Saturday, November 5, 2011

Kukkojen kiekumista, ylihintaisia aamiaisia ja naytosluolia

Homestay ulkoa
Nukkuminen uudessa ymparistossa osoittautui varsin haasteelliseksi. Tahan eniten vaikutti ymparoiva fauna ja erityisesti aamuneljan aikaan laulunsa aloittavat kukot. Kie'unta jatkui pitkalle paivaan ja efekti oli vahan sama kuin olisi laittanut kannykasta heratyksen paalle vartin valein. No, enpa olis halunnutkaan nukkua! Aamulla halusimme lahtea ajoissa katselemaan ns. show caveja eli naytosluolia. Nama luolat olivat helppopaasyisia ja lahes kaikille sopivia ja eivat siis sisaltaneet esimerkiksi kiipeilya tai muuta arsyttavaa kikkailua.

Tata ennen taytyi kuitenkin syoda aamiaista ja valttaaksemme turhaa saatoa paatimme nauttia sen puiston sisalla sijaitsevassa Cafe Mulussa. Hinta oli luonnollisesti tahtitieteellinen - 15 RM (nelisen euroa) per larvi. Talla rahalla syo jo erittain hienosti missa tahansa muualla Borneossa. Aamiainen koostui kahdesta kuivasta pannukakusta tai pienesta kupillisesta myslia ja parista erittain nihkeasta hedelmanpalasta.

Taman jalkeen hyppasimme veneisiin jotka veivat meidat jokea pitkin kohti luolia. En nyt ala tassa kuvailemaan matkaa sen enempaa, mutta sen verran voin paljastaa etta se oli yksi elamani hienoimpia kokemuksia. Matkalla pysahdyimme paikallisen nomadiheimon tiluksille jossa myytiin 'autenttista' turistikraasaa. Pysahdyksen kohokohtana olivat lahinna paikkaa asuttavat ihmiset ja elaimet. Ja tietysti upeat maisemat.


Kyla-jonka-nimea-ei-saa-mainita (ei muisteta nimea)


Noin puolen tunnin veneretken jalkeen paasimme luolille, joista ensimmaisena oli Cave of the Winds. Luola oli taynna stalagtiitteja ja stalagmiitteja. Huonosta kamerasta johtuen emme saaneet kovin erikoisia kuvia, mutta alla olevasta linkista loytyy ihan mukava stoori + kuvia em. luolasta:

http://blog.malaysia-asia.my/2009/07/wind-cave-at-mulu-national-park-sarawak.html


Cave of the Windsin stalagmiitit


Taman jalkeen vuorossa oli Clearwater Cave. Kuten nimikin jo kertoo, taman luolan pohjalla virtasi joki. Naista luolista on hieman turha yrittaa kertoa mitaan tai nayttaa kuvia kun niista ei saa sita aitoa, mykistavan kaunista elamysta jonka luolat paikan paalla tarjoavat. Alkakaahan vaan saastaa rahaa omaa reissua varten. :)


Clearwater Cave


Myohemmin kavelimme viela muutaman kilometrin viidakkoreitin Moonmilk Cavelle, joka oli lyhyt, pimea ja ahdas luola. Tama oli yksi niista harvoista kohteista joihin opasta ei tarvittu ja oli taman vuoksi myos ilmainen. Ihan kiva kokemus, Tytilla pelotti ja mulla tietenkaan ei. Matkalla naimme jattimaisia etanoita ja perhosia (skandien puuttumisen johdosta osa lauseista voi vaikuttaa hieman... harskeilta).


Pikku-Tytti ja jattipuu (olis hyva lastenkirjan nimi!)

Illalla suuntasimme 'paikalliseen' 'parille' eli ohjelmassa oli singaporelaista Tiger-olutta ja valioliigaa screenilta ja ainakin mina (Pekka) huomasin olevani hieman riippuvainen satunnaisista lansimaisista ylellisyyksista.

