle selvisi, että koska minulla ei ole business-viisumia, en saa kulkukorttia. Tätä ennen minulle oli sanottu, että saan työskennellä turistiviisumilla täysin normaalisti ja mitään esteitä asialle ei pitäisi olla.

Nyt joudun sitten käyttämään toisten kulkukortteja, ja rakennuksessa on lähes mahdoton liikkua ilman sellaista. Ymmärrän kyllä, että ihmiset tekevät kaikkensa jotta saisin sen hemmetin kulkukortin, koska se tuskin on kenenkään etujen mukaista, että lainailen jatkuvasti korttia työkaverilta. Mutta paikallinen järjestelmä nyt vaan on tällainen, että byrokratia vaikeuttaa kaikkea.


Kaveri


Tähän huoneeseen kuuluu myös netti, joka oli tänään pitkään poikki. Kyselin aikani majatalon ukkelilta että josko sen saisi pystyyn ja hän meinasi, että vika on puhelinyhtiössä ja ainoa asia mitä voimme tehdä on odottaa. No, päätin hieman kikkailla ja otin yhteyden paikan langattomaan tukiasemaan, korjasin DSN-asetuksia ja boottasin boksin ja tadaa, netti toimii taas.

En ole muuten matkani aikana nähnyt yhtään kerjäläistä tai tyrkyttäjää. Riksakuskit saattavat joskus hidastaa kohdalla, mutta ymmärtävät kyllä heti kun sanoo ettei ole sellaisen tarpeessa. Kyse on kuulemma statuksesta - Intiassa sosiaalista statusta korostetaan kulkuneuvoilla. Kaikista rikkaimmat käyttävät hienoja (eurooppalaisia) autoja ja omia kuskeja. Ylempi keskiluokka ajelee japanilaisilla pikkuautoilla, keskiluokka käyttää julkisia kulkuneuvoja ja riksoja ja kaikista köyhimmät kulkevat jalan tai pyörillä. Monella turistilla on paikallisista varmaan melko vääristynyt kuva, sillä yleensä kerjäläiset ja huijarit ovat siellä missä turistitkin ovat, eli keskustassa. No, itsehän olen ollut täällä vasta 2 päivää, joten ehkä en vielä tässä vaiheessa tee tämän enempää yleistyksiä paikallisista...

Täällä on muuten kesä aluillaan - lämpötilat nousivat tänään lähelle neljääkymmentä ja keskellä päivää ei oikeasti kannata mennä pihalle. Onneksi on (yli)ilmastoitu toimisto jossa voi viilennellä.

Monday, April 2, 2012

Namaskaar eli ensitunnelmat Delhistä

Ensimmäinen päivä Delhissä alkaa olla takana ja väsymys painaa kovin. Lento oli perillä 5.30 paikallista aikaa (kolmelta Suomen aikaa) ja yllättävän sutjakasti sujuneiden lentokenttätoimenpiteiden jälkeen nappasin yllättävän sutjakasti taksin. Mikä yllättävintä, taksikuski pisti jopa mittarin päälle, heti kun olin sitä muutaman kerran vihaisesti osoitellut. Suomen taksit voisivat ottaa mallia paikallisesta hinnoittelupolitiikasta - taksi kentältä "majataloon" maksoi pari euroa.

Näkymää hotellihuoneesta
Naapurin hindutemppeli

No, kuten aiemmin kirjoitin, en ollut lainkaan varma varauksestani ks. guest housessa. Paikalle saavuttuani (eksyttyäni) minua pyydettiin ystävällisesti istumaan sohvalle ja odottamaan. No, eipä menny aikaakaan kun paikan omistaja tuli sanomaan että "eipä kuule mahu", ja näytti lappua jossa oli toisen hotellin nimi. Eli ennustukseni varauksen pitävyydestä piti paikkaansa. Ukko tilasi pihalta mulle moporiksan, ja sinne sitten survouduin kantamuksineni. Tällä lyhyellä matkalla tajusin että ei hemmetti, minähän olen Intiassa - kuskilla paloi suitsukkeet konepellillä ja ikkunaa koristi kymmenet hindu-jumalien kuvat. Jossain vaiheessa riksaan hyppäsi vielä 2 muuta paikallista ja kyyti oli jokseenkin ahdasta.

I used to be a koju

Toisella hotellilla sain viimeisen vapaana olevan huoneen. Tässä vaiheessa olin jo todella väsynyt, sillä en ollut nukkunut kuin pari tuntia lentomatkalla. Kello oli 7.30 ja toimistolla piti olla sovitusti klo 9.00 joten ajattelin että mulla on 45 minuuttia tehokasta uniaikaa. Herään kuitenkin puhelimen pirinään: pomohan se siellä soittelee että onko jotain tapahtunut kun minua ei näy vielä toimistolla. Oli soitellut sitten suosittelemaansa majapaikkaan josta oli annettu uuden hotellin nimi ja numero. Olin tietysti nukkunut pommiin, kun herätys oli asetettu seuraavan viikon lauantaille kello 8.15... Pomo kuitenkin sanoi olevansa jo matkalla hotellille ja pahoitteli kovasti ensimmäisen hotellin tilannetta. Minun huoneeseen oli kuulemma tullut edellisenä iltana joku virkamies, joille pitää aina tarjota majapaikka tai maine mennee.

Iltapäivän miniruuhka


Vilskettä

Hän sanoi myös että saisin edelleen huoneen ensimmäisestä hotellista joka oli lähempänä toimistoa, joten päätin muuttaa jälleen kerran. Siis, kolmannen kerran sille aamulle (muutaman tunnin sisään). Toisen hotellin virkailija kehtasi vielä periä 500 rupiaa huoneen vuokrasta, jossa olin siis viettänyt kokonaisen tunnin! No, sitten soiteltiin taas edestakaisin ja ensimmäisen hotellin omistaja lupasi vähentää tuon 500 rupiaa minun laskustani.

Paikallinen asfalttikone

Työpaikka oli ihan mukava, mutta en jaksa tarinoida siitä sen enempää. Työ on työtä, oli maa melkein mikä tahansa. Lähdin toimistolta melko ajoissa koska olin niin pirun väsynyt. Päätin kuitenkin käydä käveleskelämässä lähiympäristössä ennen nukkumaanmenoa, ja tällä kävelyllä tuli se toinen "ainiin, olen Intiassa"-elämys. Kulkukoiria, kulkulehmiä, roskaa, riksoja, tuuttailevia autoja, viiksekkäitä miehiä, hajumaailma jossa yhdistyvät virtsa, ulosteet, mausteet ja suitsukkeet sekä katukauppiaat.

Tämä "pikku"kaveri seurasi minua (lue: shawarman hajua) huoneen ovelle asti
Koska en jaksa kirjoittaa Tytti-tyylisesti, eli tooodella pitkästi ja yksityiskohtaisesti, sanon vain tämän: ensimmäisen päivän perusteella Intia on ääripäiden maa. Sitä vihaa ja rakastaa samanaikaisesti, mutta ainakin toistaiseksi kallistun vahvasti jälkimmäisen puoleen. Huomenna mieli voi olla toinen, sillä nyt alan nauttimaan katukeittiön antimia.