Friday, November 4, 2011

Kansallispuistoja, taivaskavelyita ja vesiputouksia

Perjantaiaamuna sanoimme hyvastit Wo Jia Lodgen mukavalle omistajalle ja pikaisen yhteiskuvan jalkeen lahdimme taksilla kohti lentokenttaa, josta jatkaisimme lentskarilla edelleen Mulun kansallispuistoon. Gunung Mulu on monen mielesta Borneon kaunein kohde ja tama nakyi selvasti myos hinnoissa. Kuchingin halpojen hintojen jalkeen Mulun retket tuntuivat lahes ryostolta (eivathan ne Suomen hintatasoon verrattuna kalliita olleet, mutta silti...).

Majoitus tosin oli halpa, kokonainen huone omalla vessalla ja tuulettimella vain 40RM (8 euroa). Sahkoa oli tarjolla iltakuudesta iltakymmeneen ja pesuvetta tuli valilla melko satunnaisesti. Onneksi vieressa oli joki jossa tulikin uitua erittain ahkerasti. Majoitus oli ns. homestay eli paikalliset asukit majoittavat turisteja joko omiin taloihinsa tai viereen rakennettuihin lisarakennuksiin. Homestayn pitajat eivat meista hirveasti valittaneet vaan touhuilivat omiaan, mahdollisesti kielimuurin takia. Lamminta vetta saatiin sentaan kysyttaessa.

Melko nopeasti majoituksen saatuamme lahdimme kansallispuistoon joka oli muutaman minuutin kavelymatkan paassa. Varasimme saman tien ensimmaisen retkemme maailman pisimpaan riippusiltakavelyyn (480 metria), Canopy Skywalkiin joka eteni n. 20 metrin korkeudessa. Ylapuolelta sademetsa nayttaa taysin erilaiselta ja opas osasi kertoa mukavia faktoja ja tarjosi myos paikallisten nakokulman puiden kaatamisen syihin. Yksi yli satavuotias puu saattoi olla arvoltaan yli 10000 dollaria joka vastaa n. 3 vuoden palkkaa! Skywalkin jalkeen paatimme tehda nopean patikoinnin Paku-vesiputoukselle. Oppaat olivat varoitelleet matkalla vaijyvista iilimadoista mutta (valitettavasti) emme tormanneet yhteenkaan. Paastyamme vesiputoukselle paatimme pulahtaa hetkeksi uimaan. Alla muutama kuva skywalkilta ja vesiputoukselta.













(huomatkaa kaljamaha)







Illalla ja yolla meita pitivat viela hereilla lahibaarissa bailaavat hollantilaiset (kuinka pitkaan ihminen jaksaa huutaa WUU?) ja talon valikattoon pesiytynyt lintu.

Thursday, November 3, 2011

(Ruoka)kulttuurit kohtaavat


Taidekuva Kuchingin sivukujalla

Yleensa luotettava oppaamme ja minun (tytti) pekalle tekema matkasormus


Tanaan oli ihan naurettavan tukalan kuuma paiva. Lahdimme hyvissa ajoin aamusta kavelemaan kohti kaupungin uima-allasta, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin paassa hostelliltamme. Matka sinne oli todella hiostava, ja perilla huomasimme altaan olevan avoinna 2pm-5pm & 6pm-8.30pm... No, kaannyimme takaisin hermot hiukan kirealla ja paatimme tulla takaisin iltapaivalla. Hmph.

Uima-altaan aukeamista odotellessamme kavimme ostamassa evaita huomista Mulun reissua varten: pahkinoita, rusinoita ja tietysti nuudeleita. Taalla porukka RAKASTAA nuudeleita. Ostimme myos hilloa ja lettutarvikkeet, silla Cetanin aiti oli kutsunut meidat luoksensa syomaan illalla.

Uima-altaan auettua suuntasimme tikkana sinne! Pekka loysi heti yhteisen savelen paikallisten pikkupoikien kanssa intoutuessaan hyppelemaan voltteja veteen, ja pian uima-allas tayttyi parskahdyksista ja riemunkiljahduksista. Talla valin mina pistin merkille olevani ainoa nainen vedessa, altaan reunalla istui kiinalaisnainen markapuvussansa. Tunsin olevani alipukeutunut bikineissani, mutta ei minulle toisaalta tultu valittamaankaan. Jokainen tavallaan, kai.

Illansuussa Cetani tuli hakemaan meidat hostellilta ja ajelimme vahan matkan paahan keskustasta. Han kertoi etta hanelle aiemmin antamamme salmiakkikarkit olivat herattaneet koomisen ristiriitaisia tunteita hanen tyopaikallaan. Perilla meita vastassa oli Cetanin aiti, hyvin ulospain suuntautunut kiinalaisrouva, Cetanin veli ja taman tyttoystava, seka perheen hullunkurinen koira. Heidan kotinsa oli meidan mittapuullamme hassu: pitkulainen (mutta suuri) asunto, matalat huoneet, olohuone oli lattiasta kattoon kaakeloitu, ja keittion yhteydessa oli vessa ja kylpyhuone. Keittiossa meita odotti ruokaa notkuva poyta ja poydan keskella keittolevy jonka paalla oli laakea kattila jossa porisi kuulemma 'Tom Yam'-liemi. Tarjolla oli kaikkea: Kalaa, kalapalloja, jattikatkarapuja, mustekalaa, monia eri sienia, vihanneksia, riisinuudeleita, tofua ja kuivattua kalaa. Porisevaan liemeen alettiin nakella kaikkea mita kukin halusi syoda, annettiin kiehahtaa hetken aikaa ja syotiin (tikuilla ja lusikalla, luonnollisesti). Ja voi etta, parasta ruokaa koko tahanastisen reissumme aikana! Vesi herahtaa kielelle kun vain mietinkin sita. Nam! Cetanin aidin tarjoama olut viilensi mukavasti sopan pienta tulisuutta. Jalkiruoaksi oli paikallisia hedelmia ja vahan myohemmin minun paistamiani LETTUJA. Kansainvalisia kun ollaan, tein letut malesialaisiin jauhoihin, australialaiseen maitoon ja paikallisiin ankanmuniin. Ne ankanmunat taisivat olla se taikasana, silla letuista tuli herkullisia (vaikka itse sanonkin) ja ne tekivat nopeasti kauppansa. Viihdytimme perhetta letunheittotaidoillani, naytimme kuvia Suomesta, Freddiesta ja haistamme (naytin kuulemma Barbie-nukelta), ja pitkan illan paatteeksi Cetanin aiti lahjoitti minulle omatekemansa perinnekaulakorun joka on tehty paikallisen hedelman siemenista. Sain muuten myos satay-kastikkeen ohjeen, toivottavasti muistan sen viela kotiin palattuani.

Herkkusoppaa Cetanin luona
Vauhdikas letunkaantaja!
Thanks for all, Cetani! :)

Olipa mukava ilta! Nyt pakkailua ja huomenna Muluun.

Tuossa on kaksi variaatiota niista monista uusista nimistani, jotka Wo Jia Lodgen mukava henkilokunta meidan kuitteihimme kirjoitti. Hehe.

Wednesday, November 2, 2011

Leikkisia orankeja ja sahlaysta


Tanaan suuntasimme Matang Wildlife Centreen. Se on eraanlainen elainten kuntoutuskeskus, sinne on pelastettu vangittuja "lemmikki"elaimia, laittomia elainkaupan uhreja ja vakivaltaa kokeneita villielaimia. Jotkut yksilot kuntoutuvat taysin, osa jaa kuulemma semi-kesyiksi ja palaavat moikkaamaan silloin talloin puiston alueille.

Lahdimme aamuvarhain bussilla, varmistettuamme ensin kuskilta etta meneehan kyseinen bussi sinne asti. Tykkaan matkustaa busseilla taalla, matkan varrella nakyy aina hienoja maisemia ja paikallisia pikkukylia. Bussi jatti meidat maaranpaallemme, mutta astuttuamme ulos, huomasimme olevamme n. 15 kilometrin paassa todellisesta kohteestamme (myohemmin saimme tietaa etta bussi ei oikeasti koskaan ollut menossakaan perille asti). No, saimme liftaamalla kyydin paikalliselta opiskelijalta vahan matkan paahan, josta jatkoimme jalan. Tormasimme sattumalta samaan bussikuskiin joka meidat oli sinne tuonut, han oli viettamassa lounastaukoa ennen kuin suuntaisi takaisin Kuchingiin parin tunnin paasta, ja han lupautui heittamaan meidat pienta korvausta vastaan Matang Wildlife Centerille asti. Saimme siis privaattikyydin kaupungin linja-autolla, hehe.

Kylla se oli ihan elava

Itse puisto vaikutti vahan parhaat paivansa nahneelta, mutta sen asukkaat olivat sitakin hauskempia. Naimme maailman suloisimman gibboni-apinan jonka surumielisen katseen takana nakyi leikkisyytta: se seisoi paallansa, hassutteli ja esiintyi meille kovasti. Nahtiin myos kahta eri lajia hornbill-lintuja, muutamia apinoita, piikkisikoja, sunbear (malaijikarhu?), peuroja, leopardikissan ja kaksi lajia jotain todella laiskaa kissaelainta jotka jaksoivat hadin tuskin liikahtaakaan edes ruoka-aikaan. Monen minuutin kuluttua alkoi tapahtua, mutta todella hitaasti niinkuin huomaatte:


Toinen niista laiskoista kissaelaimista, nimea en muista

Sopoyspalkinnon kuitenkin voittivat orangit. Sanat eivat riita kuvailemaan niita, joten tassa videopatka. Tuo pussi oli niiden aarre!






Eka video kuvattu Pekan kannykalla ja toinen meidan kameralla.


Tuo vanha, risainen sakki oli maailman paras lelu EVER!!!

Pikku-oranki <3

Kaveri chillailee


Alfa-uros, jolle ymmartaakseni on tehty maailmassa laatuaan ensimmainen silmaleikkaus jonka ansiosta se nakee taas, katseli meita suoraan silmiin. Vahan pisti pelottamaan (Pekkaa luonnollisesti ei, se on niin greegah bundolo).

Tuo oli oikeasti aivan massiivisen suuri otus!

Paastaksemme takaisin Kuchingiin meidan oli tilattava minibussi, ja ennen lahtoamme naimme viela karvaisen, kammenenkokoisen myrkkyhamahakin jonka puiston henkilokunta oli kerannyt talteen ja aikoo vapauttaa viidakkoon, kauas heidan tontistaan.

Ai niin, ja Wildlife Centerin tiloja kierrellessamme huomasimme etta siella on kuin onkin vieraillut myos julkkiksia!

Siis it's amazing hei!

Hostellille paastyamme ja makeat paivaunet nukuttuamme, Pekka huomasi kannykkansa hukkuneen. Paniikki. Nyt se hankkimamme paikallinen prepaid-liittyma tuli tarpeeseen -> soitto Matangiin. Puhelin ei olut siella, joten pyysimme viela sen pikkubussin kuljettajan numeron -> soitto hanelle. Kielimuuri tuli valiin, mutta hostellin henkilokunnan ystavallisella avustuksella saimme selvitettya etta kannykka oli kuin olikin tipahtanut Pekan taskusta hanen autoonsa ja etta hakisimme sen tunnin paasta bussipysakilta. Pekka sai siis puhelimensa takaisin ja bussikuski pienen palkkion ja Muumi-karkkeja lapsilleen. Phew!

Illalla kavimme syomassa uuden ystavamme, Cetanin kanssa vahan matkan paassa Kuchingin keskustasta ja mina sain vihdoinkin kunnon tulista ruokaa - niin tulista etta sukat olisivat pyorineet jaloissa, jos siis minulla sukat taalla olisi.

Tuesday, November 1, 2011

Ensimmainen rantapaiva!

Tanaan on ilmiselva rantapaiva!

Aurinko paistoi, suojakertoimet oli sivelty iholle, bikinit, pyyhkeet ja juomavedet pakattu. Hostellin mukava poika tilasi Damai Beach Resortille menevan pikkubussin noutamaan meidat kello 10.15 hostellimme edesta. No, kuljetusta ei koskaan tullut, mutta paasimme sentaan 12.15 bussin kyytiin. Matka minibussin kyydissa oli jo sinallansa kokemus, taalla pain kun tiet ovat valilla vahan arveluttavassa kunnossa, mutta selvittiin perille ehjin nahoin (korkeintaan pari mustelmaa takapuolessa).
Kuin suoraan Aurinkomatkojen kuvastosta!

Damai Beach Resortin rantaa
Lonely Planet-matkaoppaamme kertoi meille etukateen Damai Beachin olevan ainoa uimakelpoinen ranta Kuchingin lahistolla, ja etta se on niin paikallisten kuin turistien suosiossa. Ranta on Damai Beah Resort-hotellin vieressa, tai oikeastaan sen yhteydessa. Rannalle on 3 RM paasymaksu (70 senttia) ja hintaan sisaltyy pillimehu (taivaallisen hyvaa lyche-mehua). Maksoimme, vaihdoimme uima-asut, ja totesimme etta laskuveden takia meri on aika kaukana ja etta rannalla liehuvat iloisesti kirkkaanpunaiset liput. Uiminen ehdottomasti kielletty. Tuuli oli todella voimakas ja meri vaahtosi. Onneksi Pekka puhui henkilokunnan kanssa ja meidat paastettiin uimaan hotellin asukkaille tarkoitettuun ulkouima-altaaseen (yleensa ulkopuoliset eivat saa uida siina, mutta allaspojat lupasivat " hyva on, taman kerran" meille tunnin uima-aikaa, "muuten johtaja hermostuu"). Vesi oli ihanaa, aurinko paistoi juuri sopivasti ja tuuli viilensi mukavasti. Aikamme uituamme ja aurinkoa paistateltuamme paatimme lahtea syomaan jotain pienta, silla hostellimme nuori poika oli kertonut meille etta Damai Beachilla on monia kivoja ruokapaikkoja. Olihan niita monia, mutta ne aukeavat vasta illansuussa. Pakon edessa menimme syomaan hotellin ravintolaan josta sai perus-keskinkertaista-hotelliruokaa. Ei siita se enempaa.

Illalla takaisin Kuchingiin paastyamme kiertelimme tapamme mukaan kaupunkia ja paatimme menna syomaan monien kehumaan Top Spot-ravintolakompleksiin. Se sijaitsee korkean rakennuksen katolla ja sen reunat ovat taynna pienia kojuja ja koko suuren tilan keskialue on taynna ruokapoytia. Olimme kayneet siella jo ihan ensimmaisena iltanamme Kuchingissa, mutta silloin minua ahdisti heti paalle kayvat tarjoilijat joska kaikki suosittelevat omaa kojuaan (tai ravintoloitahan ne oikeasti ovat). Tanaan kuitenkin paatimme menna suoraan ravintola numero 6 edustalle, silla monet tapaamamme ihmiset olivat kehuneet sita meille. Pyysimme tarjoilijaa suosittelemaan meille jotain, ja lyhyen harkinnan jalkeen tilasimme pinaattia, jotain jannittavia, pitkulaisia vihreita juttuja (maistui taivaalliselta, liekko olleet jotain valkosipulin versoja?), mustekalarenkaita ja tarjoilijan kovasti suosittelemaa meriahventa thaimaalaiseen tapaan. Kaikki nama, plus suuri kulhollinen riisia joka taallapain maailmaa kuuluu tottakai oleellisena osana ruokailuun, tayttivat ensiksi koko poydan ja sen jalkeen mahamme. Samana paivana meresta nostettu kala oli aivan taivallisen hyvaa ja siita ei jaanyt syomatta kuin silmat, ruodot ja evat. Ajattelin siina syodessani etta tasta perheemme varmasti pitaisivat: puheensorinaa, juoksevia tarjoilijoita, ihania mausteiden tuoksuja ja kaikkea jannittavaa joka puolella. Hauska ja hyvanmakuinen kokemus (eika hintakaan ollut paata huimaava, RM 65). :